Kenkälahja

Eräänä päivänä löysin Kampin Spirit Storesta Bronxin mitä ihanimmat kiilakorkokengät.
Tuijotin niitä luultavasti reilun viiden minuutin ajan ja mietin miten mahtavasti ne palvelisivat elämääni, jos vain olisivat minun.
Hintaa oli alennettu sadasta eurosta kuuteenkymmeneen euroon ja tämä oli viimeinen pari kokoa 37.
Tuijotin vielä toiset viisi minuuttia ja kävelin pois.

Kotona en tietenkään saanut asiaa pois mielestäni koska a. kiilakorot ovat mukavia b. Bronxin kengät ovat todella hyviä c. ne olivat kuitenkin alennuksessa ja d. luultavasti en koskaan näkisi niitä enää.

Seuraavana päivänä löysin pöydältä 60euroa ja lapun missä luki romanttisesti pelkästään "kengät"- vähän niinkuin käskynä.
Ehkä olin ihan ohimennen saattanut edellisenä päivänä mainita uusista unelmakengistäni joita en raaskinut ostaa, mutta eihän ne miehet näitä juttuja koskaan tosissaan kuuntele. Ei näköjään niin.

Asian ongelma oli se, että olen maailman huonoin ihminen ottamaan lahjoja vastaan (varsinkin miehiltä). Suutun jos joku baarissa haluaa tarjota drinkkini ja koen suurta epämukavuuden tunnetta jos ravintolassa laskua ei saa laittaa puoliksi.

Tämän asian pitäisi kyllä olla perillä tuolla ukkelilla ja tempaus olikin niin outo, että luulin sitä tietysti vitsiksi. Tarkistettuani, että raha oli oikeaa, eikä lapun toisella puolella lukenut "hää hä, HUIJASIN, senkin urpo" aloin tajuta tilanteen vakavuuden. Joudun nyt ensimmäistä kertaa elämässäni ehkä ostamaan miehen rahoilla kengät.

Inttäessäni vielä vastaan, minulle kerrottiin, että joko ostat ne kengät tai käyt kaupassa ostamassa ruokaa. Lauri oli lähdössä ulkomaille, enkä minä nyt mitään ruokaa tarvitse, joten myin periaatteeni kengille ja ostin ne.
 

 

Näillä on talsittu siitä asti ja ne ovat mukavimmat kengät mitä olen ehkä koskaan ikinä omistanut.

Sen pituinen se.

 

Kommentit (17)

  1. Tiia
    klo 07:52

    No eihän niitä olisi voinut olla ostamatta, kun lahjan antaja olisi varmasti loukkaantunut 😛

  2. Anna ja Anniina
    klo 08:00

    Oi ihanan yksinkertasen romanttista♥ 🙂 Ja aivan ihanat noi kiilakorot! Nuden sävyset korkkarit olis munkin ostoslistalla, mutta ei oikeen oo tullu niitä oikeita vastaan:)-Anna

  3. Sofiina
    klo 08:42

    Oi että ihana teko mieheltä!<3Kyllä noi popot kannatti hakea, aivan ihanat!!

  4. Anonymous
    klo 08:54

    Ihanat kengät! Oot tosi kaunis ja sulla on ihana kirjoitustyyli. Blogis kuuluu lemppareihini!:)

  5. Anonymous
    klo 09:51

    Tästä blogista on tullut suosikkini! Aina ku piipahdan koneella, tarkistan samalla blogisikin :-)Nätit kengät, kiilakorot on ehdottomasti parhaimmat minunkin mielestä. Mutta pakko udella, mitä miehesi tekee oikein työkseen, kun matkustelee noin ja antaa noin kivoja lahjoja 😀 Ei ole pakko vastata, ymmärrän jos yksityisasioita ei haluta alkaa paljastaan.. Halusin vain ilmoittaa olevani kateellinen! 🙂

  6. Anonymous
    klo 10:01

    Moi,paljon noissa on korkoa? Ja tuleeko jalat yhtään kipeeks?

  7. ELLU
    klo 10:02

    Oi ihana. <3 nuo kengät on kyllä upeet, kannatti ottaa lahjoitus vastaan. 😀

  8. Lindsay
    klo 10:31

    oih, ihana mies <3oot aivan huippu kirjottaan 🙂

  9. Anonymous
    klo 10:36

    Lahjan vastaanottaminen on taito jota kannattaa harjoitella, onhan se stressaavaa jos ei voi vain aidosti ilahtua ja sanoa ”kiitos”, voi mennä ihania asioita sivu suun – tai siis jalkojen =). Eli nyt vaan uudet kengät jalkaan ja menoksi! (P.S. Ihana blogi!)

  10. Miiru
    klo 13:45

    aww, ihanaa! :–D

  11. Anonymous
    klo 14:45

    Haha, sulla on aivan loistava kirjoitustyyli, nauran aina katketakseni kun luen näitä sun juttuja 🙂 -laura

  12. Vivian
    klo 16:12

    Ihanan hyväntuulinen postaus, kivasti kirjoitettu! 🙂 Hieno teko kyllä mieheltäs :>>

  13. Julia
    klo 23:38

    Tiia,Jep, se olisi ollut ilkeää.Anna,Bronxilla on monia ihania nudeja :)Sofiina, Niin oli ja on! Prahassa kävelin monen monta kilometriä ja oli niin mukavaa :)Anonyymi,Ihana, kiitos!!Anonyymi,Haha, ei haittaa. Työskentelee sekalaisesti radio, tv ja turvallisuusalalla. Välillä kertyy ekstraa, välillä ei. Ei tässä rahoissa silti kukaan kieri 😀 Kiitos paljon, niin ihana kuulla :)Anonyymi,Jalat tuli enemmän kipeäksi kun kävelin balleriinoilla 😀 Nämä on vielä todella tukevat, mutta joustavaa ja tukevaa materiaalia. Korkoa n.10cmEllu,Täysin samaa mieltä :Lindsay,Niinhän se on. Kiva kuulla :)Anonyymi,Kiitos 🙂 Juu, tässä kovasti harjoitellaan. Kyllä se siitä vielä :)Miiru,:) Laura, etkä? 😀 Mulla on aina sellanen olo, että kukaan ei ymmärrä näistä mun jutuista mitään, joten iso kiitos tästä kommentista :)Vivian,Oi, kiitos. Tähän voi sanoa tosmalleen samoin kun yläpuolelle. Mun mielestä te ootte aika mahtavia!

  14. AnsQ
    klo 00:29

    Ei mulla muuta kuin että ihanat kengät ja IHANA mies. Herranen aika sentään.

  15. Marika
    klo 01:11

    Voi miten ihanan teon poikaystäväsi teki ! 🙂 Laitto hymyn huulille !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.