KIIKUN KAAKUN KAMERAN EDESSÄ

Eilen ja tänään on vietetty ja tullaan viettämään melko tiiviisti aikaa kameran edessä. Liikkuvaa kuvaa ja tavallista kuvaa, meikkiä, luonnonvaloa, hiuslakkaa ja salamavaloja.

Tuntuu edelleenkin oudolta löytää itsensä tämän kaiken edestä nyt. Voitte nimittäin olla varmoja, että silloin ennen kun joku kaivoi taskustaan sen keltaisen kertakäyttökameran heppaleirillä, niin tämä tyttö piiloutui kuvailun ajaksi hiustensa taakse, suuntasi katseensa lantaisiin ratsastussaappaisiin, tai mikä parempaa – juoksi vain suoraan pois paikalta.

 

Silloin ennen oikein mikään kuva ei koskaan onnistunut. Tuskin kenelläkään muullakaan oli koko filmirulla täynnä pelkkää editorial matskua, mutta minulle jäi kai jonkinlaiset traumat siitä(kin), miten yhdessäkään niissä filmirullassa – mikä vaivalla käytiin vielä kehittämässä valokuvausliikkeessä – ei koskaan ollut tällä tytöllä kuvissa edes silmät auki.

 

Nykypäivänä kuvia voi ottaa satoja. Ihan vain naps naps. Rulla ei kulu, kuvat voi katsoa heti ja poistaa. Ottaa uusia. Lisätä päälle vielä kasa filttereitä. Käsitellä Photoshopilla. Selfie-kansa tietää kasvojensa paremman puolen ja kaikki oikeat kuvakulmat.
Kuvat onnistuu ja silmät kiinni –kuvat eivät koskaan edes näe päivänvaloa.


Mutta silti
. Silti se kenkiään tuijotteleva heppatyttö tulee välillä studiokuvauksissa esiin ja miettii että apua, toivottavasti niistä onnistuisi nyt edes se yksi kuva 😀

 

Ja sen yhden onnistuneen kuvan (tai ehkä useammankin näette myöhemmin):) Ihanaa saada uutta matskua, uusia tyyppejä ja uusia juttuja tänne MyCosmoon. Pysykää kuulolla!

Kommentit (12)

  1. duppidoo
    klo 17:05

    Heippa, en tiiä onko muilla tätä ongelmaa mutta mulla sun postaukset ei haluu aueta bloglovinissa, näyttää vaan tyhjää ruutua. Ennen on toiminu ihan normaalisti mutta nyt parin vikan postauksen kanssa on ollu tää ongelma, tosi tylsää ja en sit tosiaan tiiä et onko joku yleinen ongelma vaan vain sit mulla:D

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 20:20

      Kaikilla taitaa olla sama ongelma. En oikein tiedä mistä johtuu, mutta yritetään selvittää! Kiitos paljon kun tulit asiasta kertomaan 🙂

  2. hello
    klo 18:13

    Postaukset ei näy bloglovinin kautta?

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 20:21

      Joo en tiedä mikä siinä oikein on 🙁 Toiv korjaantuu pian!

    2. :)
      klo 09:28

      OK! 🙂

  3. Tuli
    klo 21:08

    Oot kyl niin symppis! <3

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 20:21

      😀 <3

  4. Vivian / www.moonshapedlittlebox.blogspot.com
    klo 13:03

    Hienoja kuvia! 🙂 Hassua ajatella, että olet erityisesti nuorempana suhtautunut kuvaamiseen tuolla tavalla, ei ihan heti blogin kautta uskoisi! Hyviä kuvia blogeissa pääosin näkee, mutta nyt viime aikoina monet ovat julkaisseet myös niitä epäonnistuneita kuvia omissa postauksissaan. 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 20:22

      Jep, epäonnistuneita kuvia on aina enemmän kuin niitä onnistuneita! 😀 Ne on kyllä hauskoja!

  5. Hanna
    klo 17:38

    Täällä kans ei postaukset ole auennu pariin päivään bloglovinin kautta..

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 20:22

      Pahoittelen paljon yritetään korjata sitä mahd pian! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.