Mato

Toivottavasti kukaan teistä ei syö vaikka omenaa tätä lukiessanne. Kehoitan myös skippaamaan kuvat, jos ötökät ei ole mielestänne söpöjä.

Luulin aina, etten kuulu siihen hamehelmaryhmään, jotka rotan nähdessään hyppäävät kirkuen tuolille ja jättävät rotan miehen hoidettavaksi.
En tavallaan kuulukkaan, kuulun johonkin paljon pahempaan.

Sain tämän selville eilen illallista valmistaessani. Olin löytänyt taas citymarketista erikoiskukkakaalini ja ihailtuani sitä pitkän tovin, pesin sen ja aloin irroittamaan lehdenvarsia.
Yhtäkkiä sormeeni osui jotain outoa, pehmeää ja liikkuvaa. Kukkakaali lensi seinään ja mukana tiskipöydälle mätkähti lihava, ällöttävä ja harvinaisen paksu mato.
Mitkään perinteiset kirkumiset ei ollut lähelläkään kuvaamaan sitä suoranaista p*ska halvausta minkä sain. Koko kerrostalo varmaan luuli, että uunistani on löytynyt vähintään ihmisen pää- niin tajuttomasti huusin, heiluin, säntäilin ympärinsä ja kirosin. Tunsin vieläkin sormessani madon kosketuksen- olinhan onnistunut osittain murskaamaan sen. Madosta erittyi jotain vihreää limaa ja teki mieli hakata käteni irti.

Aikani säntäiltyäni ja käteni desifioitua vihdoin rauhoituin. Lauri oli jo innoissaan madon kimpussa ja lopulta uskaltauduin minäkin siihen pällistelemään puoliksi murskaamaani oliota joka ilmeisesti veteli viimesiään.

Kysyin Laurilta haluaako hän silti syödä kukkakaalin, mihin se vastasi, että tietty! Ennenvanhaan mato oltaisiin pistetty suoraan poskeen, ne oli kuulemma kunnon bonareita.
En sitten tiedä millä muinaisajoilla tämä mies on elänyt, mutta tein työtä käskettyä, pesin kaalin ja keitin sen syötäväksi.

Nyt voi laittaa läppärin kiinni, tai olla tyhmä ja saattaa itselleen yökköefektejä ja kylmiä väreitä.

YÖK. Ja sitten herää muutama kysymys.

– miksi pelkään matoja nyt, kun pienenä pidin jättitorakoita lemmikkeinäni?
– onneksi kamerassani ei ole erikoisen tarkkaa zoomia
– mitä ihmettä on tuo vihreä mönjä?
– en enää ikinä pysty suhtautumaan erikoiskukkakaaliini samalla rakkaudella, kuin ennen.
– kuka tekee postauksen madosta?
– tavallaan tunnen vieläkin sen liman sormissani
– laitan tämän päivän asu kategoriaani
– lukiko kukaan tätä tänne asti?

Kommentit (32)

  1. Romy
    klo 19:24

    Voi pikku toukkaa. Vihreä mönjä on varmaan otuksen sisuskaluja ja kackaa sulassa sovussa. Nam.Mutta joo, eipä se kauhean ihanaa ole kun kesken ruuanlaiton sattuu käsiin jotain jonka ei soisi kuuluvan sinne. Itsehän taannoin söin aivan mielettömän hyviä kirsikoita kunnes yhdestä löytyi lihava pieni valkoinen toukka, Sopivasti puraisun jälkeen! Tarkemman tarkastelun jälkeen löytyi kirsikkapussista melkoinen kuhina noita syöppöjä ja kirsikat lensi toukkineen kompostiin.

  2. Jonna
    klo 19:25

    ÖÖÖ… Mietin vaan omaa reaktiotani, koska ekaks tuli mieleen, että VOI RAASUA 🙁 (siis matoa, ei sinua:D) Mato ollu super onnellisena makoilemassa itteesä miljoona kertaa isommassa kukkakaalissa, maha täynnä, ja sit yhtäkkii PLÄTS 🙁 🙁

  3. Anonymous
    klo 19:26

    HYI PERKELE!!!! ..tota tekstiä ku luki,pystys tuntemaan sen oksettavan madon omassa sormessaanki.. ..HYI!! ..ei enää matopostauksia kiitos 😀

  4. Jonna
    klo 19:32

    Ainiin poikaystävä sano, että toi vihree on sen kakkaa :D:D Se teki hätäkakan 🙁

  5. BapLica
    klo 19:35

    Hih.. tuttu tunne ja tuttu tilanne..:D ihanaa et joku muukin pelkää ruuassa olevia matoja..:D ps. Oli pakko lukea ihan loppuun vaikka kylmät väreet kulki selkää pitkin..:)

  6. lili
    klo 19:38

    Hahahahah oot loistava, kukaan muu ei kirjoita näin urpoja juttuja kun sä!;D

  7. Anonymous
    klo 19:51

    Sehän on kaalimato! Mulle kävi ihan samalla lailla patsi, että huomasin madon vasta kun se lillu keitinvedessä kuolleena. Söin kaalin kuitenkin 🙂

  8. Moona
    klo 20:19

    Ymmärrän täysin paniikkikohtauksesi. Olisin varmaan ollut yhtä kovaääninen ja kauhuissani. 🙂

  9. Anonymous
    klo 20:22

    Luin ja yäk!! Kylmiä väreitä ja yökötystä! Hyh. Ärsyttää sun puolesta, ettet voi enää suhtautua samalla rakkaudella kukkakaaliin! 😀 Tuo mato on valtava! Ja komppaan liliä, oot aivan mahtava!

  10. Anonymous
    klo 20:26

    Kuulostaa ihan multa!!! Kesällä perkasin mansikoita ja yhtäkkiä huomasin madon sormellani. Hyiiisss sitä tunnetta ei voi kuvailla! Kädet pitää pestä vähintään kolmesti sen jälkeen enkä pysty jatkamaan enää hommaa!

  11. naana
    klo 20:38

    Apua, ei kiva. :/ Kerran olin tekemässä itselleni iltapalaksi vihanneksia kera dipin. Innoissani pesin ja pilkoin muistaakseni juuri kukka tai parsakaalia, kunnes huomasin että se oli täynnä pieniä matoja!!! Voit arvata huusinko ja harmitti ihan sikana kun en voinnutkaan syödä sitä. Nykysin katson T-O-S-I tarkasti ettei pienintäkään ötökkää ole missään…

  12. Jaltsalandia
    klo 21:06

    Pieni söpö perhosentoukka!:)

  13. Anonymous
    klo 21:09

    Oot ihan liian ihana!

  14. Anonymous
    klo 21:22

    Julia sä oot ihan huippu:D-Riikka

  15. Annemari
    klo 21:29

    Mikä otus! Vielä luonnossa nuo menisivät, mutta silloin jos tuollainen pötkö ruoan seasta putkahtaa niin hyi ällötys… Mutta kiitos tästä, sain aivan mahtavat naurut! :DToivottavasti ruoka oli kuitenkin, kaikesta huolimatta, maistuvaa ja ruokahalu pysyi.

  16. Anonymous
    klo 22:02

    Hyii, matoyllärit = ei kiva. Itse tässä taannoin leikkasin paprikaa ja sen _sisältä_ löytyi etusormeni paksuinen toukka! Siinä vaiheessa lensi paprikat ja veitset, ja asunnon täytti infernaalinen kauhunhuuto. Onneksi poikaystävä oli kotona pelastamassa. 😀 Tämän jälkeen oon ollu erityisen varovainen paprikoiden seurassa, eli I feel your pain! :s

  17. Anonymous
    klo 22:11

    miks sitä matoa ei voinu päästää ulos, kaikki pitää aina vaan tappaa 🙁 on kyllä siinäki niin erkaannuttu luonnosta kun jotain matoa pelkää. maailman luonnollisin asia että madot tykkäävät vihanneksista, hedelmistä yms. ja sehän kertoo vain siitä että ruoka on puhdasta. voivoi, ei elämä ole varmaan helppoa 🙁

  18. souphie
    klo 22:37

    Tota.. en haluais ehkä tietää vastausta mutta.. ethän oikeasti pitänyt mitään jättitorakoita lemmikkeinäsi pienenä? Koska en enää ole turvassa jos nyt sanot et niitä löytyy Suomesta ja räjäytät mun pikku kuplan jossa elän 😀 Mulla on ihan JÄRJETÖN ötökkä fobia. Mun kotimaassa on sormen kokoisia torakoita ja osa niistä LENTÄÄ! Pahempaa ei voi ees kuvitella. Jostain syystä toukat ei oo ihan mulla pahimmasta päästä mut jos tollaisen löytäisin jostain mun ruoasta ni en varmaan koskaan enää söis sitä ruokaa! http://souphie.wordpress.com/

  19. Anonymous
    klo 22:38

    HYI HYI ja HYI!!! Tiedän ton tunteen niin!!! En tiedä edes mitää vastemielisempää kuin madot,etanat sun muut nilviäiset.. Ja lisäksi sain vallan mainiot naurut!! mahtva blogi ja mahtava pitäjä!! 😀

  20. JMP
    klo 02:33

    Nyt tuli itselleni ensimmäisen kerran negatiiviset fiilikset tästä lempiblogistani. Itse olen aina ihan innoissani kun näen mitä tahansa eläimiä, hyönteiset mukaanlukien. Jännä juttu miten eri lailla ihmiset reagoivat. Kun minun on niin vaikea käsittää miksi joku pelkää herttaista ja vaaratonta kaalimatoa ja miksi niin moni kommentoija kirjoittaa ”yök” ja ”hyi”. Itse tulin ainoastaan surulliseksi kun kuulin madon kohtalosta. Toivottavasti tapoitte sen pian, ettei joutunut kitumaan pitkään, raukkaparka.Itsekin olen hoitanut torakoita työpaikallani, ovat sympaattisia otuksia, joiden eloonjäämiskykyä ja menestyksekästä historiaa arvostan.Minulle ruuasta löytyvä ihmisen hiuksi, karva tai muu epämääräinen ja sinne kuulumaton asia saa aikaan välittömän oksennusreaktion ja ruokahalun menettämisen. Ötökät sen sijaan saavat aikaan riemunkiljahduksia ja juoksen oitis koneelle tai hyönteiskirjan ääreen määrittämään lajia ja lukeamaan sen elintavoista. Jännää! RIP kauniinvihreä ja pullea toukka. (PS. olen varma, että saattaisit muuttaa mielesi, jos antaisit joskus ihanan karvamadon tai perhosen toukan kävellä kämmenelläsi, on nimittäin aivan ihana tunne! Ja jos katsot tarkkaan niiden päätä, niin ne näyttävät ihan suloisilta (värikkäiltä) ihmisvauvoilta, hihi)

  21. Julia
    klo 05:32

    Haha, ”ihania” matotarinoita löytyy siis muiltakin, kiva kuulla, etten ole ainoa tämmöinen ruokamato kammoinen.Anonyymi,En tietenkään olisi tappanut matoa, mutta murskasin sen vahingossa kun irrotin kaalilehtiä. Ja kyllä elämä on aika helppoa ja hauskaa, huumorilla tämäkin kirjoitettiin :)Souphie,Älä pelkää, lemmikkitorakat olivat Balilla. Vastaavia jöttiläisiä en ole nähnyt suomessa ikinä.JMP,Niin meitä on moneen junaan. Sehän tässä olikin vähän pointtina, että yllätyin omaa reaktiotani- en ole ennen ollut ötökkä kammoinen ollenkaan.No, ehkä vielä joskus pääsen tämän yli ja muutun ennalleni ja voin kaveerata matojen kanssa.p.s älä huoli. huomattuamme, että ötökkä oli vahingoittunut, päästimme sen kärsimyksistään 🙂

  22. Anne
    klo 08:30

    No luki. Siis loppuun asti. 🙂 Yyh, kyllä meni kylmät väreet selkäpiissä. Susta tulis hyvä jännityskirjailija, sen verran jännän kertomuksen sait aikaan madosta. 😉

  23. Anonymous
    klo 10:39

    Mun kokemuksia: oon löytänyt salaattia pestessäni etanan. Ala-asteella pulpetissa istuessani huomasin että olallani möllöttää paksu vihreä mato. Tätä seurasi ”pienimuotoinen” kohtaus, jonka luokkakaverit varmaan muistaa vieläkin. Eräässä ravintolassa Helsingissä lautasellani temmelsi pieni, kuultava matonen. Jäi syömättä.-tara

  24. Anonymous
    klo 13:27

    Loppuunasti luettu 🙂 Oot mahtava!

  25. Julia
    klo 15:24

    Anne,haha, joo varo vaan kohta oikeasti innostun tekemään jotain viisikko sarjoja :Dtara,hahahah voi ei 😀 Etana on jo jotain.Anonyymi,Samoin te. Kiva että pysyttelit loppuun asti mukana 🙂

  26. Anonymous
    klo 17:04

    Hrrr…. tuli oma matokokemus mieleen, joka oli jotain järisyttävän kammottavaa…Ostin kiinankaalin, kokonaisen, ja pistin sen sitten kokkiveitsellä puoliksi. Vahinko vaan, että samalla puolitin myös sisällä asustaneen vihreän jättitoukan. Yuk!! Se toukka oli jotain käsittämätöntä, iso ja lihava kuin mikä. Ihan kevyesti mun peukalon paksuinen! Voin sanoa, että kaali lensi roskikseen ja roskis ulos sellasella kyydillä, että heikompaa hirvitti. Ja kiinankaalia en ole kyennyt ostamaan… hm… 6-7 vuoteen…

  27. Julia
    klo 06:56

    Anonyymi,sain kyllä aikamoiset kylmätväreet tästä, peukalon kokoinen! apua. Kyllä se jotain traumoja tuonne takaraivoon jättää jos ei ole ötökkä ystävä ja löytää näitä pikku bonareita ruosataan.

  28. slimmi
    klo 16:05

    haha, tuossa tulee yksi lapsuuden traumani pienenä fläshbäkkinä kun tuli lapsena syötyä kukkakaalia ja yllättäen sieltä löytyi tommonen kaveri 😀 sen jälkeen ei ole kauheasti kukkakaali maistunut, vaikkakin tiedän että jogurttipurkistakin voi löytyä pahimmassa tapauksessa hiiri :S

  29. katri
    klo 20:31

    heiiii mitä toi erikoiskukkakaali oikein on?! meillä on koulussa sitä tosi usein ja se on huippuhyvää, en vaa oo nähny missää muualla enkä tiiä mitä se oikee on!=)

  30. Julia
    klo 09:51

    Slimmi,haahahha totta, ei sitä koskaan tiedä. Itse olen löytänyt perunan sisältä kärpäsen!?Katri,Romanesku jos oikein muistan.

  31. Anonymous
    klo 19:11

    Tuo vihreä on tosiaan madon sisälmyksiä eikä mitään kakkaa. Ja tuollaisen kun vahingossa liiskaa niin haju on melkoinen eikä se meinaa edes pesemällä lähteä.terv. töissä kaaliviljelytilalla.

  32. Anneli
    klo 23:59

    Ahah vähänkö nauroin, en ehkä pysty enää syömään mitään vihanneksia raakana :—-D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.