MayDay!

Eilen juostuani koko päivän kiireiden keskellä (oli hurjan kiire, piti käydä mm.ripsihuollossa!) Tulin puolikuolleena kotiin kaupan kautta ja väsäsin meille illallisen parvekkeelle.

Tarjolla oli jotain niinkin erikoista, kuin sitä samaa mitä teille viimeksikin esittelin! Kanaa ja kasviksia. Ilmeisesti edelleen pitää paikkaa yleisin kotiruoka-listamme kärkisijoilla.

Laitoin kasviksien joukkoon fenkolia ja Lauri piti siitä? En ole ennen saanut syötettyä ehkä kenellekkään fenkolia, tämä oli erikoinen päivä.

Fenkolosta kukkaruukkuun.
Minulla on vappupäivä vapaata! Olen tästä hurjan innoissani. Jo viikon verran olen kehitellyt sotasuunnitelmia mm. piknikistä kaivarissa, illanistujaisista, ystävistä pitkästä aikaa koolla, tanssia, naurua ja kaikki olisi ihanaa, mutta!! Mitäs eteeni läjäytetäänkään tänään: sääennuste sunnuntaille: +2, sataa kaatamalla ja tuulee kuin venäläisissä elokuvissa!
Eihän näihin ole uskomista, eihän? (valehdelkaa edes).

Kommentit (8)

  1. S
    klo 09:44

    Mistä toi teidän ihana parvekekalusto on? 🙂

  2. Sivi
    klo 14:41

    voi että kun näyttää hyvältä 😀 ja minä en ainakaan suostu uskomaan, että vappuna on kurja keli! ei saa olla 🙁

  3. yanna
    klo 14:53

    Sataa kaatamalla kunnes me pamahdetaan paikalle ja johan se solle tulee esiin ja on ennätys sää +26 ja yhtäkkiä kaikki alkaa tanssimaan bikineissä ja tästä tulee kaikkien aikojen siistein ja kivoin vappu!

  4. Veronica
    klo 15:06

    Nam! näyttää älyttömän hyvältä 😛 Mitä tuo kastike tuossa on? 🙂

  5. Oc
    klo 19:07

    S,Bauhaussista :)Sivi,EI saakkan! 🙁 muuten ottaa ohraleipä!Yanna,Just näin!Veronica,Se on sellannen hieman tulisempi ranskankermahössäkkä. Sopii hyvin bataatin kanssa! Eli siis ranskankermaa ja kasa mausteita mm. suolaa, sitruunamehua, chiliä, paprikaa, sipulia, valkosipulia, tilliä, ruohosipulia ja tomaattipyrettä 🙂

  6. Anonymous
    klo 22:42

    Olen lukenut blogiasi hetken aikaa ja päivä päivältä tykästynyt siihen entistä enemmän! Olet ihanan avoin ihminen. Tykkään kovin ruokiin liittyvistä jutuista 🙂 Hyvä kun esittelet uusimmat ravintolat jne. Olet myös erittäin kaunis, en ymmärrä miten jotkut voivat sanoa siitä jotain pahaa! Aiemmin esitetty idea siitä, että lauri kertoisi teidän yhteisestä päivästä oli loistava! Jatkahan samalla tavalla! Klara vappen 🙂

  7. Oc
    klo 22:48

    Anonyymi,Voi kiitos 🙂 Ihanasti sanottu! ja hyvä, että joku jaksaa ruoka intoiluani! Itsekkin asiaa nyt enemmän pohdittuani, Laurin juttu voisi olla tosi hauska 🙂

  8. Oc
    klo 20:14

    Anonyymi,Niin sinähän tiedätkin paremmin, että ”ei koskaan” siinä vieressä ihan oli 😀 ja edelleenkin tiedän, että olet sama henkilö. En julkaise enää kommenttejasi. Tästälähtien en myöskään lue niitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.