Metsään!

En ollut perus päiväkävelyllä korkkareissa, tämä on ihan silkkaa lavastusta.
Olimme oikeasti menossa elokuviin. Sitä ennen Lauri halusi jäädä hetkeksi lapinlahden puistoon tuijottelemaan maisemia metsään.

Go green.
Vihreä toppi – Michael Jackson olkaimilla!

Mistä minä otin kuvausession hyödyn. Valitettavasti kuvista tuli todella hämäriä ja yrittäessäni niitä kirkastaa jälkikäteen, tuli niistä myös huonolaatuisia. No ei tässä mestariteoksia menetettykkään.

Kävimme katsomassa elokuvan World Invasion: Battle Los Angeles.
Melkein kaksi tuntia pelkkän räjähteitä, toimintaa, savua niin paljon, että et edes nää koko elokuvaa ja tietysti niitä avaruusolioita – mitkä näyttivät tälläkertaa jättimäisiltä peltimuurahaisilta.
Pidän "ufot tuhoaa maailman"-elokuvista, mutta tämä oli tylsä.

Aikaisemmin kävimme myös katsomassa elokuvan rajaton (limitless) mikä oli onneksi aika hyvä!
Elokuvassa Bradley Cooperin näyttelemä Eddie Morra saa vanhalta tutultaa jotain aivojen suorituskykyä parantavaa ainetta ja pistää koko elämänsä uuteen järjestykseen, nyt kun lääkkeen avulla pystyy mm. puhumaan mitä tahansa kieltä, muistamaan kaiken, kirjoittamaan kirjan päivässä ja laskemaan ihmeellisiä matemaattisia kaavoja. Hänestä tulee rikas ja nokkela, mutta sitten tulee sivuvaikutukset ja ongelmat jne. Aika ennalta arvattava, mutta loppu oli silti yllättävän hyvä.

Noniin siinä oli taas taidonnäyte minusta elokuvakriitikkona. Pahoitteluni!
 

                                                           
                                           
 

Kommentit (11)

  1. Sivi
    klo 14:02

    ootpa ollut taas nättinä! 🙂 hyvää vappua sinnekin!

  2. Anonymous
    klo 15:12

    Mulla on tollaiset samanlaiset kengät niin kuin sulla, mutta ne on ostettu citymarketista… Makso kylläkin 49,95 mutta hyvin ovat kestäneet!

  3. Satu
    klo 17:01

    Ihana asu :)Mulla sama fiilis siitä Battle Los Angelesista: katottiin veljen kanssa himassa se ja nukahdin kolme kertaa sen aikana. Ja aina kun nukahdin niin ammuttiin ja kun heräsin niin joko jossain räjähteli tai joku ampui. Ihan älyttömän tylsä 😀

  4. Victoria
    klo 17:07

    Super kivaa vappua! 🙂 aika päheet noi MJ olkaimet 😉

  5. Oc
    klo 21:59

    Sivi,Kiitos:):)Anonyymi,Hyvä, mä alan jo luottamaan näihin!Satu,Hahah, jep olin aika samoilla linjoilla!Victoria,:) Ne on aikamoiset 😀

  6. Life On Plate
    klo 00:39

    Kiva asu, erityisesti housut ja kengät…tykkään 🙂

  7. Oc
    klo 13:45

    Life On Plate,Kiitos 🙂

  8. Anonymous
    klo 19:32

    Oot niin nätti !!mutta niin laiha 😮 naamasta varsinki ! ja silikonitissit näyttää musta tosi epäaidoilta :–)

  9. Oc
    klo 22:32

    Anonyymi,Samaa mieltä, naamaa kaipaisi pyöreyttä. On se harmi kun ei itse saa päättää minne se rasva kertyy. Jakaisin mielelläni käsille ja jaloillekkin myös vähän 😀 Mitä rintoihin tulee, olen itse todella tyytyväinen ja minusta ne ovat itseasiassa luonnollisemman näköiset kuin entiset rintani 😀

  10. Anonymous
    klo 13:55

    mistä toi kaulakoru on ? 🙂

  11. Oc
    klo 16:38

    Anonyymi,Portugalista ostin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.