Mikä päivä!

Niin, nämä on niitä päiviä kun mikään vaan ei onnistu.

Olin jo valmiiksi huonotuulinen kun lähdin asioiden hoitamisen jälkeen ruokakauppaan ostamaan ruokaa. Myyjän luettua tusinallinen viivakoodeja, minun pakattua ostokset jo kassiin. Huomasin tietysti unohtaneeni rahat kotiin.
Olin aika häpeissäni ja turhautunut enkä lähimaillakaan kotiani josta olisin voinut rahat nopeasti hakea ja palata maksamaan ostokseni. Häivyin kaupasta vähin äänin, naama punaisena ja entistä hunotuulisempana kotiin.

Päästyäni kotiin laiskuuttani pysäköin auton autotallin sijasta suoraan rapun eteen. Tie oli ilmeisesti aurattu ja isoja jääkokkareita oli blokannut tienvarrelle parkkeeratut autot. Itse järkäilin pääseväni loukusta pois peruuttaen, koska takanani oli porttikonki joten olin viimeisenä jonossa.
Tässä vaiheessa noustessani autosta tiputin huomaamattani Iphoneni autoni alle.

Olin kotona kaksi tuntia kunnes lähdin taas asioille. Huomasin että joku ihana olikin pysäköinyt autoni perään. Jättäen autoni täysin loukkuun. Minulla meni melkein 15 minuuttia siirtäessä käsin jäämurkaleita pois autoni tieltä. Silti se jäi pohjasta kiinni. Edelleenkin Iphoneni lojuen siellä maassa.

Päästessäni päämäärääni huomasin ovikoodin olevan rikki. Minulla ei ollut puhelinta (jonka luulin unohtaneeni kotiin) jolla olisin soittanut jonkun avaamaan oven. Lähdin etsimään toista sisäänpääsyä ja se löytyikin toisen 15 minuutin etsimisen jälkeen jostain todella epäloogisesta paikasta.
Jos käteni olivat jo umpijäässä jäälohkareiden siirtelystä, nyt tuntui kuin ne tippuisivat pois. En ollut pukeutunut puolentunnin ulkona rehkimistä varten, vaan minun piti ajaa nopeasti paikasta A. Paikkaan B. Nyt olin pahasti myöhässä ja naama umpi jäässä.
Palatessani autolleni oli lappuliisa ehtinyt tietysti käydä kirjoittamassa minulle parkkisakot.

Päästyäni vihdoin takaisin kotiin ryhdyin etsimään puhelintani ja tajusin aika piakkoin että se ei ollut kotona, vaan luultavasti jonkun onnellisen löytäjän taskussa tai pirstaleina jäällä, koska olin itse ajanut sen yli. Jos jollekkin käy niin hyvä tuuri että ajaa autolla oman Iphonensa päälle, niin minulle.
Mutta, ei! Ei onneksi tällä kertaa. Siellä se makasi tien varressa täysin ehjänä ja toimivana vaikkakin hiukan jäässä. Olihan se ollut siinä vain liki 4 tuntia.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Sain jopa tehtyä eilisistä jauhelihakastikkeen jämistä maukkaat täytetyt uunipaprikat ja salaattia. Ruoan jälkeen lasi viiniä, sohva ja telkkari.
En mene tänään enää minnekkään.