NYT KUN KERRAN TÄÄLLÄ OLLAAN

 

Nyt kun kerran täällä ollaan, on mitä parhain lause matkustaessa. Sehän oikeuttaa lähes kaikkeen. Mene ja tee, koe ja näe, hulluttele, tuhlaa, herkuttele, juhli, tai joogaa.
Nyt kun täällä kerran ollaan.

No, nyt kun kerran täällä oltiin niin pitihän sitä myös hieman tosiaan juhlia. New Yorkissa asuva ystävämme oli varannut meille pöydän La Esquina ravintolasta. Suosittuun ravintolaan mennään pienen tacokojun kautta, rappuset alas ja keittiön läpi. Tunnelmallinen ravintolassa tarjoillaan meksikolaista ruokaa, mutta nyt kun kerran täällä oltiin, niin pitihän meidän myös juoda muutamat drinkit ja oluet listalta.

 

Niistä innostuneina jatkoimme iltaa vielä toiseen paikkaan. Nyt kun kerran täällä ollaan, niin pitäähän sitä vähän tanssia. Kävimme jossain yökerhossa, minkä nimeä en tietenkään muista ja missä oli superhauskaa, mutta nyt kun kerran täällä oltiin niin eihän sekään riittänyt, vaan piti vielä viereinenkin yökerho tsekata.
Tanssittuamme yön pikkutunneille asti kahdessa yökerhossa, oli meistä loistava idea jatkaa iltaa vielä ystävämme luona. Ei mennä ihan vielä nukkumaan, nyt kun kerran täällä ollaan.

En yleensä tykkään käydä ulkomailla yökerhoissa, mutta tämä ilta oli hauska <3

 

 

Dress – Nelly (HERE*)
Shoes – Nelly (HERE*)
Bag – Chanel

Photos: Kira Kosonen 

Kommentit (10)

  1. Vierailija
    klo 11:41

    Minkä ikäinen sä oikeen olet? Eikö sun ois aika tehdä jotain järkevää elämälläsi eikä vaan juhlia ja ostella vaatteita?

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 15:35

      Hei 🙂 Kiitos huolenpidosta. Elämässäni on kyllä rutkasti muutakin. Itse asiassa siinä on kaikki juuri nyt niin hyvin, että siihen mahtui oikein hyvin yksi juhlailta New Yorkissa ystävien kanssa <3

    2. Vierailija
      klo 20:06

      Heippa! Näin meidän kesken voin kertoa, että Julia on jo täyttänyt 18 vuotta mutta ei ole ihan vielä 40-vuotias. Tuo ”tehdä jotain järkevää elämälläsi” on hirveän ylimalkainen käsite, joten jos selvyyden vuoksi voisit vaikka ikäryhmittäin määritellä mitä tarkoitat järkevällä tekemisellä, sen hyötyjä ja haittoja unohtamatta sekä nykyhetkessä että tulevaisuudessa, esim. ei lapsia, ei sitoutumista kasvatusvelvoitteisiin eikä perhearkeen mutta toisaalta vanhuus saattaa olla yksinäinen lapsien (samalla myös lapsenlapsien) puuttuessa. Listaus plus- ja miinusmerkkejä käyttäen sallittaneen myös. Ikäryhmät saat päättää itse mutta ehdottaisin seuraavaa ryhmittelyä: 18-25 v.; 26-30 v.; 31-35 v. ja 36-39 v.

      Kun olet saanut listattua kunkin ikäryhmän järkevän tekemisen määritteet hyötyineen ja haittoineen, niin voimme sitten äänestää täällä kommenttiosion puolella sellaisista ikäryhmän sisäisistä vaihtoehdoista vaikkapa koulutuksen suhteen, esim. yliopisto vs. ammattikorkeakoulu (muista huomioida eri alojen työllisyystilanne sekä palkkaluokat). Äänestyksen jälkeen Juliakin sitten tietää miten hänen kuuluu elämänsä elää, koska tottahan vieraat ihmiset tietävät aina paremmin miten henkilön x kuuluu elää, sillä henkilö x on luonnollisesti täysin kyvytön siitä itse päättämään.

      Aurinkoista syksyn alkua ja määritteitäsi odotellen =)

      1. JULIA Toivola Kirjoittaja
        klo 03:14

        Hahahha, AAMEN <3 KIITOS, vitsi, että olet ihana <3 <3 <3

        Luin tämän kommentin täällä meidän kämpillä ääneen ja sait paljon hurraahuutoja kaikilta. Kiitos ihana 🙂

    3. Laura555
      klo 21:33

      Tahtoisikohan joku teistä kritisoijista antaa joskus edes jonkin konkreettisen esimerkin siitä, mikä mielestänne olisi sitä ”järkevää” mitä elämällä nyt sitten pitäisi tehdä? Lukea blogeja jotka selkeästi ärsyttävät ja kommentoida niitä niin että meidän muiden lukijoiden mielestä vaikutatte lähinnä kateellisilta? Kiitos ei.

      Julia, pidän blogistasi. Itsekin rakastan matkustelua ja tyyliä, ja erityisesti maailmalta milloin mitäkin synkkiä uutisia luettuani on mukavaa lukea hyväntuulista blogiasi. Jatka samaan malliin 🙂

      1. JULIA Toivola Kirjoittaja
        klo 03:15

        KIITOS LAURA <3

        Te olette kyllä niin ihania! Vitsi, että tuli niin hyvä mieli kun näin tämän kommentin, kiitos <3

  2. Laura555
    klo 21:38

    Ai niin, piti myös kehua kenkiäsi! Tuollaisia siroja korkkareita suosittelisin sinulle useamminkin, näyttävät jalassasi upeilta!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 03:16

      Kiitos! Olen samaa mieltä, että nämä ovat tosi kivat! P.s ne ovat älyttömän mukavat jalassa! Huh <3

  3. HannaF
    klo 23:22

    Minä ainakin mielelläni juhlin ja ostelen vaatteita vielä ”vanhanakin”!

    Ihania kuvia 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 03:16

      haha, juurikin näin <3

      Kiitos 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.