Pesukarhukolari

Länsiväylä yöllä on eläintarha. Että jos ei ole aikaa, rahaa tai kiinnostusta korkeasaareen niin suosittelen tuota moottoritietä.

Ajeltiin Laurin kanssa yömyöhään typötyhjää tietä. Olin niin väsynyt että silmät meinasi mennä väkisin kiinni ja yritin tarmokkaasti laulaa radiosta kuuluvan kappaleen mukana.  Mikään ei herätä niin hyvin kuin oma ”kaunis” ääneni – voin kertoa, mutta sekään ei meinannut nyt auttaa. Oli pysyttävä erityis-skarppina teitä ylittävien eläimien takia – kettuja, porsaita ja poroja kipitti siellä täällä ja tuli sellainen olo kuin koko suomen metsän elukat olisi kömpineet täysikuun aikaan koloistaan sille yhdelle tientaipaleelle kokoukseen. (Okei huijasin nuo kaksi viimeistä eläintä, eikä tainnut olla täysikuukaan).

Olin juuri ohittanut söpön kettuperheen, kun näin kauempana tietä ylittävän hassun hieman kettua isomman karvaisen elukan jolla oli iso häntä. Näytti pesukarhulta (taisi kuitenkin olla supikoira, mutta kutsun sitä nyt pesukarhuksi vaikka ei niitä meillä täällä suomessa pitkin teitä tallustelemassa olekaan). Saapuessani siihen kohtaan mistä eläin oli mennyt vasempaan puskaan olin tarkkana ettei se vaan hyppäisi sieltä autoni eteen. En nähnyt sitä enää, kunnes se yhtäkkiä tosiaan seisoi paikoillaan suoraan siinä autoni edessä ja katsoi minuun.

Minusta se oli hassua kun pesukarhu vain tapitti minua pyöreillä silmillään, ilme täysin peruslukemilla.
Sen puolikkaan nanosekunnin aikana kun itse avasin suuni, kiljuin, katsoin pikaisesti peruutuspeilistä voinko tehdä äkkijarrutuksen, painoin jarrua, käänsin rattia oikealle ja kiljuin edelleen – mietin koko ajan kuitenkin vain; miksi tuolla typerällä pesukarhulla on noin tyyni ilme?

En tiedä tosin mitä odotin. Vastakaikua kauhulleni supikoiralta? Että se eläin siinä olisi alkanut haukkoa henkeään, nostanut tassut ilmaan ja huutanut kanssani iiik? Olisin luultavasti sen nähtyäni ajanut suuremmalla todennäköisyydellä poloisen päälle ja vielä autonikin suoraan seuraavaan puuhun.

Takki HM // Housut GT // Sormus YSL & HM // Kaulakoru Zara // Paita Bershka // Saappaat DKNY // Laukku Michael Kors

Kyllä pesukarhu ajovaloissa herättää sittenkin paremmin kuin oma lauluääneni. Olin nyt täysin hereillä, pesukarhu oli elossa ja Lauri innoissaan että minulla on refleksit vielä tallella (käyn joskus vähän hitaalla). Olin kuulemma ohittanut eläimen viime sekunneilla ja puolikkaalla senttimetrillä. Se oli siinä hetken vielä seissyt paikoillaan ja kipittänyt sitten pois.
Toivon pesukarhulle hyvää loppuelmää, mutta tuolla meiningillä se ei taida valitettavasti olla kovin pitkä.

Tämä teksti ei taaskaan liity mitenkään postauksen kuviin, mutta koska ne nyt liittyisivätkään. Olette ehkä huomanneet että pelkät vaatteista löpinät ei niin luonnistu minulta ja höpöttelen mieluummin liikaa näitä omiani ja länttään pari päivän asua sitten siihen perään. Jonnekin sekaan vielä mistä ne koltut on hankittu ja tämä puuro on valmis. Toivottavasti ei häiritse kauheasti.

Sitäpaitsi siitä pesukarhusta olisi ollut vaikea saada kuvia.

 

 

Kommentit (52)

  1. Linda
    klo 07:59

    Kato Sami Hedbergin Kokovartalomies 2 dvd! Siinä on viimisenä sketsi nuista tietä ylittävistä supikoirista. Sopii tähä postaukseen ku nenä päähän 😀

    1. Skiåa
      klo 09:19

      Hahaha mietin tätä lukiessa ihan samaa 😀 mut onneks hyvin kävi, odotin vähän kauhulla ikävempää tarinan loppua 😀 kaunis Julia enivei <3

      1. susssuu
        klo 10:05

        Mulla tuli aivan sama mieleen,tätä lukiessani 😀

        1. JULIA Toivola Kirjoittaja
          klo 23:19

          haha, pitää katsoa 😀

  2. lolita
    klo 08:11

    Huutonaurua klo 8:10 maanantaiaamuna, tätä ei tapahdu usein, kiitos! :D:D:D

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:20

      Mahtavaa! 😀 Kiitos itsellesi.

  3. Ellu
    klo 08:27

    Ihana juttu että tää pallero jäi henkiin. Ajan ite joka päivä länäriä duuniin, ja aina aamusin tienvarteen on ilmestynyt sinne tänne noita yön kohtalokkaita uhreja 😀 Yhyy, en tiedä mitä ite tekisin jos joskus ajaisin sammakkoa isomman elukan yli. Pitäisi varmaan järkkää joku muistoseremonia ja itkeä itseni uneen, jotta olis mitään tsäänssiä päästä tapahtuneen yli. 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:21

      Itsekin usein törmännyt aamusella näihin yön uhreihin ja olen ainacmiettinyt miten niitä on muka niin vaikea väistää, mutta nyt tiedän! Se oli oikeasti ihan super vaikeaa 😀

  4. Miaminttu
    klo 08:54

    Sun tarinankerrontataidot on jotain ihan mieletöntä. Juttuihin uppoaa ihan totaalisesti ja muu maailma unohtuu, kun ahmii vaan rivejä saadakseen tietää mitä seuraavaksi tapahtuu 🙂

    1. riiri
      klo 23:18

      Allekirjoitan tän kommentin kyllä täysin! Onpa meinaan taitavaa ja hauskaa, superia!

    2. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:22

      Ihan mieletöntä ja kiva kuulla 🙂 En ole koskaan ollut oikein mikään tarinankertoja niin tämä on aika hyvää palautetta kuules! 😀

  5. Minna
    klo 09:01

    Hahah että kun sai heti aamun naurut 😀 Blogisi on mielestäni juuri siitä syystä paras, ettet keskity vain kertomaan asuistasi vaan kerrot tapahtumia ja sattumia elämästäsi 🙂
    t. Minna / http://simplehappiness-minna.blogspot.fi/

    1. Herminica
      klo 10:55

      Meikä komppaa! Se nimenomaan tekee tästä erilaisen ja oikeesti niin paljon kivemman lukea :)!

      1. JULIA Toivola Kirjoittaja
        klo 23:23

        Kiitos teille <3

  6. M
    klo 09:07

    Tää oli paras postaus. ikinä

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:23

      Ehkä ei nyt sentään, mutta kiva kun pidit 🙂 🙂

  7. Nina
    klo 09:54

    Voi että mä tykkään näistä sun höpötyksistä, ihan loistavia 🙂

    Ja onneksi pesukarhu slash supi selvisi, inhottaa aina katsella tienvarsilla niitä raatoja :/ Mä en oo muistaakseni koskaan ajanu minkään yli mutta muutama vuosi sitten tapoin työpaikallani tapaturmaisesti lepakon jättämällä sen vahingossa ikkunan väliin. Se oli kamalaa 🙁 Tyyppi oli jostain ilmestyny kesken päivän roikkumaan mun avoimen ikkunan karmiin (näin Sherlockina päättelin) ja sitten kun paukautin ikkunan kiinni niin arvata saattaa miten sille kävi. Oli ihan hirveä olo monta päivää.

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:24

      ooouh 🙁 Voin vain kuvitella tilanteen ja sun olon! Itsehän jos astun edes etanan päälle vahingossa niin tuntuu ihan kamalalta!

  8. Jade
    klo 10:07

    Samaa mieltä kuin ylemmät! Mikään ei aloita paremmin aamua kuin sun kertomat mahtitarinat höystettynä kivoilla asukuvilla. Älä luobu niistä 😉

    http://mustikkamuru.blogspot.fi/

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:25

      En 🙂 Kiitos erittäin paljon.

  9. Riikka
    klo 10:15

    Hahhhaaa, kiitos nauruista 😀 Sä osaat kyllä kirjoittaa tosi hyvin! Mulla kävi kerran tollanen samantapanen tilanne KISSAN kanssa, onneksi ehdin väistää ja kissa jäi henkiin.. Siinä olisi joku perhe voinut olla huolissaan että minne se meidän pikku-mirri on jäänyt :S

  10. Annina
    klo 11:03

    Sun postaustyyli on just hyvä:D!

  11. Emmi L.
    klo 11:55

    Voi ihanat aamun naurut sait aikaiseksi!

  12. Czech Blondýn
    klo 13:01

    Beautiful coat!

  13. nita
    klo 13:41

    Kiitos tästä! :D:D:D

  14. Ewelyn
    klo 13:50

    Hhaha. Itse ajoin ko.otuksen yli viime vuoden syksyllä. Traumatisoituneena itkua tihrustan soitin isälle asiasta, että ajoin pesukarhun yli, johon rakas isäni sanoi lohduttaen, että pienokaiseni pesukarhun yli et tasan voinut ajella täällä Suomen maassa, mutta ehkä se oli joku peltohiiri mitä taas suurentelet. 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:27

      Voih 🙁 Oliko se isokin supikoira? Tämä yksilö oli mielestäni ihan valtava ja mietinkin mitä damagea törmäyksestä olisi tullut autoonikin jos olisin osunut.

      1. Ewelyn
        klo 21:30

        Oli se oikeasti varmaan 2x jäniksen kokoinen, pullukka suloinen kaveri. 🙂 Autosta meni puskuri (?haha,mikäs se musta siinä edessä on? :D) palasiksi, mutta suurena eläinten ystävänä en itkenyt auton takia, vaan sen raukan pesukarhun. 🙁

  15. Alma
    klo 14:05

    Sä kirjoitat todella luontevasti ja hyvin! Hauska tarina, ja onneksi kaikki selvisivät naarmuitta! Ihania asuja myös! 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:29

      kiitän erittäin paljon 🙂

  16. Kaisu
    klo 14:18

    Sun tarinat on kyllä aina niin hyviä! nytkin rupes suupielet vääntyy hymyyn 🙂
    ps ihana asu!

  17. Candy
    klo 14:42

    Jos sulla on vauhtia yli 60 km/h niin eläin ei enään huomaa sua. Sen takia ei varmaan myöskään tajunnut varoa.

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:29

      Oho en tiennytkään tätä. Nyt olen viisaampi. Kiitos.

  18. noracarolin
    klo 15:13

    ahahahaaa, ihana olet! <3

  19. Nimetön
    klo 15:27

    AHAHAHHAHA PARAS KOSKAAN !!! NÄITÄ LISÄÄ!!! oikee hädällä rullaa postausten kuvien yli että saa tietää mitä tapahtu, ja vasta kun pääsi loppuun, palasin takasin kuvien pariin jotka on huippua nekin. Kiitos tästä 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:30

      hahahah. Kiitos vaan sinne kun luet ja ilmeisesti tajuat myös näitä outoja juttujani 😀

  20. Jossu
    klo 17:08

    Haha, ei vitsi mistä sä revit näitä juttuja? Pistää väkisinkin hymyn huulille 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:31

      Jaa’a 😀 Välillä mietin itsekin samaa 😀

  21. sanni
    klo 17:39

    Voi että mä nauroin tätä postausta lukiessa 😀 ! Ja tää nyt ei liity postaukseen millään tavalla, mutta oon yrittänyt etsiä sun blogista, missä hotellissa yövyitte Los Angelesissa ollessanne? Oon itse menossa sinne keväällä ja nyt onkin alustavasti hotelli mietinnässä. 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:34

      Hmm.. Losissa asusteltiin Santa Monicassa (n.30 min hollywoodista) ja siellä hotellissa nimeltä Marina Del Ray. Hotelli oli ihan ok, mutta ensi kerralla valitsisin kyllä jonkun toisen eli en ehkä viitsi suositella tätä 😀

      1. sanni
        klo 19:16

        Okei, kiitos paljon 🙂

  22. Karoliinaaa
    klo 19:40

    hahaha, en kestä. :DD En naura siis sun paniikille tai pesukoirasupikoira -raukalle, vaan tälle miten kerroit tän. Sait kyllä kaiken stressin unohtumaan hetkeksi. 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:36

      Kyllä sille mun paniikillekin saa nauraa 🙂
      Kiva kuulla että höpöjuttuni auttoivat hetkeksi. Toivottavasti stressi muutenkin pian laantuu!

  23. s
    klo 20:01

    Supikoira ja pesukarhu _eivät_ ole sama asia. Häiritsi aika paljon kun vaihdoit tota eläinlajia lauseesta toiseen. 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:36

      Tiedän etteivät ne ole sama asia (siitä mainitsinkin jo tekstissä).

  24. nq
    klo 20:48

    Ähähä nää sun ihmeselitykset on ihan parhautta! 😀

  25. Laura
    klo 22:24

    Hahaha, mulle tuli myös mieleen Sami Hedbergin supikoira-video mieleen! Ehkä tässä oli sitten kyseessä jonkun näköinen kamikaze-supikoira/pesukarhu.
    Ihana piristys maanantai-iltaan, kiitos siitä! 🙂

  26. r
    klo 22:32

    voi, juuri tätä postausta lukiessani ajattelin että kuinka ihanaa onkaan miten selität tälläisiä ihan omasta arjesta kertovia juttuja ja samalla saa vilkuilla upeita asujasi! 🙂 gogo!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 23:37

      Okei, kiva kuulla että tämä sekasoppa ei siis ilmeisesti häiritse kovin monia 🙂 Jatketaan siis näin!

  27. JULIA Toivola Kirjoittaja
    klo 23:38

    KIITOS kaikille kommenteista ja siitä että nauratte <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.