Säätöä.

Kierros Brooklynissä oli mielenkiintoinen. Suomalaiset ystävämme asuvat siellä ja olivat kutsuneet meidät illalliselle kotiinsa. Tietysti onnistuimme vain jäämään väärällä asemalla pois ja päädyimme pimeälle kadulle täynnä epäilyttäviä ihmisiä. Ainut nainen kadulla jonka näimme, huusi meille, että pitäkää kiinni laukuistanne ja niinhän me pidimmekin ja jatkoimme vain kävelemistä. Emme uskaltaneet pysähtyä, koska jo pelkkiin punaisiin valoihin pysähtyminen keräsi kymmenenpäisen lauman pikku gangstereita ympärillemme. Minusta tämä oli mielettömän huvittavaa – siinä me tepastelimme koroissamme, kuin kanat sonniaitauksessa. Lopulta tuli kioski vastaan minkä suojiin menimme soittamaan taksin ja pääsimme turvallisesti oikeaan osoitteeseen. Kuinka säälittävää.

Myöhemmin yritimme vielä lähteä ulos, mutta aikamoiseksi säädöksi meni sekin ja päädyimme lopulta ostamaan taas vain kasoittain pizzaa.

Lomamme täällä Nykissä kuulostaa nyt pahasti siltä, että me vain säädämme ja syömme 🙂 Onhan tämä muutakin ja sää on ollut ensimmäisen päivän jälkeen todella hyvä. Huomenna kuulemma oikein helle ja yritämme ehtiä vielä Central Parkiin piknikille.

Eräs lukija täällä ehti muuten jo kyselläkkin nuoruuskuvien perään ja olinhan ajastanut kasoittain muutakin postattavaa. Valitettavasati ne ovat teillä tuntemattomilla. Eli, suurin osa vanhassa tietokoneessani. Juuri ennen lähtöä kun vaihdion konetta ja sitten vielä blogi siirtyi uudelle pohjalle eli valmiit postaukset eivät oikein seuranneet perässä. Osan laitoin muistitikulle varmuuden vuoksi, mutta arvatkaas kuka jätti koko tikun kotiin. Niin.

No, ainakin on paljon juttua sitten tulossa kun pääsen kotiin.

Kommentit (17)

  1. Jenni
    klo 09:55

    Mullakin on vähän epämääräisiä kokemuksia Brooklynistä, en oo oikein koskaan tuntenut oloani turvalliseksi siellä liikkuessa. Ehkä oon vaan eksynyt huonoille alueille! Nykin pizza <3

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 09:59

      Nykin pizza <3 kyllä!!

  2. Alice
    klo 10:34

    Ihanat tyttöset! Ketkä nyt ei Nykiin eksyis? Sitä sattuu kaikille:) Eikö loma ole syömistä varten? Olen sitten viettänyt lomani ihan väärin:D Varsinkin lomat Italiassa..

    – Alice

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 09:58

      haha, ihana! Olen täysin samaa mieltä 🙂

  3. Nonna
    klo 14:07

    Ah, tuo N.Y on aivan ihana! Odotan innolla sun uusia kuvia sieltä. 🙂

  4. sofia
    klo 16:21

    ihana toi sun sininen hame tuossa yhessä kuvassa ! :))

    fashionsituation.blogspot.com <3

  5. Carrot
    klo 18:45

    Mitä kuvankäsittelyohjelmaa/efektiä käytät? Ihanan utuisia, mutta silti valoisia kuvia!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 09:58

      Netissä on sellainen sivusto kuin Pixlr 🙂

  6. horoskooppit
    klo 20:36

    Riktigt härlig midja i den där!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 09:57

      Thak you 🙂

  7. vanamo
    klo 00:41

    voi kunpa ois mullaki rahaa vaa lennellä nycii 🙁

  8. L
    klo 16:48

    Onko tuolla kaverillasi blogia?

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 10:41

      Ei ole valitettavasti. Minusta kyllä pitäisi olla 🙂

      1. L
        klo 15:23

        Todellakin pitäisi olla! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.