Terassikauden korkkaus ja vähän muutakin.

Eilinen päivä kului pitkälti Saaran kanssa kaupungilla hyppelehtien.
Oli niin aurinkoinen ilma, että korkkasin uuden lohenpunaisen jakkunikin.
Lauri- joka on tosi hyvä väreissä, kutsuu sitä tosin joksikin aivan muun punaiseksi. Siveellisenä naisena en tietenkään sellaisia juttuja tänne kirjoittele, mutta kaksimielisimmät kynät penaalissa varmaan ymmärtävät Laurin värimaailmaa.
 

 

Bleiseri: Bershka. T-paita: Zara. Housut:GT. Kengät:H&M. Laukku: Mango.

 

Kannoimme peiliä keskellä kaupunkia.

Asiasta kukkaruukkuun, tai tässä tapauksessa kukkaruukusta asiaan.
Helsinki on niin kaunis keväällä/kesällä. Ei voi muuta kuin nauttia siitä täysillä.

 

 

 

 

 

 Emme suinkaan siis ihailleet maisemia autosta käsin. ei.
 

 

Mistä sitten vihdoinkin terassille. Kevään ensimmäinen terassikalja!
Se ei tosin ole niin helposti sanottu, kuin tehty. Aurinkoinen lauantai-ilta ja terassit enemmän kuin täynnä.

Tuli siinä vapaata pöytää etsiessä ihan sellainen olo kuin siinä leikissä, missä on vähemmän tuoleja kuin ihmisiä ja musiikin loppuessa kaikki säntäävät tuoleille, kuin hullut ja ilman tuolia jääneen lampsivat myrtseinä pois.
Se vasta hauska näky olikin kuin kymmenen silmäparia tarkkailee vapautuvaa pöytää ja kun joku vihdoin nousee, yrittää tusina ihmisiä juosta täyden terassin läpi vapautuvaan pöytään. Kuka ehti ensin?- Me tietysti.

 

 

 

 

 

 

 

 

Terassilla nautiskelun jälkeen kävimme vielä syömässä (löysin taas uuden uuden kivan ravintolan, mistä lisää myöhemmin) ja todella kylläisinä tulimme meille katsomaan jääkiekkoa. Hyvä oli matsi- me nukahdimme. Heräsin siihen, että piti lähteä töihin! Onneksi Suomi kuitenkin voitti ja maanantaina Suomi-Venäjä ottelussa en kyllä nuku.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

 

Kommentit (9)

  1. Anonymous
    klo 16:46

    Housut on vähän ”imassu” tossa tokassa kuvassa… Ei ehkä kannata nostaa kainaloihin asti! 🙂

  2. Oc
    klo 17:05

    Hahaha. Uskallan väittää, että kyse on huonosta kuvakulmasta. Ne on kuitenkin yhet mun eniten käyttämät housut ja koskaan ei ole ”imaissut” eikä nostettu kainaloihin asti 😀

  3. Lizzy
    klo 19:05

    Moikka! Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja nyt uskallauduin kommentoimaan 🙂 Tykkään blogistasi todella paljon, se saa minut aina hyvälle tuulelle!Tuli myös sellainen kysymys mieleen, että minne paikkoihin veisit ulkomaalaista vierasta Helsingissä? Onko sulla vinkata jotain must-ravintoloita ja ihan yleisestikin muita paikkoja, joista tykkäät Helsingissä yli muiden? Kanadalainen poikaystäväni on tulossa pian ekaa kertaa Suomeen ja tarkoitus on viettää aikaa Helsingissä. Kiitos jos osaat antaa jotain vinkkejä 🙂 Ja mukavaa alkavaa kesää sulle!

  4. Anonymous
    klo 19:40

    Ei dyyd, miten voit olla noin timmi + samalla yli muodokas. Täytyy sanoa, että olen vähän kateellinen 🙂

  5. Oc
    klo 01:06

    Lizzy,Miten ihana kuulla. Kiitos!Hmm.. Vaikea sanoa. Riippuu vähän ihmistyypistä ja iästäkin 😀 Syömään varmaan veisin ravintola Toriin punavuoreen. Suomalaiseen tyyliin jallupullia tietysti! Tai jos hienompaa kaipaa, niin Gaijin oli kyllä hyvä. Kävisin myös ehkä kaivarissa, tai töölönlahdessa kävelyllä pysähtyen kahville carucelliin ym. Toivottavasti poikaystäväsi viihtyy täällä! :)Susanna,Kiitti 🙂 Ei ole ihan uutta mallistoa. Tämän vuoden puolella ostettu kyllä. Jegginssi tyylisinä löytyy vielä 🙂

  6. Oc
    klo 01:08

    Anonyymi,haha. älä ole 😀 mutta, kiitos.

  7. Anonymous
    klo 13:00

    Mistähän toi ihan bleiseri mahtaa olla ? 🙂

  8. Oc
    klo 13:49

    Anonyymi,Lissabonista Bershkasta ostettu 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.