Tiipii tuli kotiin

Minulla on mielenvikainen suhde avaimenperiin.
Älkääkä nyt saako mielikuvaa minusta avaimenperävuoren keskellä paijaamassa niitä. Ei, ihan vain olen tarkka avaimenperästäni.
On se kyllä hieman outoa. Minua ei haittaa jos paidanreunassani on pieni reikä, tai kenkäni ovat kuluneet, mutta avaimenperä pitää olla kunnossa. Eikä mikä tahansa avaimenperä. Sillä on hurjasti väliä millainen se on – en kelpuuta mitä vain.

Kun edellinen avaimenperäni meni rikki, kuljin tähän päivään asti avaimet laukun pohjalla irrallaan kolisten. En vain suostunut pitämään niitä missä tahansa renkaassa. Kaivoin aina kolme minuuttia milloin mitäkin autonavainta, kotiavainta, tai autotallinavainta kassistani.

Eilen sitten kävellessäni Punavuoressa näin erään Second Hand liikkeen ikkunassa tämän rasian. Huusin ääneen avaimenperä! ja juoksin sisälle.
Kadulla katseet kääntyivät kompuroivaan tyttöön Vintagekaupan sisäänkäynnillä, mutta mitäpä tuosta – katsokaa nyt kuinka ihana!

Eikä siinä vielä kaikki, se aukeaakin! Se on tiipii ja sen sisällä on istuva puhveli ja naurava nuotio. Nimesin ne niin.

Kommentit (34)

  1. Tiia
    klo 09:45

    Olet ihana 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:26

      Tiipiin kanssa varsinkin! 😀 <3

  2. Embu
    klo 10:31

    Ihana! Mulla on itselläni ollut jostain ala-asteelta asti semmonen nimi-avaimenperä, tiiäks semmonen laatta missä kerrotaan nimen historia ja lyhyt luonneanalyysi 😀 Olihan se silloin cool, ei ehkä enää… En vaan raaski luopua siitä, kun omilla markoillani oon sen ostanut luokkaretkellä 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:28

      voih, ihana! Ja selvästikin oli hyvä ostos kun kestänyt tänne asti!

  3. Nimetön
    klo 10:49

    Hahah oot uskomaton!! Niin hyvälle tuulelle tulee kun sun juttuja lukee:) sait mut nauramaan ääneen kertomalla niinkin hauskasta aiheesta kun avaimenperä! Ikinä älä tylsäks mee muuttumaa:)

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 13:24

      Ihanaa! Nauraa pitääkin ja paljon. Kiva että tätä kautta tälläkertaa 🙂
      Ja ei, tylsäksi en halua itsekään.

  4. elisa
    klo 11:04

    ihana! 🙂 rakastan sun kirjotustyyliä!

    paljos tolla ihanuudella oli hintaa 😉 ?

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 13:27

      kiitän <3

      35€
      Uskon, että tämä ei uutenakaan olisi maksanut paljon tuota enempää, mutta hinnasta viis kun kohdalle nyt osui 🙂

  5. M
    klo 11:40

    Onpa ihana avaimenperä. 🙂 Mulla on kaks avaimenperää avaimissa, molemmat äidiltä saatu ja en raaski kummastakaan luopua. 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 13:27

      Ei tarvitsekaan 🙂 Minäkin voisin ottaa tälle toisen kaveriksi.

  6. magic-
    klo 14:46

    Hurmaava, niin avaimenperä kuin antamasi nimetkin 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:56

      😀

  7. Hennaa.
    klo 15:29

    Löysin ensimmäistä kertaa tämän blogin, luin ekan postauksen ja RAKASTUIN. Niin yksinkertaista. Luin toisen postauksen ja kolmannen, enkä malta lopettaa ! Rakastan kirjoitustyyliä, ulkoasua, kuvia ja kaikkea, kuinka täydellinen blogi voi olla ? 😀 Jään seurailemaan, mahtava blogi vielä kerran ! (:

    http://www.itsmeandmylifee.blogspot.fi/

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:56

      voi ihana <3
      Tulin niin kovin iloiseksi. Kiitoskiitos paljon.

  8. Kissis
    klo 15:47

    Haha 😀 ihana!

  9. kat
    klo 17:08

    Nauroin ääneen. Kovaan ääneen. Junassa. Ihana Julia 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:56

      hahaha, jes. Mahtavaa! 🙂

  10. Nimetön
    klo 17:24

    hihih ihana!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:58

      Avaimenperä onnellisuutta 🙂

  11. Piipali
    klo 22:23

    Mulla pittää olla avaimenperänä nalle, tai jokin pörröinen, pehmeä, kouran kokoinen, että se löytyypi nopiasti laukun pohjalta. Ja kummeilta saatu hopea P-kirjan jonka ympärillä on naurava hiiri 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:58

      Kuulostaa suloiselta 🙂

  12. Nimetön
    klo 23:39

    Oii, ihana! Ja niin olet sinäkin! Niin ja iso kiitos, että valitsit asuni Nellyn asukuvakilpailussa! 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:32

      Meni kuule ihan oikeaan osoitteeseen voitto 🙂

  13. Saara
    klo 01:55

    Olet hassu rakas!! Tuli ikävä!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:32

      <3 Pian kai jo nähdään? Ehkä jo joulukuussa?

  14. nanette
    klo 06:42

    Ainakin on persoonallinen avaimenperä 😀 Itselläni avaimisissa roikuu Michael Korsin se perus merkkilaatta. Se on siinä vaan sen takia, että bongaan ne avaimet sieltä laukun pohjalta mihin ne aina kiireessäni viskasen (se on aika jykevä).

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:33

      Minullakin oli joskus Michael Korsin avaimenperä (sellainen pieni laukku -avaimenperä), mutta se ruostui ja lopulta meni ihan rikki.

  15. KWASHA
    klo 23:17

    Luin just cosmosta teijän jutun ja se on kyllä totta mitä susta muut kommentoi että sun kirjoitustapa koukuttaa ja se on niin hauska! Mutta sitten tuohon avaimenperään joka ON UPEA! Rakastan kaikkia Juicy Couturen tuotteita ne on niin suloisia ja kauniita ja ihania kuten myös tämä yksilö 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:46

      Ihana. kiitos paljon 🙂 Minä katson Juicy Couturea ihan uusin silmin tämän tiipiin jälkeen 😀

  16. Ida
    klo 09:48

    Tosi hieno:) mikä second hand-kauppa oli kyseessä?

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:46

      En valitettavasti katsonut nimeä, mutta sijaitsi Merimiehenkadulla 🙂 (Jossain siinä puolessa välissä sitä katua)

  17. Ronja
    klo 14:52

    Aivan ihana 🙂 tahdon 🙂

  18. emma
    klo 17:53

    :DDD istuva puhveli hahaha en kestä!! sun postauksille saa aina nauraa! muistan edelleen kuinka paljon nauroin kun luin sen postauksen, missä olit chihuahuien kanssa veneellä ja yrititte saada niistä hyvää yhteiskuvaa ja sit kun vihdoin onnistu niin olit ite siellä taustalla :DD

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 01:36

      hahahaha, voi ei! Se kuva ansaitsisi kyllä uudelleenjulkaisun täällä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.