Ubud Monkey Forest & Video

 

Apinametsä. Neljä päivää Ubudissa ja kaksi kertaa apinametsässä. Poikaystäväni taisi tuntea olevansa siellä kuin kotonaan, kun piti niin monta kertaa käydä. (Ja lähteä ei haluttu sitten millään. Piti melkein kädestä pitäen taluttaa pois). Ei siinä etteikö minullakin hauskaa olisi ollut. Tuo metsä on jotenkin maaginen paikka – jos unohtaa ne kymmenet muut turistit siinä vieressä.  Miettikää nyt, vanhoja temppeleitä, isoja sammaloituneita patsaita, kivinen lohikäärmesilta kaartuu kosken yli, liaaneja roikkuu korkeuksista ja satoja apinoita vilisee joka puolella.
Koska paikka on niin laaja ja apinat harvinaisen viihdyttävää tuijoteltavaa saa tuolla kulutettua aikaansa kovinkin nopeasti. Osa apinoista on pieniä ja söpöjä, toiset isoja ja pelottavia, jotkut nokkelia ja uteliaita, osaa ei kiinnosta turistit ollenkaan.

Paitsi tietysti jos kaivat laukkuasi ja niiden kiinnostus herää banaanit silmissä kiiluen. Ei mene kuin hetki, niin jostain suunnasta joku apina onkin jo kiivennyt koipeasi pitkin, pää, käsi tai molemmat kassissasi ja sen pois saaminen kimpustasi onkin sitten ihan eri juttu.
 

 

Apinat ovat todella tottuneita ihmisiin, eikä ihme – Ubudin suurimmassa nähtävyydessä apinametsässä käy turisteja tuhansia kuukausittain. Sisäänpääsy on vain parin euron luokkaa ja portilta saa ostettua banaaneita apinoille, joilla ei kyllä ruuasta muutenkaan puute ole.

 

Porttien ulkopuolellakin on toki apinoita. Metsän edessä sijaitsevalla parkkipaikalla niitä voi bongata milloin istumassa auton katoilla, varastamassa kasseja ohikulkijoilta tai juoksemassa koiria karkuun.

Me satuimme myös kävelemään tästä ohi käytyämme eräs ilta kaupoissa. Kävelimme hotellille päin muovikassit vain käsissä kahisten ja eipä mennyt kauaa kun Laurin kassi oltiin repäisty rikki ja kaikki siellä sisällä ollut levisi kadulle. Apinalla olikin nyt yhtäkkiä massa kassillinen tavaraa mistä valita. Oli hammastahnaa, suuvettä, juomapulloa, tuliaisia paketeissa, kaikenmaailman krääsää ja yksi keksipaketti. Tietenkin se osasi valita juuri sen keksipaketin ja muina miehinä sen avattuaan alkoi niitä meidän edessä mussuttamaan.

 

Toinen aika mielenkiintoinen kaveri oli tämä, joka keksi koittaa syödä Laurin GoPro kameraa. Kaikenlisäksi juuri silloin kun sillä otettiin videokuvaa. Katsokaa itse 🙂
 

Kommentit (38)

  1. Riina
    klo 11:30

    Voi apina!!:D

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 12:47

      Voi kyllä 😀

  2. Ohikulkija
    klo 11:48

    HAHAHAHA kuolen nauruun 🙂 <3 apinat on ihan ykkösiä!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 12:47

      Ne on! Oikeasti vietettiin tuolla apinoiden keskellä aikaa varmaan tuntikausia! 😀

  3. Heini
    klo 11:55

    I-h-a-n-a, en kestä 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 12:49

      Ne oli kyllä aikamoisia otuksia 😀

  4. Kissis
    klo 12:30

    Voi mitä kuvia, aivan täydellisen ihania. 😀 Etenkin tuo apina pää kovaa vauhtia housujen taskussa. :’D

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 12:48

      Jep, Lauri oli taskuineen kovin suosittu apinoiden keskuudessa 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 14:33

      Apinoita on kyllä niin monenlaisia! Käytiin kerran Etelä-Afrikassa apinametsässä, missä oli monia eri lajeja. Se oli hauskaa! Kaiken kokoisia ja näköisiä.

  5. Olivia
    klo 13:56

    Aivan ihana toi video!!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 14:33

      Naurettiin hieman kun sitä ekan kerran katsottiin 😀

  6. Sonja
    klo 14:00

    Ah, ihanat apinat! Meilla oli tuolla ollessa reppu oikein solmittu kiinni nauhoilla kun kuultiin, etta apinat tykkaa varastella 😀 senkin apinanryokaleet saivat auki, onneksi meilla oli laukussa vain tylsia juttuja niin eivat innostuneet varastelemaan… Muuten Monkey Forestissa naki kylla vaikka minkalaista saalista apinoiden kasissa 😀 oli kameraa ja ray baneja… Mitakohan ne niillakin tekee?

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 14:35

      hahah, kyllä! 😀 Me nähtiin pullonavaajia (niitä ärsyttäviä isoja miehen sukupuolielimiä muistuttavia puisia turisti pullonavaajaia). Sellaista yksi apina nakersi ja toinen joi varastamaansa limua vieressä 😀

    2. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 14:39

      hahah, mekin nähtiin vaikka mitä tavaroita niillä. Yhdellä oli sellainen ärsyttävä miehen sukupuolielintä muistuttava turistien puinen pullonavaaja mitä se nakersi samalla kun toinen apina vieressä joi varastamaansa limua 😀

  7. Merja
    klo 14:01

    Hah hah, ihana postaus ja varsinkin tuo video oli tosi hauska. Kiitos Balin kuulumisista ja upeista kuvista. Olen ehdottanut monta kertaa miehelleni Balin lomaa, mutta hän valitettavasti eksyi jollekin keskustelupalstalle, jossa Bali oli haukuttu maan rakoon likaisine rantoineen ym. Yritäpä siinä sitten miehen päätä kääntää… Periksi ei ole annettu, vaan taistelu jatkuu 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 14:41

      Kuulostaa ihan Kutalta 😀 Siellä tosiaan onkin rannat jo aika roskaiset ja teinejä kännissä kaikkialla! Sinne en menisi enää itsekään, mutta muuten kyllä löytyy vaikka mitä paratiisi paikkoja Balilta mielin määrin 🙂 Kristallinkirkasta vettä ja vaaleaa hiekkaa <3

  8. Terhi
    klo 14:43

    Päivän aaawww-tuokio tuota videota katellessa, aivan sulonen apina! :–)

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:37

      Nuo pienimmät oli kyllä hauskimpia :):)

  9. Anne
    klo 15:11

    Ihana tuo video <3 😀 Ite tykkäsin kyllä paikasta vuosi sitten älyttömästi myös! Olin yksin reissussa niin yritin ite lyöttäytyä muiden turistien seuraan, koska Uluwatun apinoista oli jo jäänyt pienet traumat 😀 Ne veti hiuksista 🙂 Mutta ihan paikka! Olin itse aamusta aikaisin liikkeellä niin ei ollut liikaa turistejakaan paikalla vielä.

    Niin ja multa ne pölli huulirasvan! Ja onnistuihan se apina sen vielä avaamaankin!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:32

      Joo päivällä ja illalla jo hirveä hulina siellä 🙂 haha, yksi apina hyppäsi päähäni ja koitti etsiä kirppuja, mutta ponnari oli tiellä ja sitä kun se kiskoikin yhtäkkiä menemään, niin kävi kyllä tukistamisesta 😀

  10. Sawia
    klo 15:53

    Voi, silloin kun mä olin tuolla nii pelkäsin noita apinoita 😀 ne oli niin aggressiivisia 😀 ajattelin että ne repii multa tukanki päästä!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:33

      Melkein repi kyllä minunkin 😀 Ja joo osaahan ne olla pelottaviakin. Välillä tippu multakin banaanit käsistä kun ne niin hyökkäävästi tuli kohti 😀

  11. Nimetön
    klo 16:17

    Ton videon jälkeen aloin tosissani miettimään lemmikkiapinan hankkimista… Kuinka ihania! 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:34

      Olisi tehnyt mieli ottaa toi mukaan tuolta 🙂

  12. Ida
    klo 16:39

    Nyt mun käy sääliks tuota rassua, ku ei saanu kameraa 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:34

      Se oli kyllä niin hassu. Ihan ihmeissään toinen 🙂

  13. Eve
    klo 18:12

    Voi ei, en kestä miten söpöjä apinoita! 😀 ja tuo viimeinen, reppana!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:37

      Ei varmaan tiennyt, että sen kitalakea pääseekin kohta pällistelemään kasapäin suomalaisia 😀

  14. miuna
    klo 18:40

    Ahhaahhh :DD huippu tuo video! Jännä aatella että nuo hassut apinat on niin melkein ihmisiä 😀 Nää sun matkapostaukset on niin huippuja! 🙂 ja ihana tuo valkoinen pitkähihainen mekko.
    Onko Lauri muuten vielä yhteyksissä maria veitolaan? 😀 se maria oli eilen siinä tähdet tähdet ohjelmassa niin ilkee jarille ja didille.

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:35

      Voi kiitos 🙂 Tuo Ginan tunika on muuten ollut ihan huippu kaikilla reissulla. Niin kevyt!

      Hmm, ei ole kyllä kovin paljoa ollut yhteyksissä tietääkseni 🙂

  15. Henna
    klo 19:44

    Maailman paras postaus ikinä, oon bussissa ja nauran ääneen tolle videolle :DDD Just kun sain hillittyä niin toi apina yritti kirjaimellisesti syödä tota kameraa!! 😀 niiiiiiin piristävä, söpö ja hauska postaus. Katson tämän vielä kotona uudelleen!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:36

      hahaha, se on hyvä jos mikä! – siis se että joku nauraa bussissa ääneen. Kiitos siitä 🙂

  16. Joanna / Muuttolintuja Syksyllä
    klo 22:34

    :”””’D En kestä

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 22:38

      Jep. Kaikki on nyt apinametsässä nähty. Kitalaet ja kaikki! 😀

  17. Laura
    klo 15:10

    voi ei, mä haluun apinan ittelleni lemmikiks 😀 nauroin niin paljon :DD meijän suvussa oli joskus apina lemmikkinä, se aina mutusteli ruokaa posket pullollaan 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 18:58

      oho, oli vai?! 😀 Ihanaa 🙂 🙂

  18. HeliJ
    klo 14:54

    Apua tuota videota!! Repsin sille kohdalle, kun apinan suu tuli kuviin mukaan 😀 Varmaan unohtumaton kokemus! Siis apinalle juu, mutta myös varmaan teillekin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.