UIMA-ALTAALTA TISKIALTAASEEN

 

Hei taas täältä kaaoksen keskeltä. Ibiza on nyt taputeltuna ja tuon reissun matkalaukku leväytetty keskelle olkkaria. Nurkissa pyörii muutama villakoira, ikkunalaudalla kuivunut kukka ärsyttää minua ja keittiön ohi en halua edes kulkea – siellä nököttävä tiskivuori lähentelee jo muodoltaan Pisan tornia.
Ja mainittakoon vielä, että vaikka kuinka tykkään siitä, että poikaystäväni harjoittelee kitaransoittoa, en ole nyt ihan varma onko tämä juuri se oikea hetki rimputtaa uutta keltaista ukulelea korvani juuressa. 

Jo rehellisiä ollaan, koko kämppä näyttää tällä hetkellä aika kaaokselta. Ja minä inhoan kaaosta.
Olen juuri sitä ihmistyyppiä jonka on vaikea keskittyä sekasorron keskellä. Ihan kuin pääni olisi ihan yhtä levällään kuin tuo matkalaukusta purettu vaatekasa tuossa matolla. Jos saan tavarat täällä paikoilleen, ehkä ajatuksenikin selkeytyvät?

Siksipä lataan tänne nyt ensin nämä seesteiset allaskuvat Ibizalta ja yritän päästä näistä kuvista välittyvään zen-tilaan tarttumalla rättiin ja siivoamalla ensin tämän huushollin ennen kuin lopettelen päivän muut työt.

 

Sitä paitsi näin upeista allasmaisemista pitääkin mennä nopeasti vähän toisenlaiseen altaaseen puunaamaan vaikka triplana niitä lika-astioita. Tasapainoa <3

 

Swimwear – Nelly (HERE*)
Photos: Kira Kosonen / Edit by me

Kommentit (13)

  1. Vierailija
    klo 07:57

    Upeita kuvia jälleen kerran <3 pakko kysyä, eikö teillä ole tiskikonetta? Mä pärjäilin vielä yksin ilman konetta, mutta nyt avopuolison kanssa asuessa ei tulisi enää yhtään mitään 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 12:47

      Kiitos <3

      Ja joo onhan meillä (teksti saattoi olla hieman oudosti kirjoitettu) meillä kun tiskataan keittiötä siivotessa kaasulieden rautaosat, kaikki kokkiveitset ym kulhot, mitkä eivät kestä pesukonetta jne. Lisäksi tiskasin jääkaapin lasilevyt. Tiskattavaa ja siivottavaa yleensä siis riittää pesukoneesta huolimatta 😀

  2. Vierailija
    klo 11:01

    Yäk, onko pakko aina esittää naisen vartalo objektina? So dumm!!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 12:48

      Hei,

      Mielestäni naisvartalo on kaunis ja jos kuvat on hyvällä maulla otettuja, niin miksi vartaloa pitäisi peitellä?
      Ymmärrän toki kantasi tässä. Meillä kaikilla saa olla omat mielipiteemme 🙂

    2. Laura555
      klo 22:27

      Nainen on ihan normaalisti kuvissa, ei siis mitenkään tyrkkyasennoilla, jolloin mielestäni kommenttisi kertoo enemmän omasta asenteestasi kuin kuvan julkaisijasta. Sinullehan nimenomaan nainen tuntuu olevan objekti.

  3. Pink
    klo 14:00

    Minunkin mielestä naisen vartalo on kaunis ja sinulla erityisen kaunis. Mutta kieltämättä tälläiset täydelliset vartalot saa olon aika ”ahdistuneeksi” vaikka itse olenkin ihan normaali vartaloinen. Mutta imetyksen jäljiltä rinnat toooodella röpsähtäneet ja takapuolessa muhkuroita ym. Ymmärrän kylläedellisen ärsyyntyneen kommentin sillä some, blogi ym täydellisen elämän ja vartalon esittely saa tavallisten tallaajien mielen hieman alakuloisensi eikä kauhean inspiroituneeksi…

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 16:10

      Hei,

      Voi ei 🙁 Tarkoitus ei todellakaan ollut saada ketään ahdistuneeksi, tai alakuloiseksi. <3 Isoimmat pahoitteluni tästä.

    2. Ap
      klo 16:21

      Öö, en ole millään lailla kateellinen, tai ”ärsyyntynyt” ”täydellisistä” kuvista (mielestäni nämä eivät ole mitenkään täydellsiä) rakastan omaa, naisellista vartaloani. Naiseus silti ei tule ulkoisesta olemuksesta, vaan sisältäpäin. Ihmisillä joiden pitää postata itsestään kuvia, joissa näkyy leikellyt rinnat yms., yleensä kärsivät huonosta itsetunnosta. Minusta nämä kuvat ovat main stream kamaa, eli sellaista missä nainen nähdään objektina. Olen nähnyt paljon parempia ja _persoonallisempia_ kuvia, joiden puolesta voin kompata! Sori mutta tämä ei edistä feminismiä ja tasa-arvoa mitenkään, vaikka ymmärrän että kaikille nuo asiat ei sano mitään.

      1. JULIA Toivola Kirjoittaja
        klo 10:53

        Kiitos mielipiteestäsi 🙂 ihana kuulla, että rakastat vartaloasi – se on tärkeää ❤️
        Itsekin pidän sisäistä kauneutta ulkoista tärkeämpänä 🤗
        Mukavaa päivää 🙂

    3. Laura555
      klo 22:39

      Ihmetyttää tämä nykyajan suuntaus, jonka mukaisesti terveiden ja hyvännäköisten naisten tulisi pitää itsestään matalaa profiilia, jotteivät vainkaan pahoittaisi kenenkään, no, vähemmän viehättävän henkilön mieltä.
      Itsekään en ole noin hyvässä lyönnissä kuin Julia on, mutta mielestäni ei ole hänen vikansa jos minä itse viihdyin kesällä lenkkipolun sijaan enemmän terasseilla. Sitäpaitsi kauniiden vartaloiden katselu saa ainakin minut ennemmin inspiroituneeksi tavoittelemaan itsekin terveellisiä elämäntapoja.

      1. Alkuperäinen kommentoija!!
        klo 13:04

        Luepa vastaukseni yllä, joka julkaistiin liian myöhään. Ja en ymmärrä mitä tarkoitat snoilla ”vähemmän viehättävä”. Tätä kirjoittaessani koen olevani kaunis ja rakastan naisellissuttani ja kehoani ja sen huomaa miesten huomiosta myös 🙂 Mutta pointtini oli, että mielestäni se aikakausi on jo ohi kun naiset ovat julkisisesti esillä pikkubikineissä yms., kuten playboy-julkaisu. se oli sitä aikaa, ja nyt on mentävä kehityksessä eteenpäin.

  4. LauraKaa
    klo 11:46

    Eihän tollaisia maisemia voi edes kuvitella näkevänsä <3. Nautithan hirmuisesti kun sinulla on mahdollisuus noin matkustella ja nähdä maailmaa? Onneksi tiskivuori on tuttua itse kullekin säädylle, onneksi kirjoitat myös arkisistakin asioista tällaisten kuvien vastapainoksi 😉

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 16:03

      Nautin sydämeni kyllyydestä ja arvostan aina jokaista hetkeä ❤️ Välillä on liian onnekas olo jopa 😭

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.