Voita hiuksillesi väri ja leikkaus

Muistan kun joskus ylä-asteella keksin, että olisi tosi siistiä olla blondi! Kipaisin sen kummemmin asiaa miettimättä lähimarketin kosmetiikkaosastolle ja nappasin mukaani muutaman paketin blondia. Paketin kuvassa mallin kullanvaalea tukka vaan hulmusi hienona ja tuumasin, että kohta minullakin olisi ihan samanlainen ja olisin varmasti tosi nätti.

No, eipä ollut samanlainen, enkä ollut nätti. Lopputulos oli pissankeltainen, vähän oranssi, ja hieman ruskeita läikkyjä siellä täällä. Pääni  näytti Dr.Oetkerin Paula vanukkaalta. En kehdannut mennä kouluun moneen päivään.

Kerroin tämän teille, koska Pantenen ja Indiedaysin kampanjaan osallistuneena saan järjestää teille kilpailun, missä yksi onnekas tukkaongelmallinen voittaa itselleen Helsingin Dynastia kampaamossa toteutettavan muutosleikin. Muutosleikkiin kuuluu haluamansa väri ja leikkaus arvo 140€ sekä omalle hiuslaadulleen räätälöidyn Pantene-tuotepaketin sisältäen shampoon, hoitoaineen, hiusnaamion, hiuksiin jätettävän hoitosuihkeen, hiuslakan ja muotovaahdon

Teiniblondaus oli tukkakatastrofeista itselläni se pahin ja nyt olisi mahtavaa kuulla kilpailuun osallistuvilta omansa (jotta en tuntisi oloani yksin niin uunoksi).
Eli jos kaipaat piristystä pehkoosi ja sinun on mahdollista päästä Helsinkiin Dynastian penkille, niin kirjoita kommenttiboksiin tarinasi ja muista sähköpostiosite. Kilpailu päättyy 10.9 maanantaina klo 21.00

Käykää myös kurkistamassa ja tykkäämässä Pantenen Facebook- sivusta. Sinne ilmestyy lähiaikoina kaikenlaista kivaa kuvaa ja infoa.

Kommentit (238)

  1. Essi
    klo 11:09

    Tukkakatastrofeja on ollut useampiakin, mutta erityisesti muistan erään ala-asteella sattuneen tapauksen. Äidillä oli tuolloin tapana leikata otsatukkani ja näin tehtiin myös koulukuvaa edeltävänä päivänä. Otsiksesta tuli mielestäni kuitenkin liian lyhyt (kuten usein tapahtui) ja aikani peilailtuani keksin tilanteeseen ”mahtavan” ratkaisun: leikkasin otsatukan kokonaan pois. Lopputulos ei tietenkään vastannut ihan odotuksia 🙂 Otsista sitten peiteltiin useamman kuukauden ajan erilaisilla kangaspannoilla ja huiveilla (onneksi edellämainitut olivat siihen aikaan trendikkäitä) 🙂

  2. Kaisu
    klo 12:00

    Minusta on välillä tuntunut, että koko elämä on ollut yhtä tukkakatastrofia, koska omistan erittäin luonnonkiharat hiukset ja olen vihannut niitä aina. Vasta nyt aikuisiällä, 25 vuoden taistelun jälkeen, olen oppinut miten kiharoita käsitellään ja miten ne saadaan näyttämään kauniilta. Monia vuosia olen suunnilleen lähtenyt itkien kampaajalta, koska kampaaja on joko väkisin (hiuksia kiskoen) suoristanut hiukseni tai sitten föönannut ne ”kiharapilveksi”, joka enemmän muistutti räjähtänyttä olkikasaa. En edelleenkään ymmärrä, miksi niin harvassa on kampaajat, jotka osaavat käsitellä luonnonkiharaa tukkaa, jotka tietävät, millaisia aineita kuiva tukka tarvitsee ja miten se kannattaa kuivata. Edelleen lähden kampaajalta usein itku kurkussa, mutta onneksi jo nykyään tiedän itse, mitä hiukseni tarvitsevat. Harmi vain, etten vielä ole oppinut omaa tukkaani leikkamaan. Pitkä viesti tuli, mutta olisipa ihana voittaa arvonnassa ja kokeilla jälleen uutta kampaajaa, ehkä nyt onnistaisi. 😀

  3. laurianne
    klo 12:42

    I feel you 😀 Minäkin halusin olla blondi ja ajattelin fiksuna tyttönä säästää rahaa värjäämällä itse kutrini vaaleaksi. Tuumasin, ettei se voisi niin vaikeata olla, kun oma hiusvärini on maantienharmaa. Noh, ostin sitten jotain ultrablondi vaalennusainetta ja heitin sen päähän – huolellisesti tietenkin. Annoin aineen vaikuttaa hiukan pidempään, kun ohjeissa neuvottiin – ihan vaan varmuuden vuoksi. Ajan ylityttyä vartilla päätin mennä pesemään vetyperoksidin lemuisen pääni. Noh, eipä tarina saa onnellista loppua. Pesin hiuksia, kun huomasin, että hiuksia irtoaa normaalia enemmän. Tulin suihkusta ja kyllä hiukset olivat vaaleat, mutta niitä oli puolet vähemmän ja päänahkani oli verillä. Olinpa sitten onnistuneesti polttanut päänahkani auki ja samalla hiuksia irtosi tukottain. Enpä ole sen koommin koskenut marketti hiusväreihin!

  4. Nenna
    klo 13:17

    Mulla ois vaikka kuinka monta tarinaa kerrottavana.. Viimeisin veto oli kyllä taas niin fiksu, poikaystävä keksi koittaa blondata mun mustan tukkani ja lopun voikin arvata. Takamna lukemattomia korjausyrityksiä ja vielä (vinon)otsatukan leikkuu päälle 😀 Nyt kaipais kampaajan käsittelyä, mutta en ole edes kehdannut mennä näyttämään päätäni kenellekään ammattilaiselle! Toisekseen mielessä kummittelee pari hirveää kampaaja kokemusta takavuosilta, kynitty pää ja kovakourainen käsittely.. Luottokampaajani kun otti ja muutti Espanjaan. Reilu peli hei! 😀

    Ois kyllä jännä voittaa, vois tääkin neiti muuttua ihmisen näköiseks ja poikaystävä lähtis seuraks muuallekin kun roskia viemään.. Hehhehhe 😀

  5. Annie
    klo 14:34

    Näin MTV:llä reilut 10 vuotta sitten musiikkivideon. Siinä oli tytön tukka hienosti laineilla ja laineet koottu nätisti nutturalle. Päätin kokeilla samaa.
    Yksin kotona ollessani laitoin äidin papiljotit päähän. Kun oli aika ottaa papiljotit pois, eivät ne lähteneetkään odotetusti, muutama jäi takkutukkaani tiukasti kiinni. Ajattelin, että no ei siinä mitään, näistä pitkistä hiuksista kyllä on tarpeeksi nutturaksi peittämään nuo hiuksiin jääneet papiljotit, nyt tarvitsi vaan tupeerata tukka muhkeaksi. Tupeerasin pyöröharjalla, ja eiköhän sekin jumittunut hiuksiini. Paniikki iski.
    Isä tuli kotiin ja näki harakanpesäni. Yhteistuumin yritettiin saada papiljotteja ja pyöröharjaa irti päästä, mutta tuloksetta. Lopulta insinööri-isäni keksi sitten laittaa voita hiuksiin. Liukastetta kuulemma, mutta eihän voista mitään apua ollut. Takussa edelleen.
    Siinä sitten istuttiin margariinit päässä ja odotettiin että äiti tulee kotiin leikkaamaan papiljotit ja pyöröharjan hiuksistani.
    Lopulta alaselkään ulottuvista hiuksista tulikin polkat. 🙂

  6. Tanja
    klo 15:53

    Katastrofiksi sitä en ehkä kutsuisi (sillä siihen aikaan pidin hiuksistani kovasti), mutta pahiten pääni on kärsinyt Elumen-värin seurauksista. Yhteen aikaan halusin kovasti punaiset hiukset, joten fiksuna tyttönä menin sitten ammattikoulun väriopin tunnille värjättäväksi. Paria tuntia myöhemmin kävelin iloisesti kotiin kirkkaanpunaisissa hiuksissa, joiden seassa oli oransseja raitoja. Hiukset olivat kivat siihen asti, kunnes kyllästyin punaisuuteen. Siitä ei ihan noin vaan eroon päästykään, joten päätin piilottaa punaisen värin mustan alle; puolisen vuotta kuljin mustahiuksisena jonka alta edelleen kuulsi punertava väri.

    Keväällä kampaajani arvosti, kun kävelin sisään mustanpunertavanlilaisen hiuspehkoni kanssa ja sanoin haluavani ruskeat hiukset 😀 Mutta pisteet kampaajalleni, tummanruskeat sain (ja kyllä sitä väriä niihin kuluikin, jopa vihreää hiusväriä piti käyttää että punaisuus saatiin piiloon). Tällä hetkellä kuitenkin perusruskeat, mallistaan reippaasti uloskasvaneet hiukset eivät oikein nappaa – jotain uutta olisi kiva kokeilla. Näillw ongelmahiuksille en oikein vaan mitään itse voi tehdä, joten apu olisi oikein kiva 🙁 !

  7. Katri
    klo 18:44

    Päätin valita hieman hienomman ja kalliimman kampaamon kuin yleensä, sillä halusin laadukkaan värin ja leikkauksen.. Parturinani toimi nuorehko herrasmies, jonka oma hieskiekura peitti puolet hänen kasvoistaan ja kaulassaan hänellä oli valtava villainen kaulaliina, jota saksikädellä vähän väliä viskeli olansa taakse. Ensinnäkin pelkäsin, että hän iskee minua vielä saksilla naamaan ja toisekseen hän ei kyllä tainnut juuri nähdä eteensä… Pyysin pitkiin hiuksiini latvojen kevyen kerrostuksen ja tumman värin. Väristä tuli sinisenlilertävän musta, joka ei irronnut naamasta sitten millään ja kerrostuksen hän aloitti aivan hiusten JUURESTA, joka ei ollut ihan paras luonnonkiharaiselle hiukselleni… Vedin pipon melko syvälle päähäni ja juoksin kotiin itkemään. Puoli vuotta kuljin joko hiukset sidottuna tai pipo hyvin syvällä päässä…

  8. Kaisa
    klo 20:26

    Heh, niitä tukkakatastrofeja on sitten ollut ja oikein kunnolla. Tosin kaikki niistä ei ole ollut kampaajan vikaa, vaan ihan sillä tuolille istuneella tytöllä on ollut vaan pirun erikoisia pyyntöjä.

    Teininä oli pakko olla punapää, tottakai. Niillä varmaan oli hauskempaa. Mutta sitten kun parin pesun jälkeen se kirkkaanpunainen vaihtui oranssiksi ja vähitellen vaaleanpunaiseksi, ei ollut enää kellään hauskaa. Mutta ehkä paras oli kun olin lähdössä jenkkeihin vuodeksi vaihtoon ja halusin tästä punaisesta ihan blondiksi. Kampaaja sai aikaiseksi sellaisen täysin valkoisen pallon. Oli siinä amerikkalaiset ihmeissään kun se sinisilmäinen blondi mitä olettivat, oli todellakin sinivalkoinen. Vasta jälkeenpäin kuvia katsoessani olen tajunnut sen kauheuden 🙂

    Noh mutta ei se aina mene nykyäänkään putkeen ja olen etsiskellyt Helsinkiin muuton jälkeen (nyt siitä 2v.) sellaista paikkaa missä viihtyisin. Ehkä nyt arpaonni suosii ja pääsen kokeilemaan uutta kampaajaa ja kenties löydän sitä kautta vakipaikan 🙂

  9. Höpsö
    klo 21:55

    Hehee, mun varmasti pahin hiuksiin liittyvä moka tapahtui parikymppisenä. Oltiin isolla porukalla vähän (tai vähän enemmän) juhlimassa kun sitten otettiin hiustenleikkuukone esiin ja vedettiin monelle kundille kaljut. No minä sitten siideripäissäni ja yllytyshulluna menin jonon jatkoksi ja sinne meni ihanat puolipitkät hiukseni. Kieltämättä seuravaana aamuna oli ehkä pahin morkkis ikinä ja tuntui kyllä vähän karulta vetää hupparin huppua päähän kun se otti vastaan siihen tuoreeseen parin millin sänkeen 😀 No, siitä on onneksi jo selvitty ja toivuttu! T: Nykyään pitkähiuksinen kolmen lapsen äiti, joka tässä arjessa aina silloin tällöin ehtii heittää kaupan värin päähän 🙂 hehe

  10. peepe
    klo 22:02

    Oh no… Taisin olla kuustoista vee ku tää kun elämäni hirvein hiuskatastrofi tapahtu. Siihen päivään asti olin aina kampaajalle käydessä laittanu vaaleita raitoja ja olin aina ollu luonnollinen blondi. Nohh sitte koitti viikonloppu millon olin järjestämässä kotibileitä kavereille ja päivää ennen partyja kriiseilin äitille ja siskolle et hiuksiin ois nyt heti pakko saaja kirkkautta ja raitoja. Mehän sit fiksuina tyttöinä hurautettii markettii ostaa paketti väriä ja alettii hommii! Äiti ja sisko oli mun pään kimpussa ja naureskeli et ei tää nyt niin vaikeeta voi olla! ja voi kyl tais olla heille liian vaikeeta. Sain hirveet itkupotkuraivarit ku tulin suihkusta; koko päälytukka oli ihan keltanen. En osaa edes selittää kuinka hirrrveen näkönen se oli… Se ei ollu raitoja nähnykkää. ja bileet seuraavana päivänä, omg. Seuraavana päiivänä satuin saamaan kampaaja-ajan! Huuhhh mikä helpotus. Mutta ei silti vieläkään, mun hiukset oli niin kärsiny kotivärjäilystä et ei ollu muuta vaihtoehtoo ku vetää bruneks. Apua. Ja kaiken lisäks kampaaja laitto väärää sävytettä ja hiuksista tuli vähän pinkihtävät :-D. Oivoi, mut loppu hyvin kaikki hyvin, bileet sain pidettyy ihan ok hiuksilla! Ja brunena on siitä päivästä tähän päivään asti pysytty 🙂

  11. Midas
    klo 22:06

    Heh tuntuu jopa nololta kertoa oma tarinani 😀

    Taisin olla tokalla luokalla eli joku 8v. kun halusin poikahiukset, eli ihan lyhyet. Vinguin asiasta äidilleni varmaan viikon, että se leikkais mulle sellaset. No lopulta se sitten leikkas ja näytin rangaistusvangilta! 😀 Noh, siitä varmaan vuosi eteen päin niin halusin hiuksiini permiksen… Kinuin sitä äidiltä taas varmaan viikon ja niinpä äiti sitten laittoi permiksen. Se olikin oikein pirtsakka lyhyissä hiuksissa (siis aivan JÄRKYTTÄVÄ, kun vanhoja valokuvia on katsellut). Kaiken lisäksi pidin otsahiuksissani kaksi sinistä pientä hainhammasta!

    Kaiken lisäksi en ole koskaan käynyt kampaajalla, koska äitini aina leikkasi ja värjäsi hiukseni kotona. Nykyään värjään itse kaupan väreillä ja joskus harvoin sallin äitini napsasta hiuksistani max. 2cm..
    Nyt olisi korkea aika päivittää hiuksiani, koska olen ollut blondi aina tai no kuudennelta luokalta lähtien, (ellei paria tummenus kertaa lasketa, mitkä olen sitten viikon jälkeen halunnut takas blondiks ja se vasta järkyttävää olikin :D, tuloksena kusenkeltaiset hiukset) ja hiusten pituutena puolipitkät/pitkät! Niin tylsää..

    🙂

    idasneck@hotmail.com

  12. Laura
    klo 22:37

    Yläasteella entinen poikakaverini toivoi minun ottavan permanentin, ja lupasi myös maksaakkin sen. Noh, ajattelin että voisihan sitä kokeilla jotain uutta ja painelin kampaajalle. Pyysin tätä tekemään kivat isot ja loivat kiharat, mutta kampaaja oli sitä mieltä että ne eivät pysy kuin muutaman päivän ja laittoi sitten päähäni pienen pienet rullat ja sitä ennen hieman lyhenti pitkiä hiuksiani. Lopputulos oli kaamea, hiukset eivät enää ylettäneet edes hartioille ja muutenkin paksut hiukseni näyttivät silloin paksuimmalle polkkatukalle mitä tiedän. Kamalat. Juoksu jalkaa kotia, itku kurkussa, ja samantien suihkuun repimään hiuksia, toivoen että ne suoristuisivat edes hiukan. No eihän ne siitä mihinkään suoristuneet, eivätkä pidentyneet. Tästä oppineena tyydyn nykyisin vain kotitekoisiin suoristusraudalla tehtyihin kiharoihin!

  13. emmiy
    klo 22:49

    Omistan aivan valloittavat luonnonkiharat hiukset, kunnon korkkiruuvit paikka paikoin.. Siis tämä näkökulma oli ohikulkijan mielipide. Tosiasiassa vihaan näitä. Oli hiusten pituus mikä vain, hiukset vetävät aina sen kiharana samaan pituuteen (eli vähän hartioiden päälle). Kiharat hiukset ovat luonnostaan karheat ja kaikki päivittäiset suoristusrauta höyryilyt eivät ainakaan auta asiaan. Vaikea laittaa, ylläpitää ”hyväkuntoisina” ja juuri kun olet saanut kiharat kuriin ja johonkin ojennukseen niin auta armias kun astut ovesta ulos! Suomen ilmasto on niin kostea, että hiukset ”pehkoittuvat” heti.. Pyramidi hiukset suoraan sanottuna. EI KIVA!
    Haaveena olisi nyt kokeilla punaisia hiuksia ja saada kiharat kuriin 🙂

  14. Ilu
    klo 23:33

    Suhde luonnonliharaan pehkooni on vaihdellut vuosien mittaan. Joskus ala-asteella nukuin pipo päässä, koska halusin suoran tukan. Joskus tukka on ollut taas kiva lyhyenä permiksen kaltaisena pallona. 🙂 Pahin moka taisi olla, kun leikkautin otsatukan kiharaan tukkaani. Koita siinä sitten hallita sitä itsepäistä, voimakkaatkin mömmöt voittavaa ja kiharana pystyssä törröttävää otsista.

  15. Mia
    klo 10:59

    Kävin ennen ylioppilasjuhlia värjäyttämässä tyvikasvuni ja sävyttämässä hiukseni luonnollisen vaaleiksi. Peilistä tuijotti tunnin päästä barbie-valkoinen, tyvestä vaaleanpunaiseen vivahtava kuontalo. Kampaamosta päästyäni purskahdin itkuun ja kävelin tuttuun kampaamoon silmät punaisena toivoen, että joku osaisi korjata tilanteen ennen yojuhliani. (En kehdannut ensimmäisessä kampaamossa sanoa ääneen, kuinka kamala väri mielestäni oli. Vaikka näin jälkeenpäin ja reilusti yli sataa euroa myöhemmin, olisi pitänyt.) Tukkaani yritettiin sävyttää tummemmaksi iltaa ennen yojuhlia. Sävystä tuli jostain syystä vihertävän harmaa, eikä tukkaaa enää ehditty korjata ennen juhlia. Kampaajan viimeisiksi sanoiksi taisi jäädä ”kyllähän se yolakki puolet peittää”. Nyt, pari vuotta ylioppilasjuhlia myöhemmin, vanhempieni kirjahyllyllä komeilee kuva tyttärestä vihertävä tukka päässä. Elämäni huippuhetkiä monellakin tapaa, haha!

    Tukkahan jäi värjäilystä karmeaan kuntoon, enkä sen koomin ole löytänyt luottokampaajaa. Siksi tämä paketti tulisi enemmän kuin tarpeeseen, vaikkei enää sitä sukalaisille postitettua kuvaa pelastakkaan! 😀

  16. maija
    klo 13:03

    Itseasiassa mulla itelläni ei ole mitään kauhutarinoita kerrottavana. Lähinnä joskus liian lyhyeksi leikattu otsatukka tai muuten sekaisensotkuiset hiukset, joita ei ole saanut auki harjallakaan ovat karmeimpia hiuskokemuksiani.
    Ehkä äiti on halunnut välttyä juuri näiltä monille traumoja aiheuttaneista kokemuksista, ja juuri varmaankin siksi, on minun, kohta 19 vuotiaan tytön hiukset, vieläkin maantien ruskeat ja pitkät,koska niihin ei ikinä ole tehty mitään järisyttävää muutosta.
    Siksi, tämä lahjakortti olisi juuri tarpeen, tarvitsisin ammattilaisen apua kertomaan fiksuja ideoita ja tekemään tukalleni jotain uutta, etten saisi mitään traumoja, niin kuin monilla täällä tuntuu olevan. 😀

  17. Heini
    klo 13:13

    Mulla pahimmat hiuskatastrofit liittyvät molemmat raidoittamiseen… siskon kanssa aikoinaan alettiin laittaa päähäni folion avulla raitoja. No, ne foliosuikaleet olivat ehkä liian alhaalla tai jotain ja blondausväriä pääsi leviämään juureen epämääräisiksi länteiksi. Ei tullut siis vain raitoja, vaan länttejä ja raitoja. Kaunista! toisella kerralla sitten tehtiin huppuraitoja. Mulla ei ole ehkä se tuuhein ja runsain hiuksisto ja kävi niin, että innoissaan nypittiin hupusta läpi melkein kaikki hiukset. Ei tullut raitoja vaan kokoblondi pehko. Ihan kamala. Tämmöiset nyt päällimmäisenä tuli mieleen! teiniaikojen jälkeen en kovin montaa kertaa ole itse hiuksiani värjännyt, on se vaan luksusta kun kampaaja sen tekee ja tuloksestakin voi olla ihan erilailla varma, kuin itse huseeratessa 😉

  18. Maiju
    klo 13:28

    Minä oon niitä joitten on pitäny saada tukka aikoinaan mustasta vaaleaksi. Kaikkihan sitä yritti sillon sanoa että ei siitä mitään tule, mutta pitihän sitä silti kultakutrit saada. No, kutreista olivat kaukana sen operaation jälkeen, mutta sainpahan villin oranssin hippitukan rastoineen. Nyt ois sit viisastuneena revanssi kiikarissa, tällä kertaa lähtökohta ois vähän realistisempi vaaleanruskea ja mielellään ammatilaisen käsissä.

    T. maiju_92_@hotmail.com

  19. manjo
    klo 13:57

    Kauppakoulun ensimmäisellä luokalla sain juurikin tuon ”blondiksi hetiäkkiä” kohtauksen (tällöin olin punapää).. ja siinähän se sitten muutaman päivän ja neljännen värinpoiston jälkeen alkoi näyttää suht valkoiselta purkkapallolta, varmuuden vuoksi vetäisin vielä tuhkanvaalean värin että saisin viimeisetkin keltaisuuden häiveet pois, enhän minä voinut keskenkään enää jättää. Lopputulos: Tukkaa lähti lähemmäs 10cm pituudesta ja se oli ihan hapero takku. Kaiken vaivan palkaksi pari kuukautta tästä projektista vetäisin pääni tummanruskeaksi. Tuntuu välillä ettei hiukseni ole vieläkään palautuneet tuon jutun takia kun eivät kasva kunnolla.. Tuo palkinto voisi auttaa erittäinkin paljon, varsinkin kun saisi hoitoneuvoja partureilta tms..

    Kiitos mukavasta arvonnasta! <3

  20. Vera
    klo 14:07

    Pienenä halusin välttämättä otsatukan joten kävelin kylppäriin, otin sakset laatikosta ja keräsin hiuksiani nyrkin sisään ja rupesin leikkaamaan. Kun olin ”valmis” niin katsoin peilistä ja…KAUHISTUS.. Olin leikannut otsahiukset n. 2cm pituisiksi ja vielä salaa… Noh siinä niitä yritin piilotella vanhemmilta ja sisaruksilta kaikin mahdollisin tavoin kunnes kasvoivat takaisin.

    vera@turunen.pro

  21. mmarppaa
    klo 16:34

    muistan aina sen ku olin ala-asteikäinen, ehkä 11, ja ystäväni kanssa olimme jo silloin vannoutuneita kauneudenhoidon ystäviä. no, luettiin siinä sitte jotain kivaa teinityttöjen lehteä missä luki, että avokado kosteuttaa hiuksia ja tekee niistä puhtaat, pehmeät ja kiiltävät ! mehän siinä sitte vietettiin yks ilta: ensin muussattiin avokadot, mentiin saunaan ja pistettiin tökötti päähän. suihkussa sitten tajuttiin että meidän molempien tukka on täysin umpeen vanuttunut pehko täynnä avokadon palasia.. siinä ei ollu kyllä itku kaukana :–D sinnä sitte seistiin harjojen kanssa valuvan veden alla ja nypittiin toistemme tukasta vihreitä palleroita :DDD ja voin kyllä kertoa että puhtaus, pehmeys ja kiiltävyys oli lopputuloksesta kaukana !sen jälkeen en ole avokadoon koskenut, en edes syöntimielessä ! 😀

  22. Shekerim
    klo 18:26

    Kasiluokalla värjäsin tukkani sinisenmustaksi, kaupan värillä tietenkin. Silloin ajattelin, että se oli cool, mutta jälkikäteen hävettää 😀

  23. Nelli
    klo 21:10

    Yläasteella sain loistavan idean värjätä hiukseni sähkönsiniseksi! Kampaajalla väännettyjen itkujen jälkeen maksoin 100e hiuksista, jotka kestivät korkeintaan viikon. Normaalisti ruskeat hiukseni olivat parin pesun jälkeen juurikasvusta alaspäin blondit, keltaiset, vihreät ja siniset, kaikkia samaa aikaa. ”Sateenkaari”hiuksilla mentiin viikko tai kaksi ennenkuin tajusin värjätä takaisin ruskeaksi.

  24. Jansu
    klo 23:27

    Mulla on historiassa parikin katastrofia. Noin neljä vuotta sitten päätin, että haluan ikuisen blondaamisen sijaan värjätä tukkani ruskeaksi. Siskoni avustamana ostin sitten väripurkin kaupasta ja lopputulos oli sammalen vihreä. Olin ihan kauhuissani enkä suostunut lähtemään ulos ennen kuin olimme värjänneet hiukset monta astetta tummemmalla värillä joka peitti vihreän. Vanhempani puolestaan pitivät väriä liian tummana ja lähettivät minut kampaajalle ottamaan vaaleampia raitoja. Kampaajan penkissä sitten lopputulosta tarkastaessa kuulin kampaajalta ne sanat joita kukaan ei halua kampaajanpenkissä kuulla: OHO! Raidoistani oli tullut violetit, koska olin unohtanut kertoa olleeni blondi ennen ruskeaa tukkaani. Aikansa kampaajatoverin kanssa pohdittuaan raitojen väri saatiin muutettua jollain ihme aineella pesten. Pitkäkestoisia tuloksia ei näistä ole syntynyt, mutta sitäkin traumaattisempia. 🙂

  25. Linda
    klo 23:29

    Suoristuspermanentti. Tarviiko enempää kertoakkaan? 😀

    Olen kärsinyt todellisesta korkkiruuviluonnonkiharasta koko elämäni. Olin kamalan onnellinen kun rippilahjaksi äitini maksoi minulle pitkään haaveilemani kalliin suoristuspermanentin kampaajalle.

    Kutsuisin käsittelyä ennemminkin haarukkapistorasiaanpermanentiksi. Lopputulos oli kaikkea muuta kuin suora vaikka kuinka kampaaja yritti väittää, että hyvältä näyttää. Säkkäräkiharaa, korkkiruuvia, laineita ja pari suoraa hiusosioita siellä täällä sekaisin ja lisäksi kampaaja halusi ”siistiä” työtään hieman kynimällä uutta afropehkoani.

    Nuori kun olin, nielin tappioni ja hiukset itketti kokoajan. Loppujen lopuksi päätin viikon päästä mennä valittamaan ja korvaukseksi sain UUDEN SILKKISUORISTUSPERMANENTIN !

    Kaksi kertaa pahempi, voitteko edes kuvitella. Mutta sainhan sentään hoitoainepurtilon mukaani 🙂 parempaa korvausta en saanut.

    Hiukset piti kasvattaa alusta uudelleen ja värjäys oli kamalan hankalaa huonokuntoisten latvojen vuoksi. Värihän tarttui niihin aivan erilailla kuin normaaliin tukkaan. Nyt on kaikki vasta melkein hyvin 🙂

    linda.emilia@hotmail.com

  26. Eveliina
    klo 00:06

    En ole yli vuoteen käynyt kampaajalla leikkaamassa pitkiä hiuksiani ja tukka on täynnä kaksi haaraisia! ja edellisestä kampaamon värjäyskerrasta on useita vuosia…Värjään itse tukkani 2kk välein ja valitettavasti juuri tänään erehdyin kokeilemaan ”vähän uutta sävyä” tukkaani tarkoituksena saada blondista vähän syksyisempi tummempi lookki… ja siitähän tuli täysi katastrofi :/ . Näytän 80 kymppiseltä edes menneeltä mummoltani harmaan pääni kanssa. Eli uusi väri sekä leikkaus tulisi todellakin enemmän kuin tarpeeseen tänne 🙂

  27. Veera
    klo 00:12

    Ylä-asteella värjäsin ihanan blondit hiukseni aika tumman ruskeiksi ja leikkasin pitkähkön polkkatukan joka oli ihan piikkisuora. Silloin tajusin että blondi todellakin oli se mikä minulle sopi ja minkä värin halusin, myös pitkä tukka josta aina haaveilin ja jota olin aina kasvattanut oli se joka minulle sopi 🙂 Sen jälkeen olen ollut aina blondi ja pitkähiuksinen. Nyt tosin haluaisin jotain uuttaa hiuksiini, mutta ei mitään liian radikaalia 🙂

  28. Jenni
    klo 10:01

    Pahin hiuskatastrofi taisi olla ala-asteella, jolloin luottokampaajallani (jolla edelleen käyn) oli kalenteri sen verran täyteen buukattu, ettei äitini saanut varattua minulle aikaa sinne. Jouduin sitten menemään erääseen kampaamoon asioimaan ja kerroin, että haluan vain _hieman_ lyhentää latvoja ja siistiä niitä. Kampaaja nyökytteli ymmärtäväisenä ja silitteli olkapäille ulottuvia hiuksiani. Sitten alkoi leikkaaminen ja neljänkymmenen viiden minuutin jälkeen lopputulos oli se, että hiukseni peittivät juuri ja juuri korvani. Itkuhan siinä tuli ja huonosti suomea puhuva kampaaja pahoitteli aiheutttamaansa tuhoa. Ilmeisesti juuri kielimuurin takia hän ei ymmärtänyt, etten halunnut erittäin lyhyttä polkkatukkaa vain pelkästään kuivat latvat pois. Vihasin hiuksiani pitkään ja sain kuulla haukkuja isoista korvistani, jotka silloin tällöin pilkistelivät esiin lyhyiden hiuksien alta. Ei ollut kyllä mukava kokemus, enkä enää astu jalallanikaan muualle kuin sinne luottokampaajalleni, jouduin sitten odottamaan aikaa miten kauan tahansa! 😀

  29. jossuuu
    klo 11:00

    Kuudennen luokan alussa halusin pitkistä, blondeista ja kauniista hiuksistani lyhyet (fanitin silloin Rihannaa ja halusin samanlaiset)ja punaiset. Äitini leikkasi ja värjäsi hiukseni ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Myöhemmin alkoi harmittaa että hiukseni olivat niin lyhyet mutta ne kasvoivat nopeasti. Seuraavana vuonna kun olin menossa seitsemännelle luokalle hiukseni olivat kasvaneet poikatukasta hartioille asti ja ennen koulun alkua ne taas värjättiin. Lopputuloksena oli kamala, liilanpunainen tukka ja tein huonon ensivaikutelman ylä-asteella. Nykyään hiukseni ovat aika pitkät ja blondit (taas), mutta haluaisin ruskeat vaaleilla raidoilla.

  30. s-a-d-e
    klo 14:47

    Ihana arvonta! Itselläni on pitkät vaalennetut hiukset lapaluiden alle! Hiuksia on vaalennettu toooosi pitkään ja nyt haluisin takas mun oman värin!! Mut näin pitkiä hiuksia ei ihan helpolla saakaan takas oman väriseksi – kasvattaminen veis varmaankin 5 vuotta ainakin 😀 Eli ammattilaista kaivattaisiin todellisen muutoksen tekemiseen ettei lopputulos olisi todella sellainen että ihmisten ilmoille ei enää kannata mennä.

  31. emmi
    klo 15:16

    eihän toi sun mokailu ollut vielä mitään ;–) yläasteella tuollaiset on vielä ihan ok, mutta mitäs sitten, kun oon kakskymppinen ja saat elämäsi hiuskriisin yhdessä illassa? ensin leikkasin huonokuntoisen reuhkani polkaksi ja sävytin sen punaisella. ei ollut mun juttu joo ei ollenkaan. sen jälkeen meni parisen kuukautta, minkä päätteeksi sain päähäni vaalentaa hiukset, olihan ne kerrankin sen verran hyvässä kunnossa leikkauksen jäljiltä, että raaskin heittää raitoja joukkoon. tulos olikin sitten oranssin/punertavan/pissinkeltainen. muutama vaalennus lisää, ja meillä on tällä hetkellä juuresta oman sävyinen, perus suomalainen ruskea, joka vaalenee ei niin kovin imartelevalla liukuvärjäyksellä vaaleaksi. ja kyllä, nämä ovat edelleen polkkapituiset, oranssihtavat ja erittäin huonokuntoiset.

    :–D

  32. emma
    klo 15:46

    Tukkakatastrofeja on varmasti paljonkin mutta parhaiten tulee mieleen muutamien vuosien takainen keissi kun oltiin menossa illalla kaverin synttäribileisiin. Keksin tietty sinä päivä että haluan kuparinvärisen tukan ja siihen raitoja. Käytiin kaverin kanssa ostamassa kaupasta väri, johon kuului myös raitaväri. Mun tukka oli alunperin tietty musta tai ainakin tosi tumma jäätävällä juurikasvulla niin lopputuloksena sitten tyvikasvu oli kirkkaanpunainen ja pari oranssia raitaa tyvessä :):) No sen sai onneksi ripsarilla piiloon illan bileitä varten..
    Nykyään punanen tukka mistä tykkään kovasti mutta kaipaisin jotain uutta!!

  33. Elisa
    klo 16:37

    Minulla ei oikeastaan sen kummempia hiuskatastrofeja ole ollut. Sen sijaan olin aito blondi 8v asti jonka jälkeen hiuksista tuli maantienharmaat ja niimpä alkoi värjäyskierre. Kaikki mahdolliset värit päässä, kunnes päädyin moniksi vuosiksi mustaan. Pari kertaa olen yrittänyt vaalentaa tuloksena oranssi tukka. Edelleen haluaisin mustasta eroon ja edes vähän kerrallallaan vaaleampaan sävyyn vaihtelun vuoksi ja köyhänä opiskelijana tämä lahjakortti olisi aivan huippu juttu ! 🙂

  34. Nina
    klo 17:49

    Taisi olla vuosi -98 ja ikää 15-vuotta kun sain kuningasidean tehdä koko pään täyteen pieniä ja tiukkoja afrokiharoita foliopaperin avulla. Kiharat onnistuivatkin niin loistavasti, että alaselkään asti ulottunut tukka pingahti leukaperien korkeudelle ja kampaushan oli mielestäni tietysti niin mahtava, että päätin saman tien olla koko viikon pesämättä ja harjaamatta tukkaani. Viikon päästä se riemu sitten repesi kun tuli harjauksen aika. Itkin pari tuntia mummolan vessassa kun jouduin pätkimään takkuuntuneita afropötköjä lavuaariin. Kellekkään en tietysti uskaltanut kertoa lyhentyneestä tukasta vaan kuljin seuraavan vuoden Marge Simpson-tyylinen töttörö päälaella heiluen, jonne olin sekaan piilotellut näitä leikkelemiäni takkuja volyymia tuomaan. Yöt säilyttelin näitä takkupalleroita vanhassa korvapuikkopurkissa. Voitte vaan kuvitella miltä näytin ensimmäisessä passikuvassa tämän töttörön kanssa (puolet jäi onneksi kuvan raamien ulkopuolelle)…

  35. mimi
    klo 18:56

    Oma kauhukokemukseni sijoittuu ala-asteen vitos luokalle. Oma luonnollinen värini hiuksissa on sellainen vaalea matta. Äidillä taas on ihanat todella tummanruskeat hiukset, niinpä tietenki minä nuorera tyttönä halusin olla aivan kuten äitini. Menin kauppaan ostin MUSTAN hiusvärin ja se laitettiin sitten kavereiden kanssa päähän. Ei tullut hieno ei ja äidiltäkään en näyttänyt, voin myös kertoa ettei ollut äiti iloinen 🙂 siitä lähtien tukka on ollut tumma ja nyt haluaisin back to my roots!

  36. Noora
    klo 22:17

    No ne rastat. Mikä ihmeen idea on tehdä sellaiset hetken mielijohteesta kaverin kanssa kylppärissä keskellä yötä? Tämä on jotain sellaista, mitä vain 16-vuotiaan päähän voi juolahtaa. Elelin niissä sitten pari vuotta ja kamalaahan se oli, kun piti sitten lopulta leikata ne pois ja elellä semmoisessa hennatussa poikatukassa.

  37. Manu
    klo 23:25

    Tähän on pakko osallistua, vaikka maailman laiskin kampaamopalvelujen käyttäjä olenkin. Harvakseltaan mitään hiuksilleni teen ja nekin kerrat ovat pääsääntöisesti menneet enemmän tai vähemmän metsään, eli luottokampaaja on hakusessa. Pahin katastrofi on kuitenkin ollut permanentti, jonka päätin ottaa ylioppilasjuhlia varten. Kiharan kiharaa ei tullut ja kampaaja teki uuden permiksen perään, jonka jälkeen ei meinannut olla enää hiuksiakaan. Paitanikin se kampaaja onnistui pilaamaan niillä aineilla ja juhlapäivän koittaessa itkin vessassa hiuksiani, jotka olivat suoraan sanottuna pystyyn kuolleet. Onneki ihana pikkusisko tuli hätiin ja sai kiharat aikaiseksi ja mieleni paremmaksi, jotta pääsin juhlimaan ylppäreitä edes jotakuinkin inhimillisessä kuontalossa.

    Manu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.