UNELMIA JA VILLAPIPOJA

Äidiltäni olen oppinut uskomaan unelmiini, vaikuttipa ne sitten kuinka hassuilta tai randomeilta tahansa, sekä tekemään töitä niiden toteutumisen eteen. 

On myös tärkeää pysähtyä kiireen ja tohinan keskellä tasaisin väliajoin ja muistella sitä matkaa miten unelmat ovat käyneet toteen. 

Välillä siinä kestää ihan hirveän pitkään ja se onkin saanut tämän hätähousun oppimaan kärsivällisyyttä ja opettelemaan- ihan vain kaikessa yksinkertaisuudessaan – hengittämistä. Jos jokin on varmaa niin se, että unelmat tarvitsevat oman aikansa kypsyäkseen ja toteutuakseen. Ei kannata hoputella niitä, sen verran itsepäisiä omasta ajastaan ne ovat. 

Niin kauan kuin muistan, äitini on aina rakastanut neuloa ja kutoa. Pienenä parasta oli saada yhdessä suunnitella hänen kanssaan villapaitoja ja näin vanhemmiten pysähdyn ihailemaan hänen rohkeaa värien käyttöään ja ainutlaatuista kädenjälkeään. 

Mommyn puoleen käännyn aina, kun tarvitsen jotain uniikkia neuletta tai asustetta ja se on aika usein, sillä olen tunnetusti ihan sata prosenttinen vilukissa. 

Viime vuonna Mommy neuloi minulle maailman parhaimman ja lämpöisimmän mohairpipon. Vähän ajan päästä myös ystäväni tilailivat häneltä niitä. 

Tänä vuonna niitä, käsinkudottuja ja pieteetillä tehtyjä pipoja, saa Urban A:sta. 

Ne ovat käyneet kuin kuumille kiville, mutta vielä niitä saa. Syksy on ollut kaunein ja lempein vuosiin, mutta aina kannattaa varautua talveen hyvissä ajoin. 

Sain vähän aikaa sitten tietää, että vuosia ainoastaan neuletilaustöitä tehneen äitini haave on ollut, että voisi myydä teoksiaan jossain ihanassa kaupassa. 

Aikamoista, eikö? Pikku hiljaa ne unelmat siellä kypsyvät. Luotetaan siihen❤️

 

………………………………………………………………….

Kuvat: Myran Savola