MIIA OLLULA x IBERO

Olen hurjan ylpeä meikkaajaystävästäni Miia Ollulasta, joka on juuri lanseerannut meikkisivellinsarjan Iberon kanssa.

Miian kädenjälkeä on päässyt ihailemaan mm. Tanssii tähtien kanssa-ohjelmassa, muotilehtien sivuilla ja esimerkiksi Jannan uuden levyn promokuvauksien tiimoilta.  

Pääsin käväisemään hänen inspiroivassa liikkeessään Bohossa Uudenmaankadulla (, jossa 90% koko liikkeen upeasta sisustuksesta on löydetty kirppareilta tai kierrätysryhmistä ja tuunattu sisustukseen sopivaksi) jututtamassa Miiaa uudesta aluevaltauksestaan. 

Miian ja Iberon yhteistyö on alkanut jo vuosia sitten ja se on ollut monipuolista ja intensiivistä. Se on pitänyt sisällään niin henksukuvausten meikkaamista että vastuuta suurten näytösten meikkilookeista. 

Pari vuotta sitten Ibero halusi uudistaa sivellinvalikoimansa ja vuosi sitten elokuussa Miiaa pyydettiin mukaan projektiin, vähän ehkä jopa yllättäen Miian mielestä. Oma sivellinsarja oli ollut haaveissa jo pitkään, mutta hän ajatteli että pääsisi suunnittelemaan sellaisen ”vasta sitten joskus vanhempana”. 

Iberolla Miialla ja kymmenhenkisellä suunnittelutiimillä oli päämääränä suunnitella niin hyvät ja laadukkaat uudet siveltimet, ettei muita siveltimiä tarvitsisi olla enää käytössä.

Siihen pyrittiin ja onnistuttiin, mutta matka siihen oli pitkä. Siveltimiä viilattiin monen monta kertaa, mutta jokainen yksityiskohta (kuten esim. siveltimen karvojen pituus ja paksuus) saatiin hiottua minttiin. Miialle oli myös tärkeää, että siveltimet ovat synteettistä karvaa ja vegaaniset. 

Miian lempparisiveltimet:

  • Luomivärisiveltimet ovat todella hyvät. Litteä versio on hyvä varjostuksiin ja pyöreä häivytyksiin ja smoky eye-meikkiin. Nämä siveltimet on tarkoin mietitty niin, että aloittelijankin on helppo saada hyvä lopputulos. 
  • 6-sivellin onnistui todella hyvin, sillä voi tehdä varjostukset ihan kerta heitolla. Yhdessä versiossa se oli tulppaanin muotoinen, mutta tähän end-productiin se litistettiin ja se toimii nyt paljon paremmin. 
  • Meikkivoidesiveltimellä voiteen voi levittää nopeasti, ohuesti ja tasaisesti. 

Miian ja Iberon kollaboa seuraa vielä lisää loka-marraskuussa, jolloin julkistetaan Miian meikkiopastusvideot. 

Sitä ennen kannattaa ottaa Miian nopea meikkivinkki haltuun:

”Kosteusvoide, silmänaluset peittoon, ripsari, ei liikaa meikkivoidetta tai puuteria, sillä se vanhentaa. Mieluummin hieman glowy iho, itselleni en laita puuteria ollenkaan. Ei tää meikkaaminen niin vakavaa ole!”