Kannattaako olla hyvä vai härski jätkä?

Naiset eivät sitä julkisesti myönnä, mutta härskiys on miehessä in ja mukavuus very very boring.

Viikonloppuna festareilla kaveri halusi artistien sijaan haukkua naisia. Naiset saavat kuulemma käyttäytyä miehiä huomattavasti tökerömmin: kun naisen kanssa yrittää aloittaa keskustelun baarissa, voi vastaus olla ihan luontevasti, että painu vittuun. Miehet eivät kuulemma ikinä tekisi niin.

Kun keskustellaan tasolla ”kaikki miehet” ja ”kaikki naiset”, on lievä yleistyksen vaara. Mutta rupattalu toi mieleen kysymyksen, jota olen kieltämättä pohtinut: kannattaako olla hyvä vai härski jätkä?

Olen lähtökohtaisesti hyvä jätkä, mutta kokemus on saanut harkitsemaan toistakin lähestymistapaa. Minkälaista lähestymistä naiset toivovat? Kaikkihan väittävät, että nice guy on hyvä, mutta tulokset puhuvat toista.

Olen käynyt ikäni baareissa kaverini kanssa, joka saa lähes joka ilta yöseuraa, jos haluaa. Hän on hyvännäköinen, muttei todellakaan mitenkään hyvä suustaan, ainakaan puhumisessa. Hänen taktiikkansa on pitää naisten kanssa silmäpeliä ja jossain vaiheessa iltaa kävellä naisen luokse ja kysyä melko suoraan, että mennäänkö mun luokse. Siis lähdetäänkö asuntooni harrastamaan seksiä? Kaveri tekee tämän hyvin itsevarmasti, ja lähes aina nainen lähtee. Aamulla nainen poistuu asunnolta kuulemma hymyssä suin, yleensä aamuseksin jälkeen, ilman sen suurempia ihmettelyitä tai ”mitä tämä kaikki nyt merkitsee” -keskusteluita.

Kaverin lähestyminen on aina tuntunut omasta mielestäni härskiltä. Kun ajattelen tekeväni saman, kauhukuvat pyörivät päässäni. Nainen heittää drinkit päälleni ja alkaa huutaa megasikaa.

Mutta pakko myöntää, että kaveriini verrattuna oma nice guy -lähestymiseni on todella huono. Lähestyn naista kivasti, yritän tutustua, keskustelen, mielelläni tarjoan jotain, ja haluan saada toiselle kivan fiiliksen. Ainoastaan jos ollaan viihdytty toistemme seurassa illan mittaan enemmän ja on ollut kivaa, voin ehdottaa jatkoja mun luona. Kivaa. Ja yleensä ei toimi.

Luulin, että naiset tykkäävät siitä, kun heitä huomioidaan kohteliaasti. Luulisi, että silloin vastaanotto olisi lähtökohtaisesti hyvä. Naispuolisen kaverini mukaan naiset ovat yleensä ravintolassa viettämässä aikaa ystäviensä kanssa, ja mies häiritsee sitä. Selvä, mutta ei kai silti tarvitse olla tyly? Ja missä sitten on ok lähestyä naista, onko Tinder nykyään ainoa paikka?

Ja vaikka mukavalla lähestymisellä joskus onnistuisikin päätymään jatkoille asti, siitäkin seuraa ongelmia. Jos en nimittäin yhteisen yön jälkeen haluakaan jatkoa naisen kanssa, olen paska jätkä. Härskistä kaveristani naiset taas ajattelevat, että eihän siinä mitään lupauksia annettukaan. Eli se, että illan aikana on ensin kivasti tutustuttu tarkoittaa, että mun olisi pitänyt haluta jotain enemmän seksin jälkeen. Taas nice guy ottaa turpaan ja härski Hartikainen on voittaja.

Sama toimii digitaalisesti. Tinderissä yritän tutustua matcheihin kivoilla viesteillä ja katsoa, josko kannattaisi tavata. Usein naiset joko eivät vastaa ensimmäiseen viestiin tai kyllästyvät rupatteluun ja homma jäätyy siihen.

Kaverini mukaan naiset saavat Tinderissä niin paljon viestejä, ettei perusmukavalla aloituksella yksinkertaisesti erotu. Sen sijaan kannattaisi kuulemma lähettää seksiviestejä. Kyse on siitä, että osoittaa mielenkiintoa toista kohtaan. Ja seksuaaliset mieltymykset ovat mielenkiintoisempi aihe kuin kesän kuulumiset. Samalla mies näyttäytyy kokeneena, itsevarmana ja mielenkiintoisena. Olen ajattelut, etten yksinkertaisesti kehtaa lähettää tuntemattomalle naiselle viestiä, jossa menen heti navan alle. Mutta homma toimii kaverilla niin hyvin, että joudun ehkä muuttamaan taktiikkaa.

Tämän kirjoituksen taustaltahan paistaa puhdas ja ruma kateus. Olen ehdottomasti kateellinen härskeille jätkille. Mutta en kirjoita vain nillittääkseni, vaan harkitsen samalla, että muuttaisin käytöstäni naisten kanssa. Haluaisin silti pysyä edes kohtuullisen mukavana kaverina, koska se on mulle luonteva rooli. Mitä te naiset haluatte?

Ainoa kaino toive naisille on, että jos lähestymme teitä, baarissa tai Tinderissä, härskisti tai mukavasti, älkää ampuko meitä alas tarpeettoman tylysti. Koska me miehet olemme aika pihalla siitä, mitä te haluatte. Ja naisen lähestyminen on miehelle aina todella jännä paikka. Kun seuraavan kerran joku tulee baaritiskillä iskemään todella härskisti ja tökerösti, se voi olla joku mun kaltainen nice guy, joka vain yrittää vaikuttaa itsevarmalta.

 

KOMMENTOI! Oletko samaa mieltä, mitä neuvoja antaisit? Parhaat kommentit nostetaan seuraavan kuun lehteen!

Kommentit (14)

  1. Lotta
    klo 12:24

    En yleensä koe tarvetta olla tyly minua baarissa lähestyviä miehiä kohtaan niin kauan kun minun fyysiseen koskemattomuuteeni ei kajota, oli kyseessä sitten härski äijä tai nice guy. Se, mikä saa minut kiinnostumaan on huumorintaju. Jos mies saa minut nauramaan, tutustun mieluusti lisää ja jos ei, on samantekevää millainen adonis on kyseessä, ei kiinnosta. Jos minua lähestyvä mies esittää jotakin, mitä ei oikeasti ole, väitän huomaavani sen melko helposti ja näin ollen kehottaisin kliseisesti olemaan vain oma itsensä. Jos siten ei tee vaikutusta lähestyttävään naiseen, tuskin mitenkään ja niin ei ole tarkoitettukaan (toki riippuu siitä, mitä baarista/tinderistä etsii, mutta jos kaipaa muutakin kun yhden yön seuraa). Tässä kohtaa mainittakoon, etten voi puhua koko naissukupuolen puolesta, mutta rohkenen väittää aitouden vievän ainakin pidemmälle kuin härskin äijän esittämisen.

    Niin ja ylikelaajalle vinkki: Parempi, kun ei mieti liikaa vaan lähestyy rohkeasti omana itsenään rennosti ja on valmiina kaikkeen, mitä siitä voi seurata.

    Terveisin naispuolinen ylikelaaja

  2. Emilie
    klo 14:27

    Muhun ei seksiviestit toimi. Niitä tulvii sosiaalinen mediani niin yli, että alan kokea olevani enemmän objekti kuin ihminen joten sytyn just näistä nice guy -alotuksista. Toki aina kannattaa heti tehdä selväksi, ettei etsi mitään pidempiaikaista (jos näin on) niin ei tule väärinkäsityksiä kenellekään eikä paska jätkä tai paska muija -syytöksiä. 😊 Tsemppiä!

  3. Taija
    klo 20:37

    Jos seksiviesti on ensimmäinen viesti, minkä mies lähettää, on kuvottavaa. Huumorintaju ja vitsit, niillä pääsee pitkälle. Itseasiassa niin tapasin mieheni tinderin kautta, hän lähetti minulle hauskan vitsin ensimmäisenä viestinä! 🙂

  4. Sanni
    klo 06:51

    Itsellä nuo seksiin menevät viestit ei toimi sitten yhtään. Se on automaattinen idioottileima sille tyypille tinderissä, joka menee aiheeseen suoraan tai vääntää jostain arkisesta, kuten tiskauksesta, väkisin jotain härskiä.

    Juttelin kerran yhden miehen kanssa, joka aloitti homman näin ja kysyin, että miksi toimii niin. Kuulemma se usein toimii ja pääsee helpommalla. Mietin vaan, mitä niiden naisten päässä liikkuu, kun en usko, että oikeasti suurin osa etsisi vain seksiä tinderistä. Niin, että jos haluat löytää itsellesi sopivaa seuraa, ehkä se nice guy – tyyli tuo niitä varmemmin.

  5. Ella
    klo 14:37

    Naisena voin sanoa, ettei kannata alkaa esittää mitään härskiä jätkää jos se ei oo se mikä sulta tulee luontevasti. Sen nimittäin huomaa. Itseeni vetosi sinkkuna ollessa parhaiten kohteliaat mutta itsevarmat miehet, ketkä piti varman katsekontaktin ja kenestä huokui seksuaalinen vetovoima, vaikkei tarvinnut mitään seksijuttuja ääneen puhua heti ensitapaamisella 😀 Paras neuvo on, että aina kannattaa vaan olla oma itsensä niinkin kliseeltä kuin se kuulostaakin…

  6. Viivi
    klo 18:17

    Ite kyl mieluummin toivoisin, että tultaisiin juttelemaan kivoja mielummin kuin heti jotain seksijuttuja. Naisia on erilaisia. Jotkut tykkää toisesta lähestymistavasta. Ite suorastaan vihaan tollasta härskiä lähestymistapaa, koska ite henk.kohtasesti koen sen todella häiritsevänä ja ahdistavana. Siitä tulee suoraan tunne, kuin olis jonkun sortin vallotuskohde. Tiiän just kans monia naisia, jotka ois mun kanssa samaa mieltä. Mut joo ainakaan musta ei kyl kannata rupee esittää sellast mitä ei ole.
    Mut joo naiset on kyllä vaikeita ymmärtää, sen minäkin naisena voin myöntää.

  7. Sini
    klo 14:47

    On ehkä totta, että naiset saa keskimäärin enemmän matcheja Tinderissä kuin miehet, mutta ainakin minun kohdallani hommaa tyssää melkein välittömästi siihen. Vaikka olisin laittanut viestiä matcheilleni, vain aniharva vastaa yhtään mitään. Eli taidetaan olla kaikki kuitenkin samassa veneessä.

  8. Hilla
    klo 17:34

    No jos luet oman tekstisi pari kertaa ihan objektiivisesti, aika nopeasti siitä selviää jutun juju. Melkein kiljuu suoraan sunkin tekstisi läpi.

    Yhden yön juttua etsivät ottavat sen härskin jätkän, jonka kanssa on selvää alusta asti, että pannaan ja se siitä.

    Kivalla kaverilla ajatellaan olevan mielessä vähän enemmän, minkä vuoksi a. ollaan eri kriteereillä menossa (ja jossain määrin vaativampia, on eri asia jakaa koko elämä kuin sänky yön yli) b. loukkaannutaan jos paljastuukin yhden yön juttua hakevaksi jätkäksi, kun ajateltiin/luultiin sen hakevan enemmän

  9. Maria
    klo 08:23

    Jos lähestyy suorasti, miksi meidän vastaus teille ei saa olla suora?

  10. Sanni
    klo 13:51

    Ei yleisesti voi sanoa että jompikumpi lähestymis tapa olisi parempi. Se riippuu siitä mitä itse haluat. Jos nainen ei kiinnostu sinusta niin ei se tarkoita että ai hitsi jos olisit sanonut tai tehnyt näin niin olisi voinut napata. Ei. Se tarkoittaa että teillä ei ehkä kemiat pelanneet, nainen on varattu tms. Miksi et olisi vain oma itsesi, se on ainoa keino löytää saman henkinen ihminen joka on myös kiinnostunut sinusta eikä henkilöstä ketä esität.

  11. Anu
    klo 14:36

    Hmm. Kai se johtuu siitä, et noiden röyhkeiden tyyppien kanssa homma on heti selvä ja ne on rehellisiä pyrkimyksissään. Sit taas jos mies juttelee jne niin tulee fiilis, et se vaan yrittää uida liiveihin saamalla naisen ihastumaan itsestään. Noi härskit tyypit siis pitää ns aivot pois yhtälöstä. Noissa hommissa vaan tuppaa sattumaan ja rytisee silloin ku nainen kiinnostuu miehen pään sisällöstä. Ja kaikki mimmit ei tähän uskalla lähtee, koska taustalla voi olla vaikka miten paljon petettyjä lupauksia jne. Siks helpompi hypätä tommosen kelkkaan, joka ei lupaa mitään ja jonka kanssa homma on niinkö heti selvä.

  12. Viivi
    klo 22:55

    Tinderistä ja seksiviesteistä: mä hain sieltä taannoin lähinnä hauskanpitoa ja ihan vaan seksiä. En silti tavannut ainuttakaan niistä miehistä, jotka otti seksin puheeksi Tinder-chattailyssä. Alkoi aina ahdistaa ihan älyttömästi ajatus siitä, että tyypille olisi keskusteluista syntynyt sellainen kuva, että tolta muijalta lohkee. Pidätän oikeuden olla suostumatta mihinkään, ennen kuin olen tavannut ihmisen!

    Miehet, jotka kysyivät multa kysymyksiä, olivat musta kiinnostuneita ja ehkä sanoivat jotain kivaa mun kuvista tai – huh! – jopa profiilitekstistä, pääsivät ehdottomasti pisimmälle. Mun on vaikea uskoa, että mies jonka mielikuvitus ei riitä ankeeta vihjailua tai suoraa puhetta pidemmälle sytyttäisi mua livenäkään. Hyvä vuorovaikutus ja kiinnostuksen osoittaminen toista kohtaa toimii ainakin mun kanssa aina.

  13. Hilla2
    klo 21:33

    Muhun toimii ehdottomasti aito Mr niceguy parhaiten! Jos härski mies tulee suoraan kysymään, et lähdetäänkö panemaan, saa hänelle vastata yhtä suorasti takas. Jos toinen sanoo vaan ”moi”, ei ”painu vittuun” ole hyväksyttävä vastaus. On multa myös kysytty suoraan ”suudellaanko”, mutta kaveri oli niin ympäripäissään, etten edes asiaa harkinnu. Mutta tähänkin annoin kohteliaan ei-vastauksen. 😀 Mr niceguy antaa ehkä ymmärtää, että tausta-ajatuksena voi olla enemmänkin, ku pelkkä yhen yön juttu. Itse toivon, et tällöin suht alkuun, myös Mr niceguy ilmoittaa, ettei etsi mitään vakavaa, eikä tällöin saa mitään kusipään mainetta. En tiedä minkälaiset naiset niitä viestejä paljon saa Tinderissä, mutta itse en niihin kuulu. Miehet ei ole kertaakaan laittanu mulle ensimmäistä viestiä. Ja 90% niistä, joille itse laitan viestiä, poistaa mut ilman mitään vastausta. Pientä vihjailua en lyttää ja kun tulee suoraa ehdotusta niin ilmotan, että en kutsu kotiini ketään ennen, kun oon tavannut julkisella paikalla, kuitenkin pilke silmäkulmassa, että voisin olla kuitenki kiinnostunu tapaamaan. Tämän jälkeen ei kuitenkaan tule enää tule minkäänlaista vastausta… Kohtelias mies vastaisi ok, haetaan siis eri juttuja jne. ja tämä olis oikein fine, sellasta miestä arvostaisin. Ja ei, en oo susiruma, koen olevani jopa kaunis ja samaa olen saanu myös muilta kuulla. Kaikille kyllä vastaisin, jos viestiä tulis.
    Mutta ehdottomasti baarissa saa lähestyä ja itse tätä toivon,kunhan et oo ympäripäissäsi. Vaikka oisin tyttökavereiden kanssa liikkeellä, ei se tarkoita, etteikö siitä seurasta voisi ajoittain irtautua. Miksi pitäis mennä ääripäästä toiseen, sitä en ymmärrä. Tosin itse en etsi yhden illan juttuja tai seksisuhteita, vaan haluan sitoutua. Siitä huolimatta juttelen kohteliaasti, jos joku lähestyy kohteliaasti baarissa.

  14. Ano
    klo 22:15

    Tää kirjoitus huutaa lähinnä sitä, että lähestyt baarissa niitä ylimeikattuja pissaliisoja, jotka tiuskii painu vittuun, koska ”tiedostavat paremmuutensa”, eikä kaltaisesi jätkä ylitä rimaa, jonka tarvitsee päästäkseen pukille. Musta on myös tyhmää jutella naiselle mukavia ja yrittää tutustua, jos aikomuksena on heittää muija panon jälkeen pihalle. Suoraan kysytty ”lähetkö panemaan” ei sentään anna mielikuvaa, että mies olisi tutustumassa suhun ihmisenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.