Miksi on pakko olla hard to get?

Vaikuttaa siltä, että deittailu on peliä, jonka sääntöjä vasta opettelen. Yksi sääntö on, että pitäisi leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. Siis vanha kunnon playing hard to get -sääntö. Siitä valittaminen saa minut ehkä kuulostamaan vässykkämieheltä, joka syyttää maailmaa siitä, ettei saa naisia. Mutta silläkin uhalla: 

Viestittelin kivan tyypin kanssa. Siirryttiin Tinderistä Whatsappiin, joka on melkein kuin siirtyisi ravintolasta olohuoneeseen. Käytiin treffeillä, sovittiin että nähdään uudestaan ja jatkettiin viestittelyä. Sitten nainen ilmoitti, ettei toisia treffejä tulisikaan.

Valittelin kaverilleni tapahtunutta ja hän pyysi nähdä viestit. Nopea lääketieteellinen analyysi oli, että olin ollut aivan liian innokas, ja siksi nainen ei innostunut. Olin kuulemma vastannut viesteihin liian nopeasti ja pitkästi. Nainen taas oli koko ajan vastannut parin päivän viiveellä. Sanoin kaverille, etteivät naiset voi olla niin hölmöjä, että antaisivat tuollaisen vaikuttaa. Naisethan haluavat hyvän miehen, ja minähän vain ilostuin uudesta viestistä ja vastasin siihen saman tien.

Kaveri lupasi antaa todisteita. Meillä oli molemmilla Tinderissä matchina sama nainen. Laitoimme hänelle suunnilleen samanlaiset nollasisältöiset aloitusviestit. Saimme vastaukset. Itse vastasin välittömästi kivalla viestillä, josta huokui, että olin innoissani tutustumaan naiseen. Ei mitään creepyä, pelkää naiivia elämän iloa. Kaverini ei vastannut mitään. 

Lopputulos? Nainen ei vastannut minulle ollenkaan, mutta kahden päivän jälkeen alkoi pommittaa kaveriani viesteillä. Kaverini oli haluttavampi, koska hän ei vaikuttanut helpolta. Genious. Haluan vielä tarkentaa, että Tinder-profiileissamme ei ole suuriakaan eroja, ja ainakaan en ole kaveriani rumempi.

Empiirisen ja huipputieteellisen naistutkimuksen kruunasi lopulta tuttuni, joka sarjadeittailee Tinderin kautta naisia, jotka ovat ulkonäöltään täysin eri sarjassa ja muutenkin kaikin puolin parempia ihmisiä kuin hän (hän on tuttu, ei kaveri). Kysyin, mikä on hänen salaisuutensa.

Vastaus oli neggaaminen (engl. negging), naisen ovela haukkuminen, joka hyödyntää itsetunnon heikkoja kohtia. (Edelleen, kyseessä on tuttu, ei kaveri.) Se toimii kuulemma kuin jedi mind trick. Nainen, joka ei normaalisti viehättyisi kyseistä miehestä, alkaa haluta hänen hyväksyntäänsä, sillä ei aluksi saa häntä.

Neggaaminen kuulostaa täysin psykopaattiselta toiminnalta, jota en suostu edes harkitsemaan ja toivon, että naiset tunnistavat sen kaukaa. Mutta se on osa playin hard to get -sääntöperhettä, jonka jopa naispuolinen kaverini validoi näillä sanoilla: “Naiset haluaa hyvän ja mukavan miehen, mutta alussa ei saa olla liian helppo, alussa pitää olla jännitystä.”

Olen pettynyt. Onko se tylsää, että osoittaa olevansa innostunut ja kiinnostunut? Miksi pitäisi feikata, että mulla on sata muuta naista, jotta nainen kiinnostuisi musta?

Olen ihan menevä, hauska, ok:n näköinen ja menestyvä mies. Mulla on selkeästi myös hyvä itsetunto. Vientiä on ihan mukavasti. Tutuilta olen kuullut, että koska en huutele paljon naisasioistani, minusta välittyy ”jännittävä” kuva. Tuntuu kuitenkin ikävältä, jos iso osa vetovoimaani perustuu siihen, että vaikutan jollakin tavoin vaikeasti tavoiteltavalta. Ehkä en deittaile paljon (tai ainakaan puhu siitä) siksi, että olen oikeasti epävarma. Niin epävarma, että pitää kysellä blogissa neuvoja. Mutta eihän mun selvästikään kannata tapailla ketään, ettei indianajonesmainen mielikuva murru?

Miesten urpoilu ja kikkailu eivät yllätä koskaan, mutta ajattelin, että ei-teini-ikäiset naiset keskittyisivät olennaiseen. Ihmettelen joka päivä Tinderissä, mikseivät naiset ikinä aloita keskustelua. Antaisiko se liian innokkaan mielikuvan? Mutta miksen haluaisi naista, joka osaa avata suunsa (tai näppäimistönsä)?

Ei saa olla liian helppo. Naiset siis haluavat miehen, joka ei halua heitä. Turha sitten valittaa, että kaikki miehet ovat kusipäitä. Koska hyvät miehet eivät välttämättä lähde näihin peleihin lainkaan.

Itsekin pitäisi päättää, alanko leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. Pitäisikö? Vai olenko vain tavannut vääriä naisia?

AUTA YLIKELAAJAA! Oletko samaa mieltä, mitä neuvoja antaisit? Parhaat kommentit nostetaan seuraavan kuun lehteen!

Kommentit (11)

  1. towhiskey
    klo 09:17

    Aaaah, ihanaa että joku muukin törmää tähän samaan ongelmaan. Mä en tajua näitä ole-vaikea juttuja. Miksi mä en saisi olla innokas uudesta tuttavuudesta? Ihan älytöntä. Jos olet, muutaman viikon päästä pelataan ”sä oot tylsä”-kortti, mennään takaisin leikkimään kavereitten kanssa (jotka alunperin jo veivät kaiken ajan) ja sitä jää vain suu auki seisomaan ja ihmettelemään et mitä just tapahtu. Raivostuttavaa, varsinkin kun nämä huutelijat eivät normaalissa elämässä uskaltaisi edes tulla mulle juttelemaan.

  2. Vierailija
    klo 16:39

    Naisena taas ärsyttää jos leikitään vaikeasti tavoitettavaa ja vastataan viesteihin monen tunnin viiveellä. Toki ymmärrän, ettei aina ehdi heti vastata mutta keskustelua on vaikea viedä eteenpäin jos vastaus tulee aina aikaisintaan parin tunnin kuluttua. Tinderissä alotan keskusteluja tuplasti enemmän kuin miehet.. Mutta ehkä sitä jossain vaiheessa löytää aikuisen miehen joka ei pelaa pelejä

  3. jennisewer
    klo 21:07

    Hahaa 😀

    Nyt vasta tuollaisen evoluution tosiasian oivalsit jotta naiset eivät kiinnostu innokkaista miehistä 🙂

    Lyhyt analyysi aiheesta: jos potkaiset pallon seinään, se tulee takaisin mut jos et niin mitään ei tapahdu..

  4. Mitäkuuluu
    klo 22:54

    Ihan selkeesti oot tavannut vääriä naisia! Ellet sitten oo tosi innokas, hmm.
    Henkilökohtaisesti en jaksa pelata mitään pelejä. Jos kiinnostun jostakin miehestä, niin kyllä mä sen kiinnostuksen osoitan 😀 Monet miehet onkin sanoneet mulle että huomaavat kyllä mun kiinnostuksen pelkästään sen perusteella miten käyttäydyn.

    Mun mielestä pelit on ihan turhia, ja niillä haetaan vaan turhaa draamaa ja pelleilyä. Jos oot kiinnostunut niin osoita se kiinnostuksesi. Jos toista ei kiinnosta, niin sit kyseessä on väärä ihminen sulle.

  5. Vierailija
    klo 20:32

    Aika mielenkiintoista. Oon itte nainen ja en olis uskonut että naiset on myöskin sellaisia. Siis mulla on yksi kaveri(nainen siis) joku on ihan sitä mieltä, että biologisesti miehet haluaa saalista ja jotenkin pitä olla vaikeasti tavoiteltava ja ihan normaali että alussa pelataan peleja. Ja minä olen taas ihan eri mieltä asiasta. Mä vihaan peleja ja oon niin kyllästynyt niistä. Oon ihan varma siitä jos on kiinnostus sitten se on ja jos ei ole sitten ei ole ja ei autta mikään peli siihen. Voi olla poikkeuksia mutta uskon että aika vähän. Siis mulle ainakin ei vaikuttaa mitenkään se onko mies liian innokas tai ei ole. Ja jos mä näen että miehellä on aika viileä olo ja se vastaa mun viesteihin kylmästi ja ei oikeesti ole kiinnostunut niin mullaki menee mielenkiinto ja en jaksa saalista koska tuntuu ihan turhalta. Sulle sattunut vaan semmoset erikoiset naiset.

  6. Vierailija
    klo 07:28

    Tiedän naisia jotka nimenomaa just leikkii näitä pelejä. Ei saa whatsappissa tai messengerissä avata viestiä ettei toinen näe et on luettu jne. Vastataa viesteihin sit joskus, ehkä huomenna. Ylläri, että yksin jääkin sit lopulta, tai sit se mies joka tota jaksaa katella ja mukana pelata, onkin lopulta liian tylsä ja vietävissä… Itse vihaan tällasta enkä suostu sellasia pelejä pelaamaa jos mies kiinnostaa. Haluan osottaa mielenkiintoni, samoin en ja ksa roikkua sellasissa jotka ei vaikuta kiinnostuneilta minusta. Mieleatäni on vaan söpöä ja huomaavaista jos joku kiinnostunut kattoo heti mun viestit ja vastaa niihin.

    1. Vierailija
      klo 13:49

      Oon ihan sama mieltä. Tosi söpö ja kiva jos joku oikeesti on aktiivine ja osoittaa kiinnostuksen.

  7. Kultalintu
    klo 19:54

    Moi!

    Naisena oon huomannu saman: yli-innostuneet miehet on turn-off. En osaa sanoa, miksi. Yli-innostuneella tarkoitan kaveria joka on varaamassa pöydän kaupungin hienoimmasta sushi-ravintolasta muutaman Whatsapp-viestin jälkeen… Toisaalta se on kivaa jos mies vastaa viesteihin lyhyen ajan sisällä: se antaa sopivasti innostuneen vaikutelman.

    Tosin neggaamiseen en ole törmännyt, ja vaikea kuvitella että se toimisi.

    Pelit ja säännöt ärsyttävät myös ihan älyttömästi! Ja Tinderissä (mulla ainakin) 90% matcheista ei aloita keskustelua/ei vastaa viesteihin/juttu läsähtää muutaman viestin jälkeen. Tuntuu, että siellä miehet (ja miksei myös naiset) keräilee puhelinnumeroita ja pönkittää itsetuntoa matchien määrällä. Aargh! Se, että deitti-appia ei käytetä deittailuun, on ihan käsittämätöntä! Tinder ei oo oikee paikka vakituisen parisuhteen hakuun.

    Ja naiset ei aloita keskustelua, koska ne ajattelee et miehet ”haluaa saalistaa tai jahdata”; et innokas nainen on turn-off

    (tän oon ottanu puheeks muutaman Tinder-deitin kanssa, tosin he eivät nähneet mitään vikaa siinä että nainen toimii keskustelun aloittajana.)

    Deittailu on paljon vaikeampaa ja stressaavampaa kuin annetaan ymmärtää. 😀 Tosin tää on yks elämänvaihe, joka on hyvä käydä läpi: on kiva kuunnella ihmisten tarinoita ja oppia asioita myös itsestään. Silti, kyllä mä tän vaihtaisin vakituiseen parisuhteeseen ihan koska vaan.

  8. Anette
    klo 00:17

    Olen korkeasti koulutettu ja tuommoiset pelit voi jättää semmoisille jotka hakevat jotain kiinnostusta kymmenen vuoden suhteessa. Alussa tuommoinen innokkuus kuuluu asiaan ja nimenomaan se ei ikinä ala jos se ei ole molemminpuolista. Jos toinen pelaa niin saa pelata koko lopun elämänsä ja lopulta toteaa ettei se ollutkaan kiinnostunut kuin sen takia kun alku oli vaikea. Ymmärrätte yskän varmasti. Kiinnostus lähtee ihan muualta kuin viestien lähettelyllä tai jättämisellä. Kiinnostus on ihmiseen eikä sen käytökseen

  9. Vierailija
    klo 20:10

    Jos joku vastailisi minulle parin päivän viiveellä, en alkaisi keksiä outoja selityksiä siitä miten tämä mies nyt vain pelailee, liika aktivisuus oli pelin sääntöjä vastaan ja siksi kaikki meni pilalle. Jos joku vastailee noin harvakseltaan, hän ei ole oikeasti kiinnostunut. Ei se ole sen mutkikkaampaa.

    Olen myös huomannut, että oikeasti hyvät ja kunnolliset miehet eivät mainosta näitä ominaisuuksiaan koskaan. Heidän ei tarvitse, koska ihmiset tunnistavat aitouden.

  10. Lakritsijäätelö
    klo 16:30

    Normaali, tasapainoinen ihminen, joka on oikeasti sinusta kiinnostunut, ei todellakaan lähde juoksemaan karkuun minkään hard to get -pelailun takia. Jos toisesta on oikeasti kiinnostunut ja etsii tosissaan kumppania, ei säikähdä terveestä innokkuudesta. Toki liiallinen päällekäyvyys, siis sellainen jatkuva viesteillä pommittaminen yms roikkuminen on varmasti turn off. Mutta itse en 24v semi-hyvännäköisenä, juuri eronneena naisena edes vilkaise sellaisia miehiä päin, jotka pelailevat jotain pelejä tai ovat muuten vaikeita. Mun aika ja energia on rahaa, jota en turhiin tyyppeihin tuhlaa. Enkä ole tinderissäkään, koska vuosi sitten sitä pari viikkoa kokeilleena jäi vain fiilis tyhmistä miehistä sänkyseuraa etsimässä. Mieluummin tapaa miehen oikeassa elämässä, vaikkapa yliopiston opiskelijatapahtumassa. Mutta se on vaan aina aika vaikea tunnistaa, milloin kohdalla on luotettava ja mukava mies, jonka kanssa olisi mahdollisuudet pitkään parisuhteeseen, kun tuntuu, että lähes kaikki pelailevat jotain Tinder-sarjadeittailu-ei kiinnosta mikään -peliä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.