Paluu sinkkuelämään: mistä löydän tarpeeksi keskinkertaisia naisia?

Onpas elämä hankalaa. Erosin seitsemän vuoden suhteesta neljä kuukautta sitten, lusin alta pois pakollisen minä-kauden (selitän kohta), ja nyt olisi aika palata sinkkumarkkinoille.

Siihen liittyy kuitenkin paljon vaikeita strategisia valintoja ja kysymyksiä. Baarista, Tinderistä, töistä, koulusta vai kavereiden kautta? Oman ikäistä, vanhempaa vai nuorempaa? Tyttöystävämateriaalia heti pöytään vai hulluttelijaa ensin?

Ensin tosin pitäisi varmaan tietää, mitä hakee. Kaveriporukassani on kahta koulukuntaa. Toisten mukaan pitkän suhteen jälkeen pitäisi harrastaa mahdollisimman paljon seksiä, saada kokemuksia pankkiin ja pitää hauskaa – ettei sitten myöhemmin vakiintuessa harmita, koska siitähän se pettäminen alkaa. Toisten kavereiden mielestä nyt pitäisi laittaa seksi kakkossijalle elämässä ja käydä mahdollisimman monilla oikeilla treffeillä. Sillä tavalla kuulemma oppii, minkälaisista naisista tykkää ja minkälaisista ei. Kaverini isä, vanhan liiton herrasmies, itse asiassa ohjeisti aikoinaan ylioppilasjuhlissa, että ennen naimisiinmenoa pitää olla kokemusta vähintään 12 naisesta. Onkohan se niin?

Herrasmiesisän neuvo oli siis sama kuin kavereillani: pitkän suhteen jälkeen pitää kokea, ja siinä volyymi on se pointti. Ongelma vain on, että jos on tärkeää tavata mahdollisimman monia naisia, niin silloinhan ei saisi tavata ketään oikeasti varteenotettavaa? Sillä jos tapaan jonkun upean tyypin, alkava suhde pitää automaattisesti heittää roskiin, koska kokemuskortti ei ole vielä leimattu täyteen. Eli pitäisikö siis etsiä ikään kuin tarpeeksi ookoo, mutta ei liian hyviä naisia? Siis täysin keskinkertaisia naisia. Mistä sellaisia löytää?

Voisinhan toki valita vaikkapa maailman pinnallisimmasta appista Tinderistä sellaisen naisen, jonka ulkonäöstä en ihan täysin syty. Kyllähän keskustelu treffeillä silti onnistuu. Varmasti seksikin. Mutta siinä on se riski, että nainen onkin pienestä ulkonäkövajavaisuudestaan huolimatta olla maailman hauskin tyyppi, jonka jutut pyörii mielessä päivin, öin ja Tinder-treffeillä joidenkin tylsimysten kanssa. Sitten rakastun tähän huumorityttöön, mennään naimisiin, ollaan onnellisia ja kaikki on pilalla. Kaverit sättisi: “Miksi mogasit hyvän suunnitelman?”

Niin en voi tehdä. Kyllä mun vain pitää yrittää valita sellaisia naisia, joiden kanssa on satavarmaa, että suhteesta ei ikinä tule mitään. Miten löydän sellaisia tarvittavat 12 kappaletta? Onko joku baari, jossa kaikki pian pysyvästi ulkomaille muuttavat käyvät? Ja kannattaako hakea nimenomaan treffi- vai seksikokemuksia?

Arvostaisin, jos saisin näihin ongelmiin neuvoja nimenomaan naisilta. Muuten on riski, että homma menee pipariksi. Tai siis ei mene, vaan pieleen. Sen verran on aikaa viime treffeistä. Eikä tv-sarjoista ole apua. Olen oppinut vain, että naiset todella todella todella haluavat rinnalleen kusipään. Mutta kun en ole sellainen. Pystyisinköhän feikkaamaan kusipäätä? Sitten mentäisiin naimisiin ja häämatkalla hirveä pettymys, kun olenkin todella mukava ja kunnioittava, ja kaikki on pilalla. Fail. 

Ainiin, se pakollinen minä-kausi eron jälkeen. Avaan sitä myöhemmin lisää. Nyt pitää tutkia, mitä ihmettä saan enemmän, jos otan maksullinen version Tinderistä – kaikki apu kelpaa. Mutta sanottakoon, etten ikinä alkaisi seurustella vakavasti naisen kanssa, joka ei ole pitänyt eron jälkeen kunnollista minä-kautta.

Ja sanoinhan, että elämä on hankalaa.

Huom! Tekstin alkuperäiset kommentit siirretty blogiin täältä.

Kommentit (31)

  1. Redondi
    klo 17:31

    Kyllähän sitä taevii muutamaa naista käydä vähän kairaan pitkän suhteen jälkeen heti kärkeen . Kantsii homma kuumempi mitä exä 😉
    Jolla on tiukka pesä 😀

  2. Happy in Someways...
    klo 17:39

    Siis jos ei myöskään miehiä tapaile,-, ei todella voi tietää mitä oikeesti kannattaa arvostaa, kusipäät on liian nopeita valintoja ainoastaan eli vikatikkejä , ( nopeeseen kokeiluun ainoastaan kokemuksen vuoksi ) joista sit joutuu hankkiutuu eroon- kun vois viettää laatuaikaa muualla, ugh!

    1. Happy in ..
      klo 17:40

      Ja mä siis puhun naisena omasta kulmasta , mut voi toki soveltaa haluamaansa sukupuoleen 🙂

  3. Lumi
    klo 17:41

    Kyllä jonkunlainen sinkkuaika olisi järkevää pitää ennenkuin aloittaa uuden suhteen. Siinä ajassa voi oppia itsestään paljon uusia asioita, mikä sitten on vain plussaa tulevassa parisuhteessa. Miun mielestä sitä irtosuhteiden määrää ei kannata edes ajatella. Ihan aluksi yhden yön juttuja ei kannattaisi harrastaa ehkä ollenkaan, koska siinä on sitten vaarana se, että löytyykin joku niin huippu mimmi, kenen kanssa haluaisit jatkaa elämää yhdessä ja sitten minä-kausi jääkin kesken!

  4. Vierailija
    klo 17:43

    Aaargh miten pinnallista roskaa.

  5. Vierailija
    klo 17:43

    Kumppania ei välttämättä löydykään niin helposti kuin uutena sinkkuna helposti ajattelee. Tinderissä näyttää siltä, että tarjontaa on vaikka kuinka paljon mutta onnistumisprosentti on kuitenkin aika pieni. Väkisin käydyistä treffeistä ei kamalasti jää käteen.

  6. Girl
    klo 17:44

    Jos haluaa löytää todellisen rakkauden, niin sitä ei kannata etsiä. Kannattaa vain elää ja toteuttaa unelmiansa, niin kyllä se unelmien kumppani jossain vaiheessa tulee vastaan. Sellainen joka on enemmän kuin kukaan muu. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä.

  7. Helmihyasintti
    klo 17:44

    Fiiliksen mukaan ilman turhia suunnitelmia. Voi käydä niin, että ylikelaaja alkaa ylikelaa ja siitähän ei sit tuu yhtään mitään. Itseensä tutustuminen kuitenkin kannattaa ihan jo senkin takia, että tietää mitä haluaa. Ei tarvitse sitten kelata sitäkin 😉

  8. Sensei
    klo 17:44

    Eipä ole Ylikelaaja paljon oppinut 7 vuoden suhteessaan.
    Minä-kausi toivottavasti tarkoittaa yksinoloa ja totuttautumista elämään omillaan, sinkkuna, ilman kumppanin seuraa ja apua arkielämässä. Itsenäiseksi kannattaa opetella, vaikka toivoisikin myöhemmin uutta parisuhdetta.
    Kaverin isän ohjeistus on täyttä höpöhöpöä. Ei tod ole likään ”vanhan liiton herrasmies” tämä itsekäs pukki! Eikö niillä keskikertaisilla (sic!) naisilla ole mitään ihmisarvoa eikä heidän haavoittamisellaan/vedätyksellä ol merkitystä!? (Retorinen kysymys – Totta vie on!!)
    Kuulehan Ylikelaaja, sinun kannattaa keskittyä elämään elämääsi ja kehittymään ihmisenä; toivon, että löydät muita harrastuksia kuin ”keskin-/yksinkertaisten” naisten höynäyttäminen ja hyväksikäyttö.
    Jokainen nainen on Ihminen ja ansaitsee tulla kohdelluksi kunnioittavasti.

  9. XoXo
    klo 17:45

    Älä hoppuile vinkki nro.1! Erosin itse myös pitkästä parisuhteesta muutama kuukausi sitten ja olen onnellinen kaikesta vapaudesta.(jos baarin jälkeen ei löydä kotiin,ei haittaa).
    Eikös se ole niin että laatu korvaa määrän?Joten jos olet niin onnekas,että löydät varteen otettavan tyypin heti kättelyssä,niin älä nyt hyvänen aika dumbbaa ketään!!
    Tinder:Voit kirjoittaa kuvaukseesi esim;etsin halikaveria tai jotain muuta vastaavaa,jolloin toivottavasti toinen osapuoli ymmärtää ettet ehkä vielä etsi vaimoa.
    Ikä?Suosittelisin ettet katso deittejäsi numeronkiilto silmissä,kaikki ovat kuitenkin yksilöitä.Toiset ovat ikäisiään kypsempiä ja toiset lapsia vaikka olisivat +30.
    Tapaile kaikenikäisiä,jotta saat käsityksen mitä haluat.
    Tinder plussasta tuskin on apua..sovippa sitten treffit maapallon toiselle puolelle🙃Yhtä hyvin voit mennä lentokentälle bongailemaan mätsejä!
    ps.käy kahviloissa naisillakin on tapana liikkua niissä 😉

  10. cupsizeaaa
    klo 17:45

    Olen samassa tilanteessa oleva nainen. Erosin 7 vuoden seksittömästä liitosta. Ei tulisi mieleenkään lähteä heti vakavaan suhteeseen – samat virheet toistuisivat ja kun on itse rikki, niin haavoittaa vain itseään ja uutta kumppania lisää. Erosta toipumiseen menee kenellä tahansa oikeasti vuosia, ihmiset vain käsittelevät sen eri tavoin. Jotkut sinkkumiehet maalailevat ties mitä tulevaisuudennäkymiä uudelle naiselle, kun yrittävät saada tätä sänkyyn. Ethän anna ymmärtää mitään vakavaa, jos et ole tositarkoituksella liikenteessä? Jos sielunkumppani – oikeasti varteenotettava ehdokas – sattuu kohdalle, niin sen kyllä tuntee silloin ja täytyy myös uskaltaa heittäytyä suhteeseen, jos siltä tuntuu, eikä ole pakko pitää sinkkuaikaa väkisin.

  11. Ellinkäinen
    klo 17:46

    Ihan niinkuin olisit oikeasti tähdännytkin ylikelaajaksi…

    Terkkuja täältä kanssa 7-vuoden suhteesta eronneelta. Itselle jäi lapsi suhteesta, ja se tietenkin tuo oman lisämausteensa.

    Mulla on muutamakin vinkki tähän, joita itse käytin ja olen kyllä nauttinut elämästäni. 😉

    Ensiksi: käy ulkona just niiden tyyppien kanssa, joiden kanssa haluat.

    Älä liikaa huolehdi siitä, että ajautuisit uuteen suhteeseen, mitä luultavammin pelästyt itse ensinnä kauan ennen sen mahdollisuuden toteutumista ja mokaat suhteen sen takia. Kaikki hyvin, niin oli tarkoituskin käydä.

    Parisuhde syntyy kun epätoivo nousee kohtaamaan tarjottavan materiaalin tason. Eli mitä epätoivoisempi olet, sitä matalatasoisempaan kumppaniin tulet luultavasti päätymään. Eli nyt ensiksi rentoudut, koska epätoivo ja rentoutuminen ei vaan asusta samassa osoitteessa. Ja jos nyt sitten oletkin epätoivoinen, niin ole sitä, ei siinäkään mitään väärää ole! Sekin on ihan ok ja se karisee sitten ajan myötä myös pois.

    Nettiin vai livenä?

    Tinderi on hauska ajanviete, mutta miehille vaan tuhannesti armottomampi kuin naisille.

    Jos olisin mies, niin panostaisin suoriin kontakteihin. Näin naisena voin sanoa, että kohtelias, mutta selkeä lähestymistapa vetoaa aina. Eikä siinä vaiheessa edes ulkonäkö ole niin tärkeä, koska enemmän vaikuttaa se, että hei, toihan on tosi itsevarman olonen. Ja siis sen ei tarvitse oikeasti edes olla muuta kuin että siinä tilanteessa uskallat lähestyä (ja tietenkin, että pidät huolta henk.koht hygieniasta).

    Mua voi tulla iskemään kadulla, kaupassa, töissäkin, missä vaan. Jos sen tekee kohteliaasti jne, niin kyllä mulla on positiivinen reaktio, vaikken ehkä treffeille lähtiskään.

    Treffejä vai hauskanpitoa?

    Tähän nyt sanoisin, että älä tähtää kumpaankaan. Yksin sä et voi kuitenkaan päättää sitä, että mihin te päädytte lissukan kaa. Mutta mun mielestä sun kannattaa tutkailla molempia. Seksi seksin takia on vaan omasta mielestä suht perseestä, niin sen takia ainakaan uskalla sitä suositella. 😀

    Tsemppiä! Sun oma sisäinen kehitys kyllä hakee sitä, mitä se tarvitsee. Älä pelkää kuunnella sitä ja antaa sen vähän viedäkin. Eiks se justiinsa tee sinkkuudesta hauskaa? Kun kaikki on vielä niin mahdollista ja ikinä ei tiedä, mitä huominen tuo!

  12. Vierailija
    klo 17:46

    Anteeks mitä. Ylikelaajan tulis ekana ottaa pää pois pyllystään.

  13. Vierailija
    klo 17:46

    Sinuna en kiirehtis deittailussa. Erosin 7-vuoden suhteesta ja 4kk sinkkuna on todella lyhyt aika ”toipua” suhteesta, vaikka draamaa ei erossa oliskaan.

    Mitä itse on oppinut eron jälkee:

    -kannattaa panostaa yksinoloon, eron jälkeen on tärkeä miettiä omia haaveita/unelmia ja alkaa toteuttaa niitä
    -kun deittailee, niin tehdä selväksi ettei välttämättä etsi vielä tulevaa vaimoa
    -pitkän suhteen jälkeen yllätti, kuinka oikeastaan helposti pystyy ihastumaan toiseen henkilöön (ensin en pitänyt tätä itsestäänselvyytenä)
    -ihmisiä voi tavata mistä vaan (tinder, baari, kaverit), välillä ilman suunnittelua tulee vastaan huipputyyppejä

  14. Yanakuu
    klo 17:47

    Älytöntä stressaamista. 😀 Mene treffeille, tapaa naisia ja mene aina sen mukaan mistä ihmiseen on. Toiset on vain seksin harrastamiseen ja toiset varteenotettavia vakavia tapauksia. Ei ole olemassa mitään maagista lukua jonka jälkeen voit mennä naimisiin ja perustaa perheen, ne tapahtuu sitten kun tuntuu siltä että tää on oikee ihminen niihin. Eikä avioliitto ja lapset siltikään oo pakollisia. Itse ainakin arvostan herrasmiehiä, kusipäät jää hyvin nopeesti matkasta pois. Herrasmies ottaa naisen huomioon, mutta ei palvo maata naisen jalkojen alla. Tinder + on vain rahastusta, et saa sillä mitään mitä ilman et pärjäis. Sillä näät ketkä on tykänneet susta (vie jännityksen pelistä), jos tulee vahingossa painettua x, saat peruutettua.

  15. Kohtalo hoitaa
    klo 17:47

    Itse opin pitkän suhteen päättymisen jälkeen, että 1. tarvitset sitä kuuluisaa omaa aikaa, 2. on turha lähteä etsimällä etsimään seuraavaa rakasta elämäänsä tai ”sitä oikeaa” ja 3. sammakoita tulee usein pussailtua matkan aikana ennen prinssin löytymistä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikella on tarkoitus ja se joku sulle tarkoitettu löytää elämääsi juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa.

  16. Nainen24
    klo 17:48

    Minun neuvoni on niin sanotusti ”go with a flow”, elämää ei voi suunnitella. Käy juhlimassa kun siltä tuntuu ja deittaile kun siltä tuntuu. Niin siinä yleensä käy että löydät sen uuden ihmisen kun vähiten sitä odotat. Älä ota stressiä, anna asioiden mennä omalla painolla eteenpäin.

  17. Vierailija
    klo 17:48

    Erosin kans itse pitkästä suhteesta vuosi sitten. Oon deittaillut aika paljon erilaisia ihmisiä Tinderin kautta ja harrastanut seksiä. Monista on tullut ystäviä, parista fwb, toisen kanssa alkaa ehkä tulla jotain vakavampaa. Kannattaa vaan alkaa deittailee eikä tehdä suunnitelmia, kattoo mitä vastaan tulee. Turhaan ottaa paineita. Kunhan on rehellinen siitä, että tapailee useampia.

  18. Minä-kaudella eläjä
    klo 17:48

    Todellakin kannattaa antaa aikaa ”minä-kaudelle”. Deittailuista erilaisten ihmisten kanssa oppii samalla itsestään hyvin paljon. Olipa ne sitten yhden yön juttuja tai ihastukseen johtavia tapailuja. En pitäisi kirjaa lukumääristä. Sen tuntee itse, koska aika on kypsä asettua aloilleen ja millaisen ihmisen kanssa. Ja mikäs siihen sen paremmin auttaa, kuin ihana sinkku kesä 😉

  19. Vierailija
    klo 17:49

    Ei varmaan kannata asettaa turhia vaatimuksia deitilleen suuntaan tai toiseen, yritit sitten etsiä treffi seuraksi jonkun jonka kanssa ei todellakaan voisi tulla mitään tai jonkun kenen kanssa heti toivot että hän olisi se täydellinen, niin aina varmasti menee pieleen. Avoimin mielin lähtee matkaan ja pitää hauskaa ja varmistaa vain että nainenkin sen tietää jos et jatkoa halua.
    Itse tapasin joku aika sitten miehen yhteisten tuttujen kautta illanistujaisissa. Hän oli juuri eronnut ja hänen tyttöystävänsä muuttanut pois heidän yhteisestä asunnostaan samana päivänä. Emme olleet treffeillä, mutta juttu luisti heti meidän välillämme.. Kun juttumme alkoi vähän kehittyä, kysyin häneltä suoraan mitä hän haluaa koska itseäni ei kiinnosta olla kenenkään laastari suhde, hän vastasi rehellisesti että ei etsi mitään vakavaa parisuhdetta vielä mutta katsoisi kyllä mielellään mihin juttumme johtaa. Arvostin hänen rehellisyytyään, ja kunnioitan myös sitä että hän ei halua vielä parisuhdetta. Me tapaamme toisiamme sillon tällöin, juttu luistaa aina ja pidämme siinä välissä jonkun verran yhteyttä ilman painostusta mistään vakavasta. Asiat toimii näinkin helposti kunhan kummatkin ovat yhtä mieltä asioista, ja ollaan toisilleen rehellisiä alusta asti. On tyhmää lähteä treffeille jonkun kanssa joka ehkä etsii tositarkoituksella jos itse on vain pelaamassa.

  20. Bansku
    klo 17:49

    Mun mielestä on tärkeää mennä fiilispohjalla! Olen itse kokenut sen, että The One tulee vastaan, kun sitä vähiten osaa odottaa. Nyt pidät vain huolta itsestäsi, deittailet jos huvittaa, säädät jos huvittaa ja et ota paineita sen suhteen, että nyt pitäis saada lottokuponki naisia täyteen ennen uutta suhdetta. Kyllä elämä vielä tuo sun tielle sen naisen, joka vie sulta jalat alta. Silloin kun aika on oikea. Tsemppiä!

  21. pimppaprioriteetti
    klo 17:50

    Miehenä voin vaan todeta, että meidän ongelma on jotta pimppaa pitää saada mut pitäs saada kiva nainenkin..

    Yhtälö on sitä haastavampi mitä vanhempi herra kyseessä. Nuorten kundien helpompi löytää tilapäistä ja mukiinmenevää seuraa ikäisistään naisista joilla muutenkin menojalkaa vipattaa enempi kuin harkitsevaisilla vanhemmilla leideillä. Viiskymppisen on vaikeempi löytää tilapäistä seuraa ketään suuremmin loukkaamatta. Eli, miten edetä? Tuo pimppapuoli pitää saada tavalla tai toisella pois prioriteetti A paikalta jotta voi keskittyä sen mukavan naisen löytämiseen. Totuus on, että liian innokas mies ei tule löytämään hyvää laadukasta naista. Harkitse maksullisia, seksinuket myös nykyään todella hyviä (realdoll tyyppiset) eikä ns. tallinnan risteilytkään huonoja ideoita ole kunhan kumit matkassa eikä liikaa läträä viinan kanssa.

    Älä kuitenkaan lähde uuteen suhteeseen vaan pimpan takia!

  22. Alikelaaja
    klo 17:51

    Nyt on kyllä ylikelausta ihan parhaimmillaan!
    Mutta keskity nyt vain siihen, että se on sun elämä ja teet sillä just niinkö tuntuu. Jos lähdet etsimään niitä kahtatoista keskinkertaista, löydät unelmies naisen ja siihen se homma tössää. Jos lähdet etsimään sitä oikeaa, löydät vain niitä keskinkertaisia jotka eivät sytytä täysin.

    Eli lähde liikkeelle avoimin mielin, ilman mitään suunnitelmaa. Se tulee vastaan, jonka on tarkoitus tulla ja siinä hetkessä kyllä tiedät mitä tehdä! Tsemppiä jatkoon!

  23. Vierailija
    klo 17:51

    Nyt kun olen pitkän suhteen jälkeen sinkkuna toteuta omia unelmia ja haaveita, sillä nyt voit huoletta olla itsekäs kun ei tarvitse ajatella toista. Lisäks nauti omasta seurasta ja tutustuu itseesi uudelleen sille tulevaisuuden suunnitelmat saattavat yksin olla eri kuin suhteessa ja nyt voit hakea rinnalle ihmisen joka sopii sivulla aikuisena. Käy kuitenkin eron läpi ja anna itsellesi aikaa.

  24. Keepitsimple
    klo 17:56

    Olet ihan oikeassa siinä mielessä, että ensin sinun pitäisi tietää, mitä haluat. Toisaalta, kun on kyse toisen ihmisen ”löytämisestä”, pelkkä haluaminen ei aina riitä. Kavereiltasi saamissasi neuvoissa on varmasti perää, mutta kehottaisin kuluttamaan suurimman osan energiastasi muihin asioihin, kuten harrastuksiisi. Olen huomannut, että itseäni sekä sinkkuystäviäni kiinnostaa eniten miehet, joilla intohimon kohde on jokin muu kuin naiset. Tämä saa jotkut näyttämään hieman kusipäiltä, sillä he priorisoivat muita asioita ennen naisia. Toisenlaisia kusipäitä ovat ne, jotka riepottelevat naisia tunteettomasti. Tähän ei kannata ryhtyä, koska lopputulos voi olla surullinen kaikkien kannalta (ja vaikutat aivan liian empaattiselta tällaiseen). Ihmissuhteita on mahdotonta suunnitella, ellei sinulla ole yliluonnollisia kykyjä hallita omia sekä toisten tunteita. Pitää vain uskoa vahvasti siihen, että joku päivä ”siihen oikeaan” törmättyäsi ymmärrät kaikilla niillä yhden illan jutuilla ja säädöillä olevan jokin tarkoitus. Ai niin, ja niillä lukumäärillä ei ole oikeasti väliä.

  25. Vierailija
    klo 17:57

    Hyvä kelaaja, pelkään sinun olevan väärässä. Minä-kauden lusiminen ei todennäköisesti ole kohdallasi vielä ohi. Lusittu se on vasta sitten, kun viereltä löytyy joku, jonka kanssa voit hyväksyä yhden minä-kauden päättyneen ja toisen alkavan. Minä-kausi kun on itsensä löytämistä, eikä se lopu ennen elämää.
    Ei ole kuitenkaan syytä murehtia. Minä-kautta ei ole mikään pakko viettää yksin, eikä se ehkä ole suotavaakaan.

    Kaverisi isä. Jos hän on viisas mies, niin hän saattaa olla oikeassa. Mutta ellei hän käyttänyt suoraan sanaa seksi, en usko hänen sitä tarkoittaneen. Useampi mies on kertonut, että miehet yleensä sanovat mitä tarkoittavat ja tarkoittavat mitä sanovat. 12 naista on lukemana varmaankin melko lähellä sitä määrää ajatuksiisi vaikuttavia ihmisiä, jonka tarvitset kuluvan minä-kautesi aikana itsesi ja ajatustesi kehittämiseen. Ei sinänsä ole merkitystä missä tai miten naisen tapaat tai millainen hän on, kunhan hän vetää sinua puoleesi tavalla tai toisella. Vain ne, jotka jollain tavalla liikauttavat maailmaasi, lasketaan. Tulevaisuuden kannalta on toki ehkä järkevää käyttää tervettä harkintaa. Mikäli et ole tarvittaessa valmis vaihtamaan työpaikkaa tai alasi on pieni, kannattaa työkaverit jättää rauhaan. (Myös kavereiden kavereiden suhteen saattaa muodostua kiusallisia tilanteita, mutta joskus kannattaa ottaa riski.)

    Näiden erosi jälkeen tapaamiesi naisten joukkoon mahtuu niitä, jotka eivät sittenkään täysin miellytä sinua millään tasolla, mutta joiden seurassa tajuat jotakin itsestäsi. Toiset viipyvät elämässäsi vain pienen hetken, kenties yhden yön. Toiset jäävät pidempään, jolloin saatat ehkä jo luulla sen olevan lopullista. Tulee vastaan niitä, joihin luulet ihastuneesi ja taatusti myös niitä, joihin oikeasti ihastut, mutta syystä taikka toisesta juttu ei päädy alttarille. Älä suotta ruoski itseäsi. Syy oli taatusti hyvä, vaikka se selviäisikin vasta paljon myöhemmin.

    Ja mitä yksin olemiseen tulee, sitä on hyvä harjoitella. Ei siis tule pyrkiä olemaan pelkästään ilman uutta tyttöystävää, vaan pieniä hetkiä ilman ketään, myös ystäviä tai perhettä. Vie itsesi treffeille. Hienointa on, että saat tehdä mitä haluat ilman, että kukaan nyrpistää nenäänsä. Suosittelen kokeilemaan myös vähän rajoja, tee jotain mikä jännittää. Sitten kun olet löytänyt itsestäsi maailman mahtavimman treffikumppanin, tiedät mikä on se mukavuuden tunne, jota odotat tulevalta kumppaniltasi. Tällainen treffikumppani on armollinen. Jos se ei sitä ole, jatka itsesi treffailua. Kaikki mihin pakotat itsesi, tulee olemaan jossain määrin kärsimystä. Eli jos tuntuu siltä, että olisi kiva selailla Tinderiä, niin anna mennä. Jos luulet pystyväsi valikoimaan sovelluksesta tietyn tyyppisiä ihmisiä, niin varaudu yllätyksiin, hyviin ja huonoihin. Jos taas kohtaat kadulla jonkun, joka kiehtoo sinua, lähesty rohkeasti. Hän saattaa olla joku kahdestatoista tai se kahdestoista, sillä jossain vaiheessa menet sekaisin laskuissa.

    Lopuksi: En ole ammattilainen, joten älä ota vakavasti. Toisaalta en ole huolissani, sillä todennäköisesti olet jo tuhahtanut pari kertaa tai pyöräyttänyt silmiäsi. Siinä hetkessä kun pohtimasi asiat ovat suuria (ne ovat todella tärkeitä), et todella usko ketään muuta kuin itseäsi ja toisaalta uskot ihan mitä vain. Olen vain aloittanut tämän ylikelaamisen hyvä tovi sitten ja naureskellen lasken, olikohan seuraava kasvulleni merkityksellinen mies jo kymmenes vai kenties jo se kahdestoista. 🙂

    P.s. Jos nainen haluaa kusipään rinnalleen, hän ei ole vielä lähelläkään minä-kautensa loppusuoraa. (Tai sitten hän etsii kaltaistaan. Siinä tapauksessa ei kannata vaivautua esittämään kusipäätä.)

  26. Yaya
    klo 17:57

    Olen itse sitä mieltä että kokeilu kannattaa. Ota aikaa, älä painosta itseäsi, nauti elämästä. Aina ei kannata etsimällä etsiä, se oikea kyllä tulee ja kolahtaa. Tutustu naisiin ystävinä niin opit eri nais/ihmistyypeistä ja ymmärrät millainen ihminen sinulle sopii. Älä laske kokemuksiasi. Minulla on paljon ystäviä joille ensimmäinen tai toinen partneri on se oikea ja suhde kukoistaa pitkänkin ajan jälkeen. On myös näitä ystäviä jotka eivät malta asettua ja hakevat mieluusti koko ajab jotain uutta, eikä se ole väärin. Muista aina että me ihmiset olemme erilaisia. Itse olen sitä tyyppiä että tiedän mitä haluan mutta silti tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Nauti elämästäsi äläkä kiirehdi! Älä hätiköi sitoutumista vaan kuuntele itseäsi ja elä hetkessä. Koita pärjätä!

  27. Kankku
    klo 17:58

    Mene treffeille, jos siltä tuntuu ja sellainen mahdollisuus on. Totuushan on se, että voi tullakin vaikka kuukausien tauko treffailusta tai seuraava vakava suhde voi odottaa vasta vuosien päässä. Joten täydellistä game plania ei ole. Halusit sitten treffeille, suhteeseen tai vaan panemaan, niin tee se vain tyyppien kanssa jotka oikeesti herättää sun kiinnostuksen jollain lailla. Ihan kiva on so last season!

  28. jenn
    klo 17:58

    Itse erosin puolisen vuotta sitten lähes kymmenen vuoden parisuhteesta. Minä-kauden näen aikana jolloin totutellaan yksinoloon ja ajatukseen siitä ettei se toinen ole enää rinnalla. Oma minä-kauteni on ollut parasta aikaa moneen vuoteen. Olen nauttinut yksinolosta ihan kympillä.

    Nyt olen tutustunut uuteen mieheen (tinderistä..) ja vähän on pitänyt varoitella siitä, että ”liika” läheisyys ja huomio voi saada minut ahistumaan. Olenkin miettinyt, olenko nyt tottunut yksinoloon liikaa ja kuinka vakavaa haluan uudesta suhteesta. Ehkä uuteen suhteeseen on valmis vasta sitten kun yksinolo alkaa oikeasti pännimään eikä tällaista tarvi miettiä.

  29. Noora T.
    klo 19:22

    Näitä pohdintoja on kyllä mahtava kuulla myös miehen suusta. Itellä meni elämä kanssa kohtuu uusiksi kun yli 10 vuoden parisuhde laitettiin paloiksi ja oltiinkin sinkkuna ekan kerran elämässä 27-vuotiaana. Onhan tää melkoista ollu ja ainakin blogissa ihmiset on saanu huutonauraa näille omille sinkkuelämän jutuille. Mutta tossa on omat vinkit uudelle sinulle: http://nooratoivo.fi/2017/03/sinkkuelaman-10-vaihetta/ Tsemppiä, kaikilla asioilla on puolensa 🙂

  30. Vierailija
    klo 12:55

    Niin kauan kuin mukana ei ole valehtelua, kaikki on okei. Itse olen törmännyt muutamaan mieheen, jotka ovat valehdelleet haluavansa tutustua paremmin ja tavata uudestaan vain saadakseen minut sänkyynsä ja kieltämättä jälkeenpäin on ollut tosi hölmö olo, kun juttu onkin jäänyt yhteen tai kahteen iltaan.. Jos nainen ilmaisee ettei halua yhden illan juttuja, etsi toinen nainen joka haluaa samaa kuin sinä. Rehellisyys maan perii – aina loppujen lopuksi..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.