Onko kivaa olla sinkku?  

Onko kivaa olla sinkku? Näinkin typerää kysymystä multa usein kysytään.

Joskus kysyjä on kateellinen kaveri, joka haluaa kuulla seksihurjastelujuttuja ja katkeroitua lisää oman parisuhteensa vähentyneestä seksistä. Joskus kysyjä on huolestunut kaveri, joka pelkää, että missaan elämän pääpointin eli lisääntymisen, eikä mua voi tulevaisuudessa kutsua lasten syntymäpäiville, koska tulisin sinne suoraan baarissa epätasapainoisen Instagram-tähden kanssa kokaiinit taskussa. Ja joskus kysyjä on nainen, joka yrittää iskeä maailman huonoimmalla starttirepliikillä.

Vastaan usein perisuomalaiseen tapaan mitäänsanomattoman vaatimattomasti, että siinähän se, ei tässä nyt mikään kiire ole, notta kattellaan. Usein asiaan kuuluu alkaa haukkua Tinderiä, siitä kaikki tykkäävät. Vaikka se on musta sata ziljoonaa kertaa fiksumpi tapa etsiä seuraa kuin se huuruinen baariyö, jonka päätteeksi kysyjä löysi ”kuin kohtalon kautta” kumppaninsa.

Oikeasti en ajattele sinkkuutta juuri lainkaan, paitsi negatiivisen kautta eli kun yksinäisyys iskee. No ajatellaanpa.

Ensinnäkin sinkkuus ei ole vain joko ikävää tai ihanaa. On aika, jolloin se voi olla ihmiselle tarpeellista.

 Usein puhutaan, että oma pää pitää olla kunnossa ennen kuin lähtee suhteeseen. Jos ei ole löytänyt itseään, ajautuu huonoon suhteeseen ja kadottaa itsensä vielä enemmän.

Alastonkokkauksen sijaan olen oppinut noin vuoden sinkkuuteni aikana arvostamaan sitä, että voin keskittyä itseeni. Ennen sinkkuutta en tajunnut, kuinka paljon mulla on omia asioita, joita pitäisi käsitellä.

Aiemmasta sinkkuudestani oli yli seitsemän vuotta, ja olen aivan eri ihminen kuin silloin. Mietinkin, että avioliitto pitäisi sallia vasta 30-vuotiaille, jolloin aivot ovat ehkä tarpeeksi kehittyneet päättämään elinikäisestä kumppanuudesta.

Kun nyt olen hieman kurkistanut oman pääni sisään, en ihmettele, että 100 % aiemmista suhteistani on mennyt päin persettä. Onko itsekästä keskittyä hetki vain itseensä? Meneekö siinä pilalle? No ei, eihän se ole edes kivaa. Se on kuitenkin iso palvelus itselle ja tulevalle kumppanille. Jos olisin alkanut seurustella välittömästi eron jälkeen, se olisi tuntunut paljon tätä itsetutkiselua mukavammalta, mutta ei olisi kehittänyt mitään tai ketään. Ja sitten olisin ollut klassikkotilastojen joukossa eroamassa ruuhkavuosien aikana kahden pienen lapsen kanssa. Hyi.

En tiedä mitään niin ikävää tilannetta, kuin olla itsensä hävittäneenä huonossa suhteessa. Kun näen sellaisia tapauksia ympärilläni, ajattelen sydämeni pohjasta: luojan kiitos olen sinkku.

Toiseksi, on aika, jolloin ihminen olisi itse oikeasti valmis parisuhteeseen. Onko silloin kivaa olla sinkku? Ihmiset lähtevät ajatuksesta, että kaikkihan haluavat parisuhteen. Vaikka se olisikin jossain määrin totta, unohtuu yksi totuus: kaikissa tilanteissa sinkkuus on parempi vaihtoehto kuin huono parisuhde.

 Olisi helppo kerskailla, että onpa hienoa olla sinkku, kun on kaikki tämä vapaus. Voi elää täysillä. Tehdä juuri sitä mitä itse haluaa. Jeeeeeee. Mutta aivan samoja asioita voi toteuttaa hyvässä parisuhteessa (huom. hyvässä).

Ei mulla oikeasti ole hirveästi sankaritarinoita sinkkuudesta. On kiva, että voi kundireissun päätteeksi tulla kotiin, katsoa just sen leffan, jonka haluaa ja sammua chicken wingsien kanssa sänkyyn ilman, että pitää feikata siipalle olevansa läsnä. On kiva, että voi lähteä yolo-kaveriporukkamatkalle ilman, että pitää miettiä viihtyyköhän kumppani, kun sen pigmentti ei oikein kestä aurinkoa ja sen yksi eksäkin on samalla reissulla. Mutta totta helvetissä mä sammuisin sänkyyn mielummin chicken wingsien ja mun naisen kanssa. Koska niitä wingsejä en vaihda. Tai matkustaisin mun naisen kanssa. Ja hulluinta hurjasteluseksiä olen aina harrastanut pidemmässä suhteessa, en yhden illan jutuissa.

Huono parisuhde on kuitenkin todella kuormittavaa ja vaaraksi ihmisen mielenterveydelle. Silloin chicken wings -yöt ovat yksinkertaisesti parempi vaihtoehto.

Kun ensi kerran joku kysyy, onko kivaa olla sinkku, minulla on kaksi vastausvaihtoehtoa. Joko: se on mulle nyt tarpeellista. Tai: se on paljon kivempaa kuin huono parisuhde – mites sun parisuhde voi?

 

KOMMENTOI! Oletko samaa mieltä, mitä neuvoja antaisit? Parhaat kommentit nostetaan seuraavan kuun lehteen!