Tinder-match ei ole minkään arvoinen

Matchien seulonta on niin tuskaista, että siirryin tuuliajolla-strategiaan.

Lukijoiden pyynnöstä nillitän lisää Tinderin huonoista puolista. Viimeksi avauduin, kuinka Tinder tekee ihmisistä, itseni mukaan lukien, ulkonäkökeskeisiä sikoja. Mutta ei siinä vielä kaikki.

Kun Tinderin lottokoneesta on maailman pinnallisimmin perustein arpoutunut itselle match, ollaan vielä kaukana mistään hyvästä. Kuten kivoista treffeistä. Vielä kun pitäisi saada toisesta tuntuma, uskaltaako tavata. Klassikkokysymys ”oletko sarjamurhaaja?” ei riitä siihen ja pitää muutenkin päättää pitääkö sarjamurhaajista.

Tuntuma toiseen ihmiseen pitäisi hankkia niinkin next level -teknologisella keinolla kuin viestittelemällä. Siis näpyttelemällä. Käytännössä teksaamalla. Kauhean kauas ei ole tultu ala-asteajoista.

Matchien kanssa ei usein ole mitään yhteistä. Se, että toinen on käynyt aurinkoisessa ulkomaassa ja oli kivaa, ei vielä hitsaa ihmisiä yhteen. Kerran kysyin naiselta, oliko profiilin kolmas kuva Guatemalasta, jossa olin juuri itse ollut. Ei, vaan kuva oli Balin läheltä. Ookoo, mitäs sitten. ”Tykkäätkö ulkomaista?”

Se, että yksi profiilikuvista on kaunis kuva meriltä Suomen saaristosta, ei vielä tarkoita, että ihminen veneilee. Purjehduksesta kysyttyäni yhden naisen semitaiteellinen merikuva olikin otettu Tallinkin hytistä, joka oli sen verran lähellä merenpintaa, että se erehdytti vanhaa merimiestä.

Tilanne Tinderissä on siis sama kuin yökerhon tanssilattialla: paljon kivan näköisiä naisia, muttei periaatteessa mitään yhteistä paitsi kyky laskea omia standarejaan alkoholilla ja huono rytmitaju– juuri se minkä varaan pitkän parisuhteen haluaa rakentaa.

Mitä väliä, ettei löydy heti mitään yhteistä? Ei mitään, paitsi että niin sanotun common groundin selvittäminen on vaivalloista. Ja sitä helposti lannistuu, jos ensimmäiset kolme laukausta ampuvat täysin ohi.

Jos ei lannistu, montako viestiä tarvitaan tuomaan varmuus, että haluaa tavata? Riippuu ihmisestä ja strategiasta. Kun otin Tinderin vuodenvaihteessa käyttöön, ajattelin että tavataan naisen kanssa, kun on viestittelystä hyvä fiilis. Sitten viestittelypuuha osoittautui niin tuskaiseksi tornadoksi, että tein täyskäännöksen: aloin heti ehdottaa tapaamista – eihän toiseen voi kuitenkaan tutustua kunnolla muuten kuin tapaamalla. Muutamien katastrofitreffien jälkeen tein jälleen 180 asteen käännöksen – olisinko sitten jo pyörähtänyt täysin ympäri – ja palasin niin sanottuun tuuliajolla-strategiaan: käytän Tinderiä silloin tällöin ja on täysin kohtalon arvontaa, kenen kanssa jaksan edes aloittaa viestittelyn, saatika uskaltautua tapaamiseen.

Oli strategia mikä tahansa, vaatii varmasti ainakin kolmekymmentä viestiä, ennen kuin toisen haluaa tavata. Jos matcheja on kymmenen, joista arpoo neiti X:ää tapaamista varten, joutuu lähettämään kolme sataa viestiä, ennen kuin pääsee treffeille jonkun oikeasti potentiaalisen kanssa. Sehän käy kokopäivätyöstä. Ja kun kerron naiselle, että hei lopetin työt Tinderissä pärjäämisen vuoksi, vastakaiku on yleensä heikohkoa.

Yksi naispuolinen kaverini hoitaa tämän tutustumisvaiheen informaatiosodan nykyään lähettämällä kaikille matcheille saman 12 kysymyksen patteriston elämän tärkeistä aiheista. Kuten haluatko lapsia ja oletko kissa- vai koiraihminen. Sitten hän tekee jatkopäätökset jonkun ketterän excel-pisteytysmallin kautta. Ihanaa. ”Rakastuin mieheeni, kun näin, että hänen pisteensä olivat 0,5 pistettä yli Tinder–Gaussin-käyrän.”

Mitä jos Tinder-tutustumista yrittäisi tosielämässä? Menisin baaritiskille ja kysyisin kohteliaasti: Hei, olisiko sinulla hetki aikaa puhua parisuhteesta? Kysely on lyhyt ja vie vain puoli tuntia…

Tinderissä tutustuminen on siis vaikeaa ja aikaavievää. Siitä voi kuitenkin löytää myös kultaisen reunuksen: Kuten kirjoitin, juuri samat vaikeudet saivat tämän miehen hylkäämään analyyttiset ja systemaattiset Tinder-viestintästrategiat. Siirryin käyttämään Tinderiä täysin silloin tällöin ja valitsen treffiseuran sataprosenttisen epäloogisesti fiilispohjalta. Eli aloin old-schoolisti luottaa siihen, mikä harvoin pettää: elämän arpaonneen. Ihan niin kuin isä opetti.

Lisäksi Tinder aiheuttaa myös normaalia huonompia treffejä, ja pidän Tinderistä löytynyttä naista jotenkin oudosti vähempiarvoisena kuin tosielämästä löytynyttä. Mutta siitä joskus taas.

 

AUTA YLIKELAAJAA! Oletko samaa mieltä, mitä neuvoja antaisit? Parhaat kommentit nostetaan seuraavan kuun lehteen!

 

Kommentit (2)

  1. Tinder
    klo 13:56

    Tapasin nykyisen mieheni Tinderistä muutama kuukausi sitten. Hän oli ollut siellä reilun vuoden, ikinä itse aloittamatta keskusteluja ja pitkien viestittelyjen jälkeen käynyt koko vuoden aikana vain parilla treffeillä, jotka eivät nekään olleet päätyneet hyvin ja hän mielsikin itsensä ”ikisinkuksi”. Hän niin sanotusti vain roikkui Tinderissä, minä taas liityin sinne kavereiden painostuksesta ja koska ajattelin että on hauska tavata uusia ihmisiä. Itse olin mätsätessämme ollut tasan kaksi päivää Tinderissä, kerennyt jo käymään siinäkin ajassa yksillä onnistuneilla treffeillä ja nyt aloitin itse keskustelun tälle itseäni vanhemmalle miehelle. Minua oli hänen profiilissaan kiinnostanut nauravaiset silmät ja neljän sanan mittainen ytimekäs esittelyteksti. (Myöhemmin selvisi), että hän oli laittanut minulle sydämen, koska olin yksinkertaisesti hyvännäköinen nuori nainen. Vaihdoimme yhteensä alle kaksikymmentä viestiä, joissa kävi selväksi työpaikat, se ettei kumpikaan hae vakavaa suhdetta ja että kasvotusten olisi kivempi tutustua kuin viestitellä. Sovimme treffit seuraavalle illalle ja ne kestivätkin heti useamman päivän. Pian molemmat poisti Tinder-tilinsä ja suunniteltiin jo yhteenmuuttoa, vaikka kumpikaan ei suhdetta ollut missään tapauksessa etsimässä. Pointti kommentissani kai on se, että ei ole mitään ”oikeata” tapaa tai kaavaa käyttää Tinderiä. Parin hassun kuvan ja viestin perusteella ilman suurempia ennakko-odotuksia löysin elämäni miehen.

  2. Joskus natsaa
    klo 18:57

    Onhan se joskus hankalampaa käyttää tota sovellusta.
    Ite leikin sillä reilun puol vuotta, lähinnä katsellen ja muutamille treffeille ja ”treffeille” tuli eksyttyä. Helpommin tosin löysin seuraa ihan livenä.
    Sit törmäsin tohon nykyiseen siel, pikku hiprakassa painoin sydäntä ja hän laitto heti viestiä seuraavana aamuna. Olin kuulemma toinen nainen kelle laittanut sydäntä ja puhunut koko sovelluksessa (itse kerroin ihan rehellisesti miten mennyt) ja tässä sitä ollaan! Kohta tulee kolme vuotta yhdessä oloa täyteen ja ei oo vieläkään kyllästynyt muhun.
    Mun pointti tässä on et ehkä se oikea sit vaan kolahtaa kun se kolahtaa. Sen jutun pitää siel netissä ja livenä luistaa ja molempien pitää myös osata olla hiljaa toistensa seurassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.